NORTH MISSISSIPPI ALL STARS: 51 Phantom

Monasti bluesin ongelmana on tylsyys, joka johtuu jonkinlaisesta puritaanisuudesta ja näköalattomuudesta. Vuosi sitten mielessäni napsahti melkoisen iloisesti, kun North Mississippi All Starsin esikoiskiekko Shake Hands With Shorty ajautui jokseenkin vahingossa cd-soittimeni kelkkaan. Terävää ja kiperää boogieta tarjoileva bändi soitti tuoreesti ja tiukasti, perinteitä kunnioittaen, niitä kuitenkaan orjallisen penseästi vaalimatta.
Tuottaja Jim Dickinsonin poikien (Luther, kitara ja Cody, rummut) ja basisti Chris Chew´n kakkoslevy jatkaa siitä mihin ensimmäisellä jäätiin. Siinä missä esikoisen biisimateriaali oli pääasiassa Fred McDowellin ja R.L. Burnsiden käsialaa ja siis sitä itseään, ovat 51 Phantomin biisit omia. Tämä laventaa kattausta ja tuo esille kavereittein heterogeenistä musiikkitaustaa. 51 Phantom jyrähtää liikkeelle raivokkaalla rockintensiteetillä ja sen jälkeen kuulijaa riepottellaan vielä muutamalla boogie-rypistyksellä, mutta kun tästä on selvitty alkaa kokonaisuus saada toisenlaista väriä. Tällä kertaa fiilistä on haettu gospelista ja maaseudun ballaadiperinteestä. Se on oivallinen veto. Stromin ja Circle In Skyn kaltaiset palat syventävät levyn yleisilmettä ja vahvistavat mielikuvaa kiinnostavasta prosessista jota North Mississippi All Stars mitä ilmeisemmin käy läpi ja ilmentää.
Vaikka North Mississippi All Starsin bluesipohjaisessa soitossa on kaikuja niin varhaisesta Allman Brothersista kuin 70-luvun ZZ Topistakin, se kuullostaa täysin uniikilta. Itseasiassa se kuulostaa juuri siltä miltä hyvät bändit yleensä kuulostavat: arvaamattomalta ja vaaralliselta. Se on kuin tie joka tuntuu jollain tavalla tutulta, mutta jota seuratessa voi joutua minne vaan, outoihinkin paikkoihin.