Paperi T:n eli Henri Pulkkisen Malarian pelko on epäilemättä yksi vuoden odotetuimpia ja hypetetyimpiä kotimaisia levyjä. Vuonna 2015 suomenkielinen hiphop on suositumpaa kuin koskaan ja vakiinnuttanut paikkansa valtavirrassa. Paperi T on tyyliltään virkistävän erilainen geneerisellä suomihiphopin kentällä edustaen akateemisempaa laitaa.
”Osuva ajankuva vuodesta 2015, kun sosiaalisessa mediassa poseeraaminen ja julkisen identiteetin rakentaminen muiden silmille on käyränsä huipulla.”
Paperi T:n artistiprofiili elää kulttuurireferensseistä. Hiphopiin tyylilajina on aina kuulunutkin olennaisena osana lainaaminen sekä viittaaminen. Kappaleiden taustat oli tapana luoda samplaamalla vanhoja soul-, jazz-, disco- ja funk-klassikoita, joihin usein viitattiin myös sanoituksissa. Teknologian kehittymisen ansiosta hiphopista on jo muodostunut enemmän omilla jaloillaan seisova genre, vaikka lainauksista käydään edelleen toisinaan raastuvassa.
Siinä missä viime vuosina klubiräppäreillä on ollut trendinä tehdä viittauksia vanhoihin suomi-iskelmiin, niin Paperi T viljelee viittauksia kirjallisuuteen, kokeelliseen elokuvaan ja vaihtoehtomusiikkiin. Levy alkaakin DJ Kridlokkin UG-Soloon viittaavalla itseironisesti nimetyllä Mainstream-Sololla, jonka ensimmäisessä lainissa on jo Moby Dick -viittaus. Surullisen näköiset naiset -kappaleen alussa puolestaan Pulkkinen viittaa Henry Milleriin:
”Sanoin sua Henry Millerin romaanin naiseks / muttet tajunnu ees loukkaantuu”.
Jatkuva narsistinen kulttuurireferensseillä poseeraaminen alkaa pian tylsistyttää, vaikka tyylin on pakko olla vitsi. Harkittu viittauksien käyttö sanoituksissa voi olla parhaimmillaan tyylikästä, mutta Malarian pelon namedroppailu on usein motivoimatonta. Pahin poseeraus, eräänlainen Voguen kansikuva, on singlenäkin julkaistu Resnais, Beefheart & Aalto.
Ehkä kappaleen myötä monet intoutuvat kuuntelemaan Trout Mask Replicaa tai katsomaan Alan Resnaisin kulttiklassikon Viime vuonna Marienbadissa, joka on toiminut innoittajana monelle elokuvantekijälle.
Tuotanto on läpi levyn tyylikästä mutta mukailee melko yllätyksettömästi viime vuosien etelän räppiin viittaavaa tummanpuhuvaa trendiä. Paperi T on räppärinä kehittynyt paljon esimerkiksi Paavoharju-vierailuistaan ja tyyli on teknisesti erottuva.
Malarian pelon suurin ongelma onkin statuskamppailua käyvät sanoitukset ”Vaimo kuulostaa asuntolainalta” -tyylisine kliseineen. Jos sosiologi ja kulttuurisen pääoman käsitteen isä Pierre Bourdieu olisi elossa ja osaisi suomea, levy olisi hänelle epäilemättä herkullista aineistoa. Kulttuurisen pääomansa lisäksi Pulkkinen haluaa Malarian pelolla alleviivata haavoittuneisuuttaan, sydänsurujaan ja kovaa juomistaan − esikuvanaan etenkin Ruudolfin kuuluisa erolevy Vaimo. Naistenlehdet tuskin pysyvät tänä keväänä housuissaan.
Kaikkine puutteineen Malarian pelko on koherentti, viihdyttävä kokonaisuus ja osuva ajankuva vuodesta 2015, kun sosiaalisessa mediassa poseeraaminen ja julkisen identiteetin rakentaminen muiden silmille on käyränsä huipulla. Toivottavasti tämän levyn jälkeen teräväkynäisellä Pulkkisella on muutakin sanottavaa kuin legitiimin maun todistaminen käyttäen rappioromantiikkaa ponnahduslautana.
