Arvio: Saako kuolema tuntua helpotukselta? Paperi T käsittelee hienolla kolmoslevyllään puhuttelevia teemoja

Arvio julkaistu Soundissa 5/2023.
Kirjoittanut: Niko Peltonen.

Arvio

Paperi T
Joka päivä jotain katoaa
Universal

Viisi vuotta on kulunut Paperi T:n edellisestä soololevystä Kaikki on hyvin, ja se on näköjään riittävän pitkä aika. Pienen maan tietyssä kulttuuridemografisessa lokerossa pääsee syntymään ilmiöitä, jotka ovat liikaa kaikkialla. Papru-hype jää osaksi 10-luvun loppupuolen ajankuvaa, mutta kyllähän Henri Pulkkisesta teki mieli ottaa pieni hengähdystauko.

Tässä voi olla yksinkertainen avain siihen, että Paperi T tuntuu taas relevantilta. Joka päivä jotain katoaa ei sentään merkitse radikaalia käännettä hänen urallaan. Yhteistyökumppanit ovat vaihtuneet, mutta vähän ennalta-arvattavaan suuntaan. Sävellys- ja tuotantopuolella toimivat nyt Ruusujen Samuli Kukkola ja Miikka Koivisto sekä Pariisin Kevään Artturi Taira. Eikä siinäkään ole mitään yllättävää, että kokeellisen kirjallisuuden tähti Harry Salmenniemi saa pari sanoituskrediittiä. Eikä siinäkään, että sinkkubiisien vokalisteina vierailevat Ruusujen Ringa Manner ja Pariisin Kevään Arto Tuunela.

Levylle laventuu luonteva vanhenemisen, kuolevaisuuden, hukkaan valuvan ajan ja muistamisen tematiikka.

Toisaalta kolmoslevyllä on muutakin uutta. Ehkä se liittyy elämässä tapahtuneisiin asioihin. Singlet tarjoavat vinkkejä: Basilikanlehtiä kipuilee lisääntymisen ajatuksen kanssa, Muuttolinnut, rantahiekkaa puhuu selvin sanoin isän kuolemasta.

Kumpaakaan avainkokemusta Paperi T ei käsittele ilmeisyyksien kautta, vaan pystyy artikuloimaan isoihin muutoksiin liittyvät syvästi ristiriitaiset tunteet. Saako kuolema tuntua helpotukselta?

Näistä lähtökohdista levylle laventuu luonteva vanhenemisen, kuolevaisuuden, hukkaan valuvan ajan ja muistamisen tematiikka. Kerrontaperspektiivi on se Danten klassinen: ”Elämän keskipäivässä minäkin eksyin synkkään metsään.” Paljon on takana, mitä on edessä? Mitä jää jäljelle? Kyse on luovan ihmisen tuskailustakin tehdyn ja tekemättömän kanssa.

Pulkkinen tuntuu yksinkertaistaneen retoriikkaansa tarkoituksella. Nyt ei briljeerata interteksteillä.

Albumia ei voi kuunnella kiinnittämättä huomiota tyhjien fraasien määrään ja toisteisuuteen. Tyypillisesti nämä jääkaappiaforismit on väännetty nihilistisiksi. ”Mul on unelma et mullakin ois unelma.” ”Meil on vaan tää hetki / ja seuraava / ja sitä seuraava.” ”Sä oot tärkee / sä tuut unohtuu.” ”Missä mä oon nyt kun mä tarviin sua.” Näin kertojapersoona saa otettua haltuun puhetavat, joita meille elämänkaaoksen keskellä tyrkytetään väkisin. Joiltakin osin Pulkkinen tuntuu yksinkertaistaneen retoriikkaansa tarkoituksella. Nyt ei briljeerata interteksteillä.

Tuotannollisesti Joka päivä jotain katoaa on erittäin hyvä levy. Avausbiisi Missä lyö luun kurkkuun tylyllä breakbeat-paukkeella, mutta tyypillisesti tässä kuivat mutta kevyet teknobiitit saavat kuorrutuksekseen pahaenteistä mutta juhlavaa syntikka-aaltoilua. Sattumaa tai ei, läheisen kuolemaa käsittelevät biisit ovat erityisiä onnistumisia. Muuttolinnut nousee siivilleen säkenöivän elektropopin ja Arto Tuunelan melodisen magian myötä, mutta levyn lopulla samaan aiheeseen palaava Kevyttä multaa on kitarannäppäilyineen ja kuoroineen suorastaan eeppinen teos.

Kolmossoolo on rohkea ja maaliin asti viety lausunto. Jyrki Lehtola tuskin tulee kirjoittamaan siitä kolumnia, mutta Paperi T sinetöi asemansa relevanttina artistina.

Lisää luettavaa