PARASITE CITY: Minstrel’s Creed

PARASITE CITY
Minstrel’s Creed
Hype

Itseluottamus ei kuulu toisella albumillaan asfaltin ja betonin makuista katurockia luukuttavalta Parasite Cityltä puuttuviin ominaisuuksiin. Guns N’ Rosesin klassikkobiisistä nimensä ideoinut ja kuin viran puolesta anarkialogoa mukaileva bändi tarjosi tyrmäystä jo debyytillään 10 Hits To K.O. (2008).

Minstrel’s Creedillä Parasite City yrittää samaa tutuin elein. Se on ennalta arvattavan ”rehellistä” ja ”rajua” rockia, jonka energiasta ja asenteesta riittäisi vähäosaisimmillekin bändeille antaa. Parasite City on paahtamisestaan niin riemuissaan, että Moviesia lukuun ottamatta levylle ei juurikaan ole suvantovaiheita päätynyt.

Parasite City rakentaa biisinsä vauhdin ja vahvojen kertosäkeiden varaan. Tarkemmassa kuuntelussa etenkin rumpujen liki identtinen pauke on kuitenkin omiaan kahlitsemaan albumin turhan yksioikoiseksi paketiksi. Laulusolisti Sebastianissa Parasite Cityllä on puolestaan monin paikoin yli-innokkuuteen äityvä nokkamies.
Lähes atomeiksi pirstaloituneessa rockissa on tänään lukemattomia turvallisia ja konservatiivisia lajityyppejä. Parasite City ja Minstrel’s Creed edustavat totaalisessa yllätyksettömyydessään yhtä niistä.