PEKKA STRENG: Magneettimiehen kuolema

Keväällä 1975 vain 26-vuotiaana syöpään menehtynyt Pekka Streng on suomalaisen populaarimusiikin mystisimpiä hahmoja. Hänestä ja hänen vaiheistaan ei tiedetä kovinkaan paljoa. Herkkä lauluntekijä vältteli julkisuutta kuin ruttoa, ja hän vierasti jopa levyteollisuuden normaaleja toimintamalleja. Streng olisi esimerkiksi halunnut, että hänen vuonna 1970 ilmestynyt esikoisalbuminsa Magneettimiehen kuolema, olisi julkaistu paperipussissa, ilman minkäänlaista mainonnan vetoapua. Levy ilmestyi kuitenkin ihan tavalliseen vinyyli-lp:n pahvikuoreen pakattuna. Kannen kuvan maalasi Pekka Strengin sisko Sonja, joka taiteili myös kaksi vuotta myöhemmin valmistuneen Kesämaan onnistuneen kansikuvan.

Pekka Streng ei halunnut puhua musiikistaan medialle yhtään mitään. Hänen Tapio Korjukselle myöntämänsä haastattelu on tiettävästi ainoa lajissaan. Se julkaistiin Soundissa laulajan kuoleman jälkeen vuonna 1978, Strengin uraa tarkemmin kartoittavan kolmiosaisen juttusarjan yhteydessä.

Pekka Strengin musiikki oli periaatteessa kaukana rockista tai popista, hänen intiimit ja pohdiskelevat laulunsa toivat pikemminkin mieleen folkin, laulelman ja usein jopa lastenmusiikin (Tove Jansson oli yksi Strengin suurista idoleista). Love Recordsin nerokas oivallus oli laittaa hänen ensilevylleen säestäjäksi Tasavallan Presidentti. Tämä synteesi synnytti musiikkia, jossa oli akustisen folkkauksen sijaan vaikutteita progesta, psykedeliasta ja paikoin jopa jazzista. Strengin laulujen herkkää eteerisyyttä sovitukset eivät kuitenkaan karkottaneet. Hyvä esimerkki tästä on Magneettimiehen kuolemalta suomirockin suureksi klassikoksi kehkeytynyt Sisältäni portin löysin. Suomi oli saanut oman Nick Drakensa.

Kesämaa tehtiin niin ikään huippumuusikoiden avustuksella (muun muassa Hasse Walli, Pekka Pöyry, Olli Ahvenlahti ja Eero Koivistoinen). Yleissävyltään levy oli esikoista valoisampi ja iloisempi, ja notkeasti svengaavasta Perhosesta, joka perustui Eeva-Liisa Mannerin suomentamaan tsekkiläiseen lastenrunoon, tulikin aikamoinen radiohitti.

"Aika on taiteen ankarimpia mittareita", kirjoittaa Suonna Kononen nyt cd-muodossa julkaistujen Strengin albumien erinomaisissa kansiteksteissä. Strengiä aika on kohdellut ymmärtävän lempeästi, vaikka bonusraidoiksi laitetut demot ja radionauhoitukset ovat osin kiusallisen alkeellisia tai jatsitupakan voimin syntynyttä sekoilua.

Suurin osa alkuperäisillä levyillä ilmestyneistä lauluista kestää sen sijaan edelleenkin hyvin kuuntelua, ja paikoin naiivistisesta hippifilosofiastaan ja vapaalla asteikoilla liikkuvasta musiikillisesta toteutuksestaan huolimatta ne ovat raikasta ja virkistävää kuunneltavaa. Perhonen, Puutarhassa, Makea Sandra, ja Sisältäni portin löysin ovat hyvä muistutus siitä, että radiokanavilla on joskus soitettu jopa primetime-aikoina muutakin kuin viimesen päälle tuotettua bulkkipoppia.