RICKY-TICK BIG BAND & JULKINEN SANA: Burnaa

Arvio julkaistu Soundissa 5/2013.
Kirjoittanut: Petri Silas.

Arvio

RICKY-TICK BIG BAND & JULKINEN SANA
Burnaa
Rokka

Vaikka big band -musa ei olekaan sävelperimäni ydinmehua, on tämän vuosituhannen puolella Suomessa toteutettu genreen hävettävän vähän arvokkaita hankkeita. Onneksi harvoista parhaat eli Jarmo Saaren, Trilok Gurtun ja EBB:n Neandertal Grooves (2001), Kerkko Koskisen, Verneri Pohjolan ja UMOn Agatha (2007), Raoul Björkenheimin, Juhani Aaltosen ja UMOn The Sky Is Ruby (2007) sekä Tapani Rinteen ja Pori Big Bandin Luhtahuitti (2012) ovat sitäkin rikkaampia.

Nyt viestikapulaan tarttuu Dalindèon pomo Valtteri Laurell Pöyhönen, joka nostaa osaltaan panoksia kutsumalla Ricky-Tick Big Bandin solistipulttiin räppäreitä: Redraman, Palefacen ja Tommy Lindgrenin. Sikäli rekrytointi on riskitön, että monesti ennenkin yhdessä toimineet mikkimiehet loksahtavat taas helposti uomiinsa. Pääosin näin: Lasse on laiskanpuoleinen laskettelija, Karri aggressiivinen agitaattori ja Tommy maaninen moottoriturpa. Mutta kyllähän Tupu-Hupu-Lupu -yhteistyö pelaa tässäkin viitekehyksessä. Yksilösuoritusten ja veljellisen sparrauksen ohi keskiöön karkaavat kertosäkeisiin ripotellut, parhaimmillaan erinomaiset sloganit.

Maamme big bandien joukossa vain UMO Jazz Orchestra on ammattikokoonpano, muut harrastepohjaisia. Onneksi Pöyhösen sävellykset ja sovitukset suosivat rauhaisaa rullailua enemmän kuin tiukkaa tuuttausta, joten rima asettuu projektiluonteiselle porukalle sopivaan kohtaan. Antti Lötjösen ja Jaska Lukkarisen tiukka komppipari pitää homman kasassa. Raa’an musiikillisesti mitaten Burnaa on viihteellinen ja kepeä, mutta hyvä lähtöidea ja toteutus sekä onnistuneet räpit pelastavat levyn kuriositeetti-karsinasta.

Valtteri Laurell Pöyhönen johtaa kolmisen vuotta vanhaa Ricky-Tick Big Bandia, jonka sanoo edustavan ”nuoren kotimaisen jazzin parhaimmistoa”. Soundi tavoitti kitaristi-säveltäjän Berliinin Neuköllnistä.

Millaista soundia tavoittelit, käytitkö referenssi­levyjä ja teitkö biisit, joista osa ei kaipaisi toimiakseen big bandin massaa, alunperinkin tähän muotoon?

– Agendalla oli ensinnäkin yrittää tutkia, miten big band -meininki voisi olla osa ajankohtaista rytmimusiikkikulttuuria. Jazzin ja räpin yhdistämisessä ei ole mitään uutta, mutta perinnetietoista big band -musaa ei olla räpissä juuri hyödynnetty. Vähän outoa, koska kyseessä on kaikkiaan viriili genre. Toinen tärkeä pointti oli toimia tässä ympäristössä suomeksi.

– Referensseinä käytin muun muassa Duke Ellingtonin myöhäistuotantoa 1970-luvun taitteesta sekä Buddy Rich Big Bandin matskua vähän varhemmilta vuosilta. Kaikki biisit on tehty nimenomaan tälle line-upille, tätä proggista varten. Koska Ricky-Tick Big Band on perustamani yhtye, joka jo ekalla levyllä (Ricky-Tick Big Band, 2010) soitti säveltämääni musaa, oli luonnollista toteuttaa myös tällainen katu-uskottavuutta vaativa juttu sen kanssa.

Halusitko alusta asti räppäämään nimenomaan Karrin, Tommyn ja Lassen?

 – Idea levystä syntyi marraskuussa 2011. Halusin ehdottomasti mukaan Karrin, johon olin tutustunut edeltävänä kesänä. Hän taas soitti demoja sekä Lasselle että Tommylle. Koko kolmikko oli materiaalista todella fiilik­sissä, ja ekan tapaamisen jälkeen kävi selväksi, että Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana on syntynyt.

Olisitko täydellisessä maailmassa vielä hionut jotain vai tuliko lopputuloksesta halutun kaltainen?

– Olen levyyn todella tyytyväinen enkä ainakaan tuoreeltaan koe, että jotain olisi voitu tehdä paremmin. Näin isoksi proggikseksi tuotanto-aikataulu oli
tiukka ja monessakin kohtaa olisi saattanut tulla ongelmia. Onneksi ikävyyksiä ei ilmennyt. Suuri kiitos tästä kuuluu levyn äänittäneelle ja miksanneelle Antti Murrolle. Hän sai tekstuurillisesti monimuotoisen kokonaisuuden balanssiin, vaikka kyseessä oli harvinaisen vaativa työ.

Teksti: PETRI SILAS

Lisää luettavaa