Scissor Sistersin ensimmäinen levy Scissor Sisters (2004) on myynyt Britanniassa kahden vuoden aikana huikeat määrät ja putsannut palkintopöydätkin. Mutta miten ihmeessä Scissor Sisters ei lyönyt läpi kotimaassaan USA:ssa? Miten tarttuvaa homodiscoglampopin pitää olla breikatakseen nykypäivänä Amerikassa? Onko se enää edes mahdollista? Vai onko avoimesti gay Jake Shears liian suuri uhka kaiken maailman nickelbackeihin tottuneelle kansalle?
Yhtyeen toinen täyspitkä Ta-Dah käynnistyy lähes täydellisellä napakympillä. I Don’t Feel Like Dancin’ etenee suvereenisti levyllä kahden raidan verran vierailevan Elton Johnin rankasti pumppaaman pianon kuljettamana. Vauhti ei hellitä hetkeksikään lähes viisiminuuttisen keston aikana. Kappale on survottu täyteen tarttuvaa kosketuspintaa. Ero laulun nimen ja sen aikaan saaman tunteen välillä on historiallisen suuri.
Discopallo välkkyy ja kimaltelee myös seuraavana kuultavan She’s My Manin aikana. Menoa haittaa kuitenkin se, että kappaleen kertosäe on melkein yksi yhteen Eltonin kasarihitin I’m Still Standingin kanssa. Dame Eltonin lisäksi levyllä vierailee muun muassa David Bowien taustalla vaikuttanut kitaristi Carlos Alomar ja jousisovituksen Intermission-kappaleeseen on tehnyt Brian Wilsonin kanssa legendaarista Smilea kypsytellyt Van Dyke Parks.
Ta-Dah melkein repeää liitoksistaan ensiluokkaisista sävellyksistä. Paul McCartneyn sujuva melodiantaju leijuu usean kappaleen yllä ja miehen mukaan on jopa nimetty yksi raidoista. Erikoista kyllä, se ei ole läheskään paketin maccamaisin. Myös samalla tavalla pistämättömästi pettävän simppeleitä ja tarttuvia melodioita liukuhihnalta suoltaneiden Abban Bennyn ja Björnin sekä loistavien Gibbin veljesten vaikutus kuultaa läpi materiaalista. Bee Geesin perinne on muutenkin hyvin pinnalla, eikä vähiten Jake Shearsin liian piukoista housuista kielivässä laulutavassa.
Paitsi menevät palat, myös seesteisempi osasto toimii. Ensimmäinen vastaan tuleva rauhallinen kappale Land Of A Thousand Words voisi toimia esimerkkinä vaikka W. Axl Roselle siitä, miten pianoballadi kirjoitetaan. Hieno georgeharrisonmainen soolo on maukas lisä kokonaisuuteen. Puolessa välissä albumia on hienoista tyhjäkäyntiä ja tämäkin levy olisi hyötynyt tiukemmasta editoinnista. Ana Matronicin laulama Giorgio Moroder -vaikutteinen Kiss You Off olisi kelpo raita monella muulla kiekolla, mutta tällä se ei pärjää. Levyn loppupuolella kuullaan peräkkäin kaksi hienoa rakkauslaulua. Varsinkin kuolemaa käsittelevä The Other Side on erinomainen: ”If I don’t ever leave a thing behind/I’ll still leave you without me.” Mitäpä tuohon voi lisätä.