TERENCE TRENT D’ARBY / SANANDA MAITREYA: Wildcard

Arvio julkaistu Soundissa 12/2001.
Kirjoittanut: Jorma Jortikka.
Vuonna 1987 Terence Trent D'Arbylla oli mahtava tulevaisuus edessään The Hardline According To -hittialbumin ansiosta. Mutta niinhän siinä kävi, että äkkimenestyksen paineissa suutari luuli itsestään liikoja, eikä pysynyt enää lestissään.

Arvio

TERENCE TRENT D'ARBY / SANANDA MAITREYA
Wildcard
Sananda Records

Vuonna 1987 Terence Trent D’Arbylla oli mahtava tulevaisuus edessään The Hardline According To -hittialbumin ansiosta. Mutta niinhän siinä kävi, että äkkimenestyksen paineissa suutari luuli itsestään liikoja, eikä pysynyt enää lestissään. TTD ei tyytynyt yhdistelemäään esikoislevyn tapaan Princea, Marvin Gayea ja Otis Reddingia popfunkiksi, vaan ryhtyi kokeelliseksi taiteilijaksi. Vuoteen 1995 mennessä kiinnostus TTD:n kokeiluihin laantui, ja laulaja unohtui vuosiksi, kunnes pari vuotta sitten hän alkoi nähdä unia. Niissä enkelit antoivat TTD:lle uuden nimen, Sananda Maitreya, mutta eivät sanoneet miksi tai mistä ihmeestä ne moisen nimen keksivät. Tämän vuoden alusta Terence Trent D’Arbya ei enää virallisesti ollut olemassa muuta kuin markkinointiteknisessä yhteydessä. Sopimuskiistat Sony-levy-yhtiön kanssa pakottivat TTD:n perustamaan oman levymerkin. Sen suurin ongelma ei ole ainoan artistinsa kummallinen, spirituaalinen herätys vaan se, että kiistan takia albumia on hankala saada julki Britteinsaarilla, jossa menestyminen olisi välttämätöntä uralle.
Tavallaan TTD teki huippukautenaan samaa, mitä Lenny Kravitz tekee nykyään eli kitarariffeillä piiskattua funkrockia. Lenny ainoastaan tekee sen paremmin kuin mihin TTD nykyisin pystyy. D’Arbyn pakkomielteinen näyttämisenhalu on johtanut siihen, että 70-minuuttisesta, 18 laulun albumista on muodostunut sekava kokonaisuus.
TTD on enemmän kuin mainio laulaja, jonka ääni soi hienosti, kun hän ei yritä liikaa eikä ryhdy raakkumaan ollakseen raju tulkitsija, vaan tyytyy päästelemään laiskaa ja hieman jatsahtavaa R&B-viihdettä (Shalom). Mutta TTD haluaa todistaa monipuolisuutensa kokeilemalla mm. Robbie Williams -tyylistä viihdepoppia (O Divina), 70-luvultä periytyvää kitarariffijytää (The Inner Scream), halpahalligospelia (Be Willing) ja oma versiotaan drum & bassista (Drivin’ Me Crazy). 

Lisää luettavaa