VOLTER: No Return

VOLTER
No Return
Yläkulo

Antti Aittapellon ja Jani Tuovisen muodostama kymmenvuotias Volter on antanut ensialbumilleen hyvää aikaa kypsyä. Tämä selittänee ainakin osaksi sen, että No Return on kaikessa vanhanaikaisuudessaan ja naiiviudessaan kerrassaan hykerryttävä poplevy.

Muovisia urkusoundejaan myöten kevyesti soiva No Return on iloinen ja ratkaisevasti aurinkoisempi kuin lopuilleen kääntymässä oleva kesä. Volter kytkee debyyttinsä 1960-luvun viattomuuden aikaan jo levynsä kanteen ikuistetulla Morris Minillä, mutta varsinainen aikamatka alkaa tappavan tehokkaalla Dance With Mellä. San Franciscossa kuuluu rautalankainen perimä, mutta Lazy Sundaysilla säröinen kitara tuo mukaan hieman särmikkäämpää otetta. Illan viimeiseksi hitaaksi soveltuvan Bright Lightsin Volter sijoittaa levynsä puoliväliin.

Volterin kierrätystaidot kulminoituvat beatiä ja twistiä yhdistelevällä Good News/Bad Newsillä, jonka kornius kasvaa upeasti kevyen musiikin historialle kumartavaksi poptaiteeksi. Itse No Return on avaruudellisia vivahteitaan myöten tolkuttoman sävykäs ralli. Strawberry Fields Foreveristä muistuttavalla introlla käynnistyvä Reaching For The Satellites kiteyttää lopuksi menneen maailman henkeä The Moody Bluesin lanseeraamien mello-tronsoundien kera.

Vaikka Volter viekin ajatukset aikaan jolloin muovi oli plastiikkia, niin No Returnistä on mahdollista nauttia myös ilman menneisyyden taakkaa.