Omannäköisensä loppu – Magenta Skycode | 20.12.2014 Logomo-teatteri, Turku

Moni hyvä loppuu aikanaan. Tai itse asiassa reilun vuoden sisään. Rubik lopetti toimintansa viime joulun alla. PMMP pisti pillit pussiin aiemmin syksyllä, lokakuussa.

Viimeksi mainituissa peijaisissa Jori Sjöroos oli mukana merkittävässä roolissa: olihan hän tuottanut kaikki PMMP:n albumit ja säveltänyt yhtyeen kappaleet. Joulua edeltävänä lauantaina Sjöroos saattoi lepoon oman yhtyeensä, kun Magenta Skycode soitti viimeisen keikkansa Turun Logomo-teatterissa. Bändi soitti saman päivän aikana itse asiassa kaksi jäähyväiskeikkaa, sillä ensimmäinen konserteista myytiin loppuun nopeasti.

magenta2

Teatteriasetelma toi keikkatilanteeseen ulottuvuuden, joka ei kaikkien mielestä kuulu keikkatilanteeseen: paikallaan istumisen. Koko 350 hengen yleisö istui koko keikan ajan paikoillaan väliaikaa ja keikan huipentaneita gospelhymnimäistä We’re Going To Climbia ja a cappellana laulettua Maa on niin kaunis -joululaulua lukuun ottamatta. Jos ihmettelet asiaa, niin kyllä, Magenta Skycoden jäähyväiskeikassa oli väliaika, joka ajoittui ensimmäisen (IIIII) ja toisen (Relief) albumin väliin. Kaksikymmentäneljä kappaletta kahteen kertaan saman päivän aikana antoi tähän erittäin hyvän syyn.

Istuma-asetelman myötä taustavisuaalit pääsivät oikeuksiinsa ja yleisö todella keskittyi kuulemaansa ja näkemäänsä. Yksi lisäelementti oli soittovuoroja vaihdelleiden kolmen basistin ja kahden kitaristin seuraaminen.

magenta3

Jäähyväiskeikalla kuultiin kaikki bändin levyttämät laulut kronologisessa järjestyksessä. Ainoastaan jo mainittu We’re Going To Climb kuultiin vasta viimeisenä encorena eikä omalla paikallaan Reliefin viimeisenä kappaleena.

Jori Sjöroosin ”palkkilevyksi” kutsuma IIIII (2006) teki ilmestyessään erittäin suuren vaikutuksen. Albumin avaava Hands Burn loksautti leuan auki ensimmäisellä kuuntelukerralla ja se teki saman myös jäähyväiskeikan avauslauluna soidessaan. Konsertin ensimmäinen osio oli huikea. PeoplenCompassioninPleasure Of Loven ja Luvher Oh Haterin aikana huomasi toivovansa, että Magenta Skycoden vihoviimeinen keikka olisi esimerkiksi Klubilla, jossa seisomiselta ja tanssiliikkeenomaisilta liikkeiltä ei voisi välttyä.

Nuo mietteet olivat kuitenkin väliaikaisia. Asetelmaan sopeutui. IIIII:n kappaleet kuulostivat parhaimmillaan uskomattoman hyviltä. Hands BurnOpen Air ja jäähyväiskeikan ensimmäisen osion huipentanut This Empty Crow ja lähes koko alkupuolisko sai hetkittäisistä tukkoisista soundeista huolimatta miettimään, että IIIII on ehdottomasti yksi tärkeimpiä tämän vuosituhannen puolella tehtyjä kotimaisia indielevyjä.

magenta3

Väliajan jälkeen Magenta Skycode palasi estradille neljän taustalaulajan kanssa. Kissavideon maustama The Simple Pleasures avasi jäähyväiskonsertin toisen osion ja komeasti avasikin. Vaikka Relief ei albumina ole tehnyt vuosien varrella yhtä suurta vaikutusta kuin IIIII, sen hienoimmat hetket eli The Simple Pleasures, rytmihermoa toden teolla kutitellut Kipling, Sjöroosin ja Jessika Rapon duetoima Sometimes sekä ilmava ja nostattava Escaping Outdoors olivat todella hienoja myös viimeistä kertaa livetilanteessa.

Ennen jäähyväisten viimeistä virallista numeroa kuultiin vielä Magenta Skycoden viimeiseksi jääneen We Will Be Warm -ep:n neljä kappaletta. Sjöroosin vaimolleen omistaman Treasure We Harbourin aikana nähtiin moderni tanssiesitys ja teatterisalin katosta satoi tekolunta.

magenta4

Sade ei loppunut vielä siihen, vaan We’re Going To Climbin aikana katosta tippui paperitähtiä. On jotenkin sopivaa, että Magenta Skycoden viimeinen keikka huipentui tähtisateeseen ja vuolaisiin kiitoksiin.

Lopusta tuli bändin itsensä näköinen. Yhtye jätti jälkensä suomalaiseen musiikkihistoriaan.


Kuvat: Tomi Palsa