Etsi
"Rockmusiikissa hän oli ulkopuolinen, mutta kymmenet miljoonat ihmiset rakastuivat hänen estetiikkaansa. Suuri osa heistä ei varmaankaan tiennyt, kuka oli Jim Steinman", kirjoittaa Niko Peltonen.
Tapahtuma-alalle on tulossa 85 miljoonan tapahtumatakuu.
156 artistia vaativat Boris Johnsonilta toimia ansaintamallin parantamiseksi.
Neuvottelut kulttuuri- ja tapahtuma-alan avustuksista on tarkoitus aloittaa jo tänään.
Soundia kustantava Pop Media on ehdolla vuoden kotimaiseksi musiikkimediaksi.
Carr menehtyi harvinaiseen sydänsyöpään vuonna 1991.
Yhtyeen suurin hitti Crazy Love oli Youngin kynästä lähtöisin.
Morrissey sanoo animaatiosarjan tekijöitä tekopyhiksi.
Jazz-trumpetisti Matti Riikonen kuoli 11.4.2021 68-vuotiaana. Tapiola Big Bandin perustajajäseniin lukeutuneen ja Edvard Vesala Sound & Furyssa soittaneen Riikosen trumpettia kuullaan myös Tuomari Nurmion Hullu puutarhuri -levyllä ja Ismo Alangon Kun Suomi putos puusta -levyllä. Ja monella muulla. Arttu Tolonen kirjoitti muistokirjoituksen ystävälleen ja soittokumppanilleen.