Oikeusjutun Sex Pistols -tovereilleen hävinnyt John Lydon: ”Sanat eivät riitä kertomaan, miten petolliselta tämä tuntuu”

Lydon sanoo olevansa vain huolissaan siitä, millaisen kuvan tuleva tv-sarja antaa yhtyeestä ja hänestä.
1.9.2021 09:30

Sex Pistols -keulahahmo John Lydon, joka myös Johnny Rottenina tunnetaan, on julkaissut nettisivuillaan virallisen tiedotteen, jossa laulaja kommentoi hiljattain oikeuden tekemää ratkaisua hänen sekä Sex Pistols -kitaristi Steve Jonesin ja rumpali Paul Cookin välisessä kiistassa.

Jones ja Cook nostivat kanteen Lydonia vastaan, koska tämä ei antanut suostumustaan yhtyeen musiikin käyttämisestä tulevassa Pistols-sarjassa, joka pohjautuu Steve Jonesin muistelmiin. Lydonin mukaan tällaisissa bändiin liittyvissä asioissa vaaditaan kaikkien jäsenten yksimielinen suostumus, mutta Jonesin ja Cookin mukaan enemmistöäänet riittävät. Tuomari ratkaisi kiistan Jonesin ja Cookin hyväksi.

Luonnollisesti Lydon ei ole päätöksestä mielissään, mikä käy ilmi myös nyt julkaistusta tiedotteesta. Tiedotteen mukaan Lydon sai kuulla jo vuosia työn alla olleesta projektista vain päiviä ennen kuin siitä julkaistiin yleinen tiedote. Laulajan mukaan hän on vain ja ainoastaan huolissaan siitä, miten bändi sarjassa esitetään.

”Olen laulaja ja biisintekijä, nokkamies, imago, kaikkea sitä. Minä sain bändin maailmankartalle. Millä tavalla se ei ole relevanttia, on minusta mykistävää. Tämä päätös on hyvin tuhoava ja pelkään, että koko projekti on äärimmäisen negatiivinen. Miten kukaan voi ajatella, että se voidaan tehdä ilman minun konsultaatiotani, käsitellä elämääni ja ongelmiani ilman mitään kontaktia minuun”, Lydon kommentoi.

”Mitkään sanat eivät riitä kertomaan, miten petolliselta tämä tuntuu. Kuten totesin (Public Image Ltd.:n) The Order Of Death -kappaleessa: ’Tätä sinä halusit, tätä sinä saat…'”

Kuusiosaisen Pistols-sarjan ohjaajana toimii Danny Boyle (Trainspotting, Slumdog Millionaire). Rooleissa nähdään muun muassa Tony Wallace (Babyteeth), Anson Boon (Crawl, Blackbird), Emma Appleton (The Witcher) ja Maisie Williams (Game of Thrones). Steve Jones ja Paul Cook toimivat sarjan vastaavina tuottajina. Sarjalla ei tätä kirjoittaessa ole vielä virallista julkaisuajankohtaa.

Lisää luettavaa