Etsi
Dickinsonista levy on kuin päivitetty versio Deep Purplen In Rockista.
Brian May myöntää, että tänä päivänä on todella vaikea pysyä optimistisena.
Iron Maiden -kaverukset osuivat samaan tapahtumaan.
Five Finger Death Punchin lyriikat näyttäisivät tehneen vaikutuksen Vladimir Putinin lähipiiriin kuuluvaan Vladislav Surkoon.
Jaakko Eino Kalevin tunteet ovat liikkeellä.
"Hän ei varttunut minkäänlaisen vaurauden tai yltäkylläisyyden keskellä. Luulen, että sitä kautta hän oppi kunnioittamaan työtä", Jack Osbourne kertoo Ozzysta.
Onnellinen loppu on hatunnosto vanhoille suomalaisille sankareille kuten Gösta Sundqvistille.
Turkulaisbändin tuoretta videota on kuvattu Tokiossa asti.