Vientituotteita, suomirockin uusia tuulia ja Flow-vieraita – tarkista viikottaisen soittolistamme kuuma tarjonta

Maxime Imbert

Jaakko Eino Kalevin tunteet ovat liikkeellä.

Soundin Parasta juuri nyt on viikoittain päivittyvä Spotify-soittolista, jolta löytyvät raikkaat, tuoreet ja huomionarvoiset uutuusbiisit niin Suomesta kuin ulkomailta.

Elektronisen musiikin vaihtoehtoista laitaa kulkevaa Jaakko Eino Kalevia on jo muutaman vuoden ajan hehkutettu yhtenä maamme omaleimaisimmista vientitoivoista. Vuoden 2007 Dragon Questilla levytysuransa aloittanut Jaakko on etenemässä persoonallisella soundillaan jo viidenteen kokopitkäänsä, joka vie artistin entistä pidemmälle kansainvälisille vesille. Lokakuun 12. päivä kaikelle maailmalle avautuva albumi kantaa nimeä Out Of Touch.

Vuodesta 2014 lähtien Berliinissä vaikuttanut Jaakko Eino Kalevi kertoo tulevan albumin inspiraation kummunneen Ateenassa vietetystä ajasta. Emotions in Motion -sinkkulohkaisulla laulaja-lauluntekijä kertoo muun muassa lapsuutensa peloista.

”Kun olin lapsi, pelkäsin eniten narkkareita ja alieneita. Elin maaseudulla ja vierailin aina onnellisesti serkkujeni luona kaupungissa, sillä maaseudulla tulisi helpommin kidnapatuksi, kun ympäristössä on vähemmän ihmisiä, joista alienit voivat valita uhrinsa”, entinen sporakuski muisteloi levystä julkaistussa tiedotteessa.

Maan ulkopuolisista vieraista maamme ulkopuolisiin vieraisiin, niitä nimittäin on tarjolla viikonloppuna Flow-festivaalilla. Yksi huomionarvoinen vierailija on nuori ja nälkäinen post-punk-yhtye Shame, joka nähdään tulevana lauantaina Flow’n telttalavalla. Soundin kesänumerosta löytyy yhtyeen haastattelu, jossa nuoret herrat muun muassa tuskailevat tukholmalaisessa takahuoneessa EDM:n suosiota.

Suomirock elää ja voi hyvin. Yksi noteerattava nimi uuden suomenkielisen rockin saralla on helsinkiläinen Nefer Nefer, joka kuvailee tuoreella Älä mee -sinkullaan ruumiin kuolemista yksinäisyyteen ja bileluolassa eksymistä. Myös Purple Rain tulee mainituksi. Korvan taakse kannattaa myös pistää feedback-kitaroiden ja analogisyntetisaattorien nimeen vannova Vuoret. Uudella sinkullaan aiemmin tummanpuhuvaan soundiin luottanut tamperelaisyhtye lähtee paahtavaan kesään sopivasti rannalle. Mutta bändin ystävien ei kannata kantaa huolta, yltiöpositiivista meininkiä ei ole luvassa, vaikka biisin nimi onkin Mennään rannalle.

Tämän viikon Parasta juuri nyt -soittolistalta löytyvät myös muun muassa siitä eräästä Orange Countyyn sijoittuneesta 00-luvun nuorisosarjasta kuuluisuutta saanut Death Cab For Cutie, tuntemattomaan kaipaileva Inka Lappi, hulivilipojan tuntoja avaava Korpiklaani sekä kutsumattomista vieraista laulava Musta Valo.

Ota haltuun viikon 32 Soundi: Parasta juuri nyt -soittolista alta: