Etsi
Skaņu Mežs / Riika, Latvia / 3.–4.10.2025
"Yhtäkkiä en ollut oman ääneni rajoissa, vaan pystyin olemaan sekä rumpali, basisti, koskettimet ja äänisuunnittelija."
Dio: Dreamers Never Die käy läpi ikonisen laulajan matkaa ylä- ja alamäkineen aina lapsuudesta kuolemaan saakka.
Timo Isoaho pääsi jututtamaan Slipknotin Jim Rootia Rockfest-keikan alla kesäkuussa. Haastattelu julkaistiin syyskauden ensimmäisessä Soundi-lehdessä, ja nyt juttutuokio on tutkittavana myös verkkomuodossa.
Viime yöltä -levyn laulut katselevat maailmaa monenlaisten hahmojen silmin. Samuli Putro kykenee tähän, koska löysi nuorena paikkansa huoneen nurkasta eikä koskaan poistunut sieltä. Ari Väntänen haastatteli Putroa Soundiin 9/25.
Modernin jazzin tärkeimpiin tekijöihin lukeutuva saksofonisti Kamasi Washington löi isosti ja laajasti läpi kymmenen vuotta sitten ilmestyneellä The Epic -albumillaan. Nyt ilmestynyt Fearless Movement syntyi sävellyksiä hitaasti kypsytellen ja antaen studiotilanteen taian ohjata prosessia.
Lauantaisoittolistasarja, osa numero 47: Limonadi Elohopea -yhtyeen laulaja-kitaristi Tero-Petri Suovanen kokosi listan kappaleista, jotka vaikuttivat vuonna 1995 julkaistun Trukilla yli vaikeuksien -albumin syntyyn.
Historian saatossa suomen kielelle on kääntynyt alkuperäisteos jos toinenkin, vaihtelevalla menestyksellä. Kauden kuumin coverpumppu erotteli jyvät akanoista.