Brooklynin pikimusta humoristi – Peter Steelen poismenosta viisi vuotta

Type O Negativen järkälemäinen keulahahmo Peter Steele kuoli päivälleen viisi vuotta sitten, 14.4.2010. Muistellaksemme 48-vuotiaana kuollutta Steeleä julkaisemme nyt uusintana Timo Isoahon kirjoittaman Minun tähteni -sarjan jutun puolentoista vuoden takaa. 


Type O Negative
 – Brooklynin pikimustat humoristit

Teksti: Timo Isoaho
Julkaistu alun perin Soundissa 11/2013

Tuokion päätteeksi mustavihreään pukuun sonnustautunut taiteilija jo pyysikin minut vierailulle Brooklynin-kotiinsa

Elettiin vuoden 1999 ensimmäisiä päiviä. New Yorkin talvinen iltapäivä oli jo hämärtymässä, kun painoin erään brooklynilaisen omakotitalon summeria. Kohta jykevä ovi avautuikin ja huomasin kämmenluideni rutisevan Petrus Thomas Ratajczykin käsittelyssä. Paremmin Peter Steelenä tunnettu nykypäivän Grigori Rasputin loi ylleni valtavan varjonsa, hymyili leveästi vampyyrinhampaillaan ja toivotti tervetulleeksi matalaan majaansa.

Elämän kummallisuutta tuli pohdiskeltua parikin kertaa tuona päivänä. Yhdestä Brooklynin varjoisammasta naapurustosta löysin itseni vain sen vuoksi, että pari päivää aikaisemmin olin poikennut sattumalta erääseen ruokapaikkaan Rockaway Beachin lähistöllä (pitihän se The Ramonesin kuuluisaksi tekemä ranta nähdä, vaikka bussikyyti osoittautuikin kovin hitaaksi – aivan kuten Joey Ramone meille lauloi), ja kuinka ollakaan, tuossa samassa anniskelupaikassa uuden vuoden päivää olivat viettämässä myös Type O Negativen Peter Steele, Josh Silver, Kenny Hickey ja Johnny Kelly läheistensä kanssa. En tietenkään malttanut olla vaihtamatta muutamaa sanaa Steelen kanssa ja lyhyen tuokion päätteeksi mustavihreään pukuun sonnustautunut taiteilija jo pyysikin minut vierailulle Brooklynin-kotiinsa.

Olin kovasti ihmeissäni muukalaiselle esitetyn odottamattoman kutsun vuoksi, mutta ehkä suomalaisuuteni selitti asiaa – muun muassa islantilaisia sukulaisia omannut Steelehän rakasti Pohjoismaita yli kaiken. Venäläisiä sukujuuriakin hänellä oli, ja hurjimpien huhujen mukaan Steelen isoisän serkku oli eräs Josif Stalin. 



Hurjimpien huhujen mukaan Steelen isoisän serkku oli eräs Josif Stalin

Parimetrisen Steelen majapaikka sijaitsi kolmikerroksisen omakotitalon kellaritasossa ja hänen valtakuntaansa kuului erilaisten instrumenttien ja elektroniikan lisäksi lukuisia kuntoilulaitteita. Rakennuksen muita kerroksia asuttivat muun muassa hänen äitinsä ja osa siskoista. ”Pojat, tulkaapa syömään”, kuului yläkerrasta eräälläkin hetkellä. Jossakin vaiheessa Steelen puhelin pirisi ja langan toisessa päässä oli joku hänen mustasukkaisista tyttöystävistään. Myöhemmin illalla paikalle saapui muusikon ystäviä ja lähdimme kruisailemaan ympäri Brooklynia, Steelen esitellessä itselleen ja Type O Negativelle tärkeitä paikkoja. ”Tätä puistoa siivosin aamusta iltaan, kun työskentelin New Yorkin kaupungin palveluksessa” ja ”tuossa on käyttämämme Systems Two -studio” ja niin edelleen.

Päällimmäiseksi muistoksi jäi kuitenkin Steelen kumea nauru – pikimustan huumorin ylipappina hän nauroi paljon, mutta tarinat olivat useimmiten painokelvottomia. ”Niin vakavia asioita ei ole olemassakaan, etteikö niistä voisi vääntää sysimustaa huumoria. Niin, sellaista elämä on Brooklynissa”, Steele huomautti.

Tuo kummallinen päivä Brooklynissa nousee tietenkin omaan luokkaansa, mutta Peter Steele ja hänen yhtyeensä ovat toki tarjonneet muitakin unohtumattomia elämyksiä, tavalla tai toisella. Ensimmäistä kertaa muistellessa pitää palata 1980-luvun lopulle, jolloin Klaus Flaming soitti Metalliliitto -radio-ohjelmassaan Carnivoren järisyttävän Jesus Hitler -kappaleen. Post-apokalyptisia visioita tarjonneen ja omalaatuiseen imagoon luottaneen newyorkilaisyhtyeen sävelteos herätti orastavan kiinnostuksen – mutta yhtä lailla Jesus Hitler vaikutti oudolta, pelottavalta ja häiriintyneeltä. Reaktio toi elävästi mieleen vuoden 1985, jolloin törmäsin Sky Channelilla Slayerin Hell Awaitsin livevideoon. Aluksi olin järkyttynyt, mutta kohta VHS-nauhurissa ei Hell Awaitsin lisäksi paljon muuta pyörinytkään.

Steelen puhelin pirisi ja langan toisessa päässä oli joku hänen mustasukkaisista tyttöystävistään

Hardcore/metalli/crossover-hybridi Carnivore lopetti aktiiviuransa pian Retaliation-kakkoslevyn jälkeen. Yhtyeen basistina ja laulajan toiminut Steele hylkäsi muusikonuransa ja työskenteli New Yorkin puistoyksikössä, kunnes rumpali Sal Abruscato onnistui houkuttelemaan vanhan ystävänsä tutun sorvin ääreen. Saamme siis olla ikuisesti kiitollisia A Pale Horse Named Death -yhtyettään tänä päivänä pyörittävälle Abruscatolle, sillä ilman häntä Peter Steelen huikea, sarkasmin kyllästämä taiteellinen hulluus olisi saattanut jäädä ikuisiksi ajoiksi piiloon.

Uusi yhtye sai pian nimen Type O Negative ja jotakin bändin eriskummallisuudesta kertoi vuonna 1991 ilmestyneen Slow, Deep And Hard -debyyttilevyn yli 12-minuuttinen avausraita Unsuccessfully Coping With The Natural Beauty Of Infidelity: I. Anorganic Transmutogenesis (Synthetic Division), II. Coitus Interruptus, III. I Know You’re Fucking Someone Else. Steelen kivuliaan ihmissuhteen päättymistä suorasanaisesti (”Where there’s a womb, there’s a way, with you it’s for free”) kuvailleesta kappaleesta havaitsi vielä menneisyyden kaikuja, mutta gootti- ja doomsävyt vihjailivat myös tulevista ajoista. Sanomattakin on selvää, että Steelen kellarivaltakunnassaan kirjoittaman Slow, Deep And Hardin omalaatuinen taide toimi melkoisena ruokahalun herättäjänä.

Lupaukset muuttuivat pian todeksi – tarkemmin sanottuna syksyllä 1993 ilmestyneen Bloody Kisses -pitkäsoiton myötä. Ja millainen albumi tuo koukuttavia melodioita, sensuelleja doom-tunnelmia, raivokkaan itseironista hardcorea ja vieläpä onnistuneen coverinkin (Seals And Croftsin Summer Breeze) sisältämä Bloody Kisses onkaan: kyllä vain, allekirjoittaneen pankki räjähti totaalisesti.

Aloitin Bloody Kissesin ilmestymisen aikoihin opiskelun kansanopiston kirjoittajalinjalla ja tämä yli 70-minuuttinen monikasvoinen järkäle toimi niin Oriveden-matkojen kuin itse opiskelunkin soundtrackina. Helsinkiläinen kämppäkaverini oli puolestaan hurahtanut koneellisempaan populaarimusiikkiin, joten Bloody Kisses sai kovan kilpailijan The Prodigyn Experience-debyytistä. Minä itse asiassa opin pitämään Liam Howlettin tekeleistä, mutta Otso ei taida sietää Type O Negativea tänäkään päivänä.

Haastatteluhuoneen sohvan pohjalla odotti kuihtunut, vapiseva ja kalmanvalkea varjo-Steele 

Olihan se sitten todella kova juttu, kun Type O Negative saapui Suomeen marraskuussa 1996. Bändi kiersi tuolloin syksyisen melankolian täydellisesti kiteyttävän, mutta levy-yhtiön toivomuksesta yllättävänkin silotellulta kuulostaneen October Rust -albumin tiimoilta. Tavastian-konsertin jälkeisistä hurjista aftershow-bileistä kerrotaan vielä tänäkin päivänä vain aikuisten korville sopivia tarinoita, mutta omat muistoni liittyvät vain ja ainoastaan Tampereen Pakkahuoneella järjestettyyn iltamaan. Ja niin vain korvat alkavat edelleenkin soida, kun tuon huumaavalla äänenvoimakkuudella toteutetun näytöksen yksityiskohtia yrittää palauttaa ajatuksiin. Ankaran äänenpaineen lisäksi mielikuviin nousee Pakkahuoneen innokasta yleisöä täydellisesti komentanut orkesteri.

Tämä jäikin sitten parhaaksi todistamakseni Type O Negativen konsertiksi, vaikka esityksiä tuli todistettua muutamia, niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Bändi soitti kelpo keikan esimerkiksi Tuska-festivaalilla kesällä 2003, mutta Tampereen Sauna Open Airissa 2007 toimitus lipsahti sivuraiteille. On selvää, että Type O Negativelta oli lupa odottaa odottamattomuuksia ja hyvän maun rajoilla liikkuvia ratkaisuja, sillä nämä muusikot eivät pohjimmiltaan kunnioittaneet mitään tai ketään. He tekivät mitä he halusivat eikä heistä oikeastaan tiennyt, ovatko he haudanvakavissaan vai laskevatko he leikkiä sen minkä kerkeävät.

Ovatko he haudanvakavissaan vai laskevatko he leikkiä sen minkä kerkeävät

Nämä taustat erinomaisen hyvin tuntienkin Saunan-keikan aikana rumpuraiserilla väsähtäneenä istuskelleelle Steelelle oli vaikeaa antaa suuria sympatioita. Vielä huomattavasti kummallisempaa oli törmätä muusikkoon konsertin jälkeen: backstagella kahden naisen kanssa aikaa viettänyt Steele vaikutti suhteellisen normaalilta – aivan kuin juuri päättynyttä hämmentävää esiintymistä ei olisi koskaan tapahtunutkaan!

Sauna Open Airin eriskummallinen performanssi ei kuitenkaan tullut niin sanotusti puun takaa. Jonkinasteista katastrofia osasi valitettavasti jopa odottaa, sillä Steele oli silmiinpistävän surkeassa jamassa jo saman vuoden helmikuussa. Muusikko oli nimittäin saapunut talviseen Amsterdamiin, tarkoituksenaan tehdä promootiota Dead Again -levylle. Haastatteluhuoneen sohvan pohjalla odotti kuihtunut, vapiseva ja kalmanvalkea varjo-Steele – ja tällä kerralla se kädenpuristuskin tuntui lähinnä hennolta läpsäisyltä. Juttutuokiota oli hyvin vaikea aloittaa kaiken nieleskelyn keskellä, sillä mielessä pyöri vain yksi ajatus: tällä ihmisrauniolla ei ole mitään tekemistä sen kahdeksan vuotta sitten Brooklynissa tavatun Teräs-Petterin kanssa.

– Näytänkö minä paskalta? Aivan varmasti. Vaihdoin äskettäin masennuslääkitystä ja aikaerokin vaivaa. Ja voiko ihminen tehdä mitään typerämpää kuin uppoutua huumausaineiden maailmaan vanhalla iällä, Steele kyseli Amsterdamissa tuttuun sarkastiseen tyyliinsä.

Niinpä niin: kovat huumeet olivat valitettavasti tehneet tehtävänsä. Steelehän ei koskaan peitellyt addiktioitaan vaan pikemminkin hän yritti päästä demoneistaan eroon kirjoittamalla ne osaksi Type O Negativen saagaa. Vuonna 1999 ilmestyneen World Coming Downin avausraita White Slavery kertoo kokaiiniriippuvuudesta tähän tapaan: ”Watch your money / Flow away oh so quick / To kill yourself properly / Coke is it.”

”Pienen vuoren kokoista kehoaan erilaisilla myrkyillä rajusti runnellut muusikko saavutti sentään 48 vuoden iän”

Hetki Sauna Open Airin backstagella jäi lopulta viimeiseksi kohtaamiseksi Steelen kanssa, sillä muusikko menehtyi sydänongelmiin 14. huhtikuuta 2010. Kuolinuutisen pureskelussa oli tosin omat haasteensa, sillä Type O Negativen nettisivuthan olivat julistaneet Steelen kuolemaa ”free at last” -otsikon voimin ensimmäisen kerran jo vuonna 2005. Tuolla kerralla raskaan musiikin piirejä järisyttänyt suru-uutinen osoittautui brooklynilaiseksi ankaksi, mutta viisi vuotta myöhemmin viikatemies ei enää jättänyt tehtäväänsä kesken.

Jälkikäteen ajateltuna Steelen poismeno ei tullut suurena yllätyksenä, sillä pienen vuoren kokoista kehoaan erilaisilla myrkyillä rajusti runnellut muusikko saavutti sentään 48 vuoden iän – eli hän jaksoi 21 vuotta pitempään kuin monet muut rocklegendat (muun muassa Kurt Cobain ja Jimi Hendrix kuolivat 27-vuotiaina). Mutta siitä ei tietenkään pääse mihinkään, että tämäkin muusikko poistui keskuudestamme aivan liian aikaisin – varsinkin kun uutta Type-albumia kirjoittamaan ryhtynyt Steele oli kuulemma onnistunut selättämään kaikki suurimmat ongelmansa.

Mutta missä Peter Steele vaikuttaa nykyään? Mieshän kääntyi katoliseksi viimeisinä vuosinaan ja eräässä haastattelussa hän ilmoitti kavahtavansa kuolemaa: ”On pelottava ajatus, että kuoleman jälkeen olisi tarjolla vain tyhjyyttä… Enkä voi myöskään uskoa esimerkiksi sellaista, että Adolf Hitler ja Äiti Teresa voisivat päätyä kuolemansa jälkeen samaan paikkaan.”

No, toivottavasti Steele on oikeassa. Sillä siinä tapauksessahan häneen saattaa vielä joskus törmätä.


Tiesitkö tämän Type O Negativesta?

  • Peter Steele kärsi lyhyen vankilatuomion vuonna 2005. Mies joutui kaltereiden taakse huumeiden hallussapidosta ja pahoinpitelystä.
  • Type O Negativen toinen albumi The Origin Of The Feces on studiolive ja se sisältää muun muassa uusia versioita debyyttilevyn biiseistä. Feikkikeikka myös keskeytyy eräässä vaiheessa pommiuhkauksen takia.
  • Syystä tai toisesta Type O Negative käyttää kolmella studioalbumilla (October Rust, World Coming Down ja Life Is Killing Me) rumpukonetta.
  • Swallow The Sunin kitaristi Juha Raivio kirjoitti April14th -kappaleen sankarinsa Peter Steelen muistolle. Type O Negative taas sävelsi Halloween In Heaven -biisin kunnianosoitukseksi kesken keikan ammutulle Pantera-kitaristi Dimebag Darrellille.
  • HIM, tai silloin vielä His Infernal Majesty, soitti uransa alkuvaiheessa kokonaisen Type O Negative -coverkeikan helsinkiläisessa Teatro-klubissa.

Hitaasti ja syvältä – Type O Negativen parhaat