”Oli kuin valvetilan ja unen seuraksi olisi syntynyt uusi ulottuvuus” – Henrik Illikainen avaa elämänsä soundeja

Sofia Mänttäri

Elämäni soundit -palstalla artistit esittelevät elämäänsä keskeisesti vaikuttanutta musiikkia.

Kahden albumin sekä ison single- ja videonivaskan jälkeen Henrik Illikanen on pitämässä Tiisu-yhtyeen kalenterin toistaiseksi tyhjänä. Tuottelias Henrik on kuitenkin ollut valmis kokeilemaan musiikintekoa muissa kokoonpanoissa, kuten Henkka ja Matias -duo Mathias Hermanssonin kanssa tai Tiisun Antti Vuorenmaan Beetlehem-yhtye. Joulunpyhinä luovuus purkautui riehakkaasti läppärille taltioituun Säätöjä-sooloalbumiin.

– Siitä tuli sellaista oman itsensä tyydyttämistä. Minulla oli biisejä, joita en halunnutkaan viedä Tiisulle yhdessä moukaroitavaksi. Lauluista voi tulla enemmän kuin osiensa summa, mutta joskus ne menevät myös suuntiin, joihin en itse haluaisi. Muut antavat niille omia piirteitään monella tasolla, Henrik toteaa.

Pyysimme Henrikiä avaamaan, mikä on toiminut Säätöjä-albumin sekä toukokuussa julkaistun Käänsimme sivua -soololevyn innoittajana ja mitkä levyt ovat vuosien varrella tehneet syvän vaikutuksen tavalla tai toisella. Illikainen teki työtä käskettyä ja tuloksena syntyi seuraavanlainen lista monipuolista ja merkittävää musiikkia.

Elämäni soundit: Henrik Illikainen

VARHAISIN ALBUMI, JOKA SAI INNOSTUKSEN MUSIIKKIIN HERÄÄMÄÄN
Apulanta: Kiila

Kiilan parissa havahduin siihen, että musiikki on mun juttu. Olin 9-vuotiaana kaverini synttäreillä, ja päivänsankari laittoi levyn soimaan. Sekosin Syöpä– ja Pahempi toistaan -kappaleiden riffeistä ja jäin yksin looppaamaan niitä, kun muut meni ulos leikkimään.

SÄÄTÖJÄ-SOOLOALBUMIN INNOITTAJA
R. Stevie Moore: Glad Music

– Ihastuin demoiluun ja valtaan soittaa kaikki instrumentit kuten haluan ja pystyn. Ariel Pinkistä se lähti. Hänen innoittajansa lie R. Stevie Moore, joka on väsännyt 60-luvulta asti kotonaan parisataa levyä. Sain vastauksen, kuinka toimia, kun musiikkia syntyy lähes liikaa: taltioi ja julkaise kaikki! Haluan myös tehdä satoja levyjä!

LEVY, JOKA ON AVARTANUT MUSIIKINTEON PROSESSIANI
Sur-rur: Ihmisiä nurmikolla

– Yhtyetoverini Antin (Beetlehem) sekä Jussi Pelkosen (Ursus Factory, Perna) myötä tajusin, kuinka hienoja tekstejä omasta elämästä saa. Sur-rurista löysin laulujen päiväkirjafunktion. Jos Antti ja Jussi ovat ovellani käyneitä jehovantodistajia, Ville Vuorenmaa on itse Jehova. Hänen elämäntyöstään saa vielä moni sukupolvi paljon!

LEVY, JOLLA ON VAIKUTTAVINTA LAULUVOIMAA
Mad Season: Above

– Layne Staleylla on maailman paras lauluääni ja ihanan häiriintynyt harmoniakäsitys stemmoissa viimeisillä Alice In Chains -levyillään. Staleyn soolona liekehtivä ääni jäi niillä peittoon. Ilman Mad Seasonia ihmiskunnalle olisi jäänyt surullisen ohut kuva äänen sielukkuudesta. Staleyta imitoidessa löysin ”oman” laulutyylini.

LEVY, JOHON LIITTYY MIELIKUVIA SIBELIUS-LUKIOSTA
Joose Keskitalo: Tule minun luokseni kulta

– Soitin ekat tiisumaiset soolokeikat Sibelius-lukiossa. Ajauduin iskelmälliseen musaan, groteskein sanoituksin. Kerran vanhempi oppilas sanoi, että toin mieleen Keskitalon. Tule minun luokseni kulta -levy on ihmeellistä musiikkia ajattomasta maailmasta. Oli kuin valvetilan
ja unen seuraksi olisi syntynyt uusi ulottuvuus.

LEVY, JOSTA MUISTAN KÄRKKY-YHTYEEN AJAT
Sydän, sydän: Au

– Sydän, sydän tuntui puhuvan minun harmonista ja melodista kieltäni. Vihdoin löytyi joku muu, joka ymmärtää humaltumista tietyistä sävelistä. Tuomas Skopa on melodinen nero, jonka levyistä tiedän aina saaneeni viestin omalla kielelläni. Kärkyssä yritin puhua sitä kieltä, mutta kaaduin kotiteollisuusmaiseen kankeuteen.

LEVY, JOKA ANSAITSISI ENEMMÄN HUOMIOTA
Mikko Sarvanne Hip Company & Beibi P: Muovibabylon

– Pari vuotta sitten nuoret tyypit julkaisivat tuplan, jossa 11-henkinen jazz-yhtye tuuttaa rajua tai riipivän kaunista musiikkia. Jussi Pelkonen
avaa sielunsa spoken wordin keinoin. Kokonaisuus on upealla ja raa’alla tavalla eheä – lapsuus ja nykyhetki herkän, kyynisen ja lapsenomaisen mielen läpi.

ERIKOISIN JA YLLÄTTÄVIN SUOSIKKILEVYNI
Grant Green: Live At Club Mozambique

– Helsingin musiikkilukiossa hain hyväksyntää esittämällä, että tykkäisin jazzista. Ostin levyjä hyllyyn, jotta kotonani käyvät ystävät huomaisivat, että jazz maittaa. No ei maita! Mutta jostain oudosta syystä tämä levy upposi. Ei mitään, mistä normaalisti tykkään, ei tosi hyviä melodioita tai kiehtovia harmonioita. En vaan ymmärrä.

Teksti: Asko Alanen
Julkaistu alun perin Soundissa 2/2018