Superfjordin miehistö koostuu pitkän linjan tekijämiehistä. Levyllä soittavan miehistön historiassa ja nykyisyydessä kummittelevat yhtyeet kuten Pariisin Kevät, Rubik, Major Label, Kytäjä ja tietenkin Kevin, joka on bändin sydämen, multi-instrumentalisti Jussi Ristikaarron entinen koti.
Selkein ero entiseen Ristikaarron uuden projektin kohdalla on ilmiselvä – Superfjord tekee instrumentaalimusiikkia.
– Tämä oli taide- ja terapiaprojekti, kunnes Suomen Musiikin Kari Hynninen ehdotti julkaisun tekemistä, Jussi kertoo.
– Instrumentaalimusiikkiin keskittymiselle on useita syitä. Ensinnäkin, en ole kaksinen lead-laulaja, vaan enemmän sellainen stemmojen vetäjä. Toisekseen, minusta tuntuu, että instrumentaalimusiikilla pystyy ilmaisemaan enemmän kuin lauletulla. Kun joku laulaa, ”Baby, I love you!”, se on siinä. Instrumentaalimusiikki tarjoaa laajemmin samaistumispintoja sekä muusikolle että kuulijalle.
Superfjordin It Is Dark But I Have This Jewel -albumin vaikutteet löytyvät kiinnostavasta ajasta musiikin historiassa eli 1960- ja 1970-lukujen vaihteesta ja kohdasta, jossa uudenlainen hengellisyys alkoi löytää tiensä jazziin, folkkiin ja rockiin. Levyltä löytyykin versio John Coltranen A Love Supremesta.
”Instrumentaalimusiikilla pystyy ilmaisemaan enemmän kuin lauletulla”
– Kyllä se on minulle tärkeä juttu, mutta ei dogmaattisena asiana. Olen agnostikko ja kyllä minut tuon ajan musiikkiin yhdistää halu kanavoida jonkinlaista transsendenssia tai tuntemuksia suuremmista voimista, Jussi miettii.
– En etsiskele vaan kanavoin voimallisia tuntoja. Minulla on hyvin vahvoja kokemuksia esimerkiksi luonnosta ja tässäkin musiikin instrumentaalisuus antaa vapauksia ja jättää tulkinnanvaraa.
Perinteisissä bändeissä uransa soittaneelle Ristikaarrolle Superfjordin debyytin palapelimainen toteutus oli uusi aluevaltaus. Sitä tehtiin varsin rauhallisesti, pätkä ja soittosuoritus kerrallaan, täysin kaupallisen studioympäristön ulkopuolella. Julkaisun häämöttäminen toi projektiin ryhtiä ja Ristikaarto alkoi keskittyä levyn äänittämiseen tai näyttöpäätetyöhön päivän tai kaksi viikossa joskus viime vuoden loppupuolella. Prosessi oli opettavainen.
– Kyllä tämä levy oli selkeästi aikamoinen kuherruskuukausi oman tuotannollisen luovuuden kanssa, vaikka kriisejäkin oli, Jussi muistelee.
– Tykkäsin tästä uudesta tavasta tehdä töitä ja minusta se on sopiva tälle projektille. Vaikka tulevaisuudessa menisimme studioon muutamaksi päiväksi soittamaan, siitä syntyisi todennäköisesti improvisoitua raakamateriaalia, jota sitten työstäisin edelleen samalla lailla kuin tämä levy tehtiin.
Keikalla Ristikaarto luottaa orgaanisempaan ja vapaampaan ilmaisuun kuin tarkkaan tuotetulla levyllä. Miehistökin on osittain eri.
– Livestä haemme tosiaan jonkinlaista kontrastia levyyn – ehkä hiukan fuusiojazzmaista meininkiä vaikka kukaan meistä ei ole jazzmuusikko. Paljon improvisointia. Ja esimerkiksi Kevinin valot tehnyt VJ Hellstone on luvannut tulla keikoille visualistiksi.
Julkaistu alun perin Soundissa 6-7/2014