Tarkkailuluokka nostaa esille uusia ja tuoreita artisteja, joita kannattaa pitää silmällä.
Liekö kyse suotuisasta maaperästä populaarimusiikille tai kaupungin vesijohtovedestä, mutta Joensuu on jo pitkään esittäytynyt suomalaisen rockin kartalla kokoaan suurempana kaupunkina. Tuoreinta sukupolvea Pohjois-Karjalassa syntyneestä rockista edustaa Luukas Oja, jonka taustalta löytyvät miespuoliseen sooloartistiin viittaavasta nimestään huolimatta lukioaikaiset kämppäkaverit Jessica Kräkin ja Iita Ylönen.
– Meistä Jessican kaa tuli kämppiksiä vuonna 2012, kun muutettiin lukion perässä Heinävedeltä Joensuuhun. Siinä vaiheessa aiemmat bändikuviot alkoi hiipua, mutta akustisten kitaroiden soundi raikasi 52-neliöisessä nudarissa (kämpän epävirallinen nimi oli nudistikommuuni). 16-vuotiaana muutosten myllerryksessä oli paljon purettavaa ja musiikki tuntui luontevalta tavalta siihen, Iita Ylönen kuvailee Luukas Ojan syntyä.
Kaksikko oli – ja on yhä – suuria Perttu Lepän elokuvien faneja ja oivallus bändin nimeen syntyi Pitkästä kuumasta kesästä: Kaikki kovimmat bändit olivat kaksiosaisia miehen nimiä ja kovahan tässä olikin tarkoitus olla.
– Kalenteri käteen ja selaamaan. Vähän hihittelyä huonolle sanaleikille Luukaksen kohdalla ”luu kasoja, heh” ja siitä me tykättiin. Oli myös sopivan hämmentävää olla kaks muijaa miehen nimen takana. Ajateltiin, että meillä on paras bändin nimi ikinä, Ylönen muistelee ja kertoo, ettei bändiin ollut tarkoitus alun perin ottaa muita jäseniä:
– Ei haluttu mukaan ketään muita – ajateltiin että rokattaisiin vaan kahdestaan, koska se olisi helpointa. Meillä oli yhteinen koti, käytiin koulua samalla luokalla ja meidän sukulaiset varmaan suunnilleen luuli meidän seurustelevan, koska oltiin joka paikassa yhdessä.
Vuonna 2016 Ylönen ja Kräkin pääsivät mukaan Joensuu Rock Academy -hankkeeseen, jonka myötä he aloittivat Petri Pullin johdolla tekemään esituotantoa aiemmin akustisten kitaroiden varaan pohjautuneisiin kappaleisiin. Kaksikko antoi periksi myös muille soittimille ja bändi kasvoi Ylösen koulukavereiden piiristä tutuilla kitaristi Iivari Nenosella ja basisti Ilkka Nanouchella. Rumpali Olavi Tanttu löydettiin Facebook-ilmoituksella.
Mikä julkaistu – tai vielä julkaisematon – biisinne määritteli Luukas Ojan soundin?
– Ehdottomasti Muijista! Meinattiin julkasta ekana sinkkuna sellanen herkkä poppibiisi, johon oli suunnitteilla viidakkorumpuja ja valasääniä. Biisi on ihan äärimmäisen kova ja se vielä joskus tulee pihalle, mutta tajuttiin että ei toi olla me – ainakaan tässä vaiheessa. Me ollaan sellasia villejä viikareita, jotka haluu hassutella, kiusotella ja laukoa totuuksia päin näköä. Muijista sai meidät havahtumaan siihen, että kyllä se hiton sähkökitara tarvitaan, jotta tää asenne kuuluu myös musassa, Iita Ylönen tuumailee.
”Me ollaan sellasia villejä viikareita, jotka haluu hassutella, kiusotella ja laukoa totuuksia päin näköä. Kyllä se hiton sähkökitara tarvitaan, jotta tää asenne kuuluu myös musassa.”
Rumpali Olavi Tanttu on eri linjoilla bändikaverinsa kanssa, hänen mielestään se merkittävin biisi on vielä julkaisematta.
Mun mielestä Hattivatti (julkaistaan helmikuussa) sen määritteli. Se eka biisi, jota alettiin soittaa niin oli sellainen pliisu, jossa vedin jotain vitun sutikomppii, mutta sit ku alettiin vetää Hattivattii niin konkretisoitui, miltä tää bändi tulee kuulostaa, rumpali kertoo omalta taholtaan.
Puhutaan ”muijista”, kuten sinkkubiisinne nimikin kuuluu: Millainen on naismuusikoiden asema suomalaisessa rock-kentässä? Millä tasolla musaskenen tasa-arvo on?
– Koen että naisten esittämälle rock-musiikille ja musiikille ylipäätään, on tilaa ja tarvetta tämänhetkisellä kentällä, laulaja Jessica Kräkin toteaa yksiselitteisesti.
Kräkin kertoo, että eräs toimittaja kertoi haastattelua tehdessään luulleensa Luukas Ojaa yhdeksi miesartistiksi jonon jatkoksi. Toimittaja oli jo melkein antanut asian olla, mutta antoi yhtyeelle tilaisuuden. Haastattelijan reaktio oli positiivisesti yllätetty: ”naisia laulamassa ja vielä tällaista musaa”.
– Esikuvien puute voikin olla yksi osasyy tilanteeseen. Liian usein naisartistien oletetaan olevan kauniita laulavia objekteja lavalla, Kräkin kertoo ja kuvailee omaan näkökulmaansa merkittävästi vaikuttaneen Joan Jettin, jonka hän näki lavalla 13-vuotiaana esiteininä.
Laulaja nostaa esille erityisesti viimeisen vuoden aikana esillä olleen festivaalien esiintyjien sukupuolijakauman, josta myös Soundi uutisoi keväällä. Tuolloin perää pitivät raskaamman rockin tapahtumat Rockfest ja Tuska, joissa naisesiintyjiä oli vain 1,5 prosenttia.
Tytöttelyyn tai muuta alentavaan käytökseen Kräkin ei ole vielä joutunut törmäämään musapiireissä. Silti tehtävää tasa-arvon eteen riittää.
– Toivon ja uskon että joku päivä voitaisiin kaikki olla yhdenvertaisia muusikoita, räppäreitä ja basisteja. Ei naismuusikoita ja muusikoita, räppäreitä ja naisräppäreitä, basisteja ja naisbasisteja. Niin kauan kun tilanteelle täytyy tehdä jotain, en koe etuliitettä aina huonona, vaan asiana jonka voi myös kääntää voimavaraksi.
Jos kuvailisitte Luukas Ojan musiikkia neljällä emojilla, niin mitkä emojit valitsisitte?
– Luukas Oja emojeilla olisi: 🦊 🥔. Vähän kettuileva, pottuileva ja velmu mutta ihan hyväntahtoisesti kuitenkin, tarkoituksena ei kuitenkaan ole loukata vaan herätellä ajattelemaan, Jessica Kräkin perustelee ja loppubändi komppaa.
(Jos symbolit eivät näy laitteellasi, niin kyseessä ovat kettu, räjähdys, tumma kuu ja peruna, toim. huom.)
Luukas Oja on:
Jessica Kräkin – laulu
Iita Ylönen – laulu & kitara
Iivari Nenonen – kitara
Ilkka Nanouche – basso
Olavi Tanttu – rummut
Tiedätkö yhtyeen tai artistin, joka ansaitsee pulpettinsa Soundin Tarkkailuluokalle? Ilmianna heidät meille seuraavalla kaavakkeella:
Hups! Emme löytäneet lomakettasi.
Ota myös haltuun Soundin Tarkkailuluokka-soittolista, jolta löydät (lähes kaikki) sarjassa esitellyt artistit nätisti yhdessä paketissa: