Lauluntekijäduo Kaspar, jonka muodostavat 20 vuotta sitten filosofian luennolla tavanneet John McGregor ja Mikael Hakkarainen, julkaisee tulevana perjantaina (17.5.) seuraajan vuoden 2009 Kaspar-esikoispitkäsoitolleen. Calling The Waters eroaa aiemmasta tuotannosta sävellysmetodiltaan, jossa äänimaisemista tulee kappaleita sen sijaan, että ensin kirjoitettaisiin mietityt kappalerakenteet ja melodiat. Sanoitukset puolestaan kertovat sisäisen elämän mahdollisuuksista ja siitä, miten asiat maailmassamme löytävät paikkansa.
Soundi tarjoaa Kasparin kakkosalbumin kuunneltavaksi ennakkoon jo nyt. Alta löydät lisäksi kaksikon biisi biisiltä -kommentit, jotka avaavat uuden levyn kappaleiden saloja.
Clear
– Clear on kappale elämän selkeyden syntymähetkistä ja se lepää Moog-syntetisaattoreiden luoman peiton päällä. Clear alkoi improvisaationa theremin-soittimella, mutta jatkoi matkaansa eteenpäin ja thereminin äänet päätyivätkin lopulta biitiksi. Äänitysten aikana Samuli Kosminen vieraili studiossa ja kuunneltuaan kappaletta sai idean perkussiolle. Lopputuloksena hän tarjosi paljon enemmän ja vei Clearin selvästi uusiin korkeuksiin rumpuraidallaan.
Ain’t It Strange
– Ain’t It Strange sävellettiin uruilla ja live-rummuilla, ja se on kappale, joka syntyi täysin uudestaan tuotantovaiheessa. Jossain vaiheessa löytyi prophet-syntetisaattorin arpeggio ja kappale rakennettiin uudelleen sen päälle. Kappale kertoo vapaudesta ja siitä, miten meidän ei tarvitse olla kiinni missään, jos niin tahdomme.
Let Go
– Tämäkin kappale on sävelletty Moog-syntetisaattoreilla. Jossain vaiheessa jopa sähkökitarat tulivat esiin ja syntyi monta yhden oton kitararaitaa ehkäpä tähän mennessä groovaavimpaan Kaspar-biisiin. Let Go on ehkä levyn suoraviivaisin kappale ja kertoo omista kuvioista irti päästämisestä, kuolemisesta ja astumisesta uuteen elämään ja sen kaikkiin tuntemattomiin mahdollisuuksiin.
Who Am I
– Who Am I on lempeällä ska-rytmillä svengaava kappale itsensä löytämisestä ja elämän merkityksestä ja tarkoituksesta. Kuten monissa albumin kappaleissa, Who Am I:n sovitus oli elävä aina loppuun asti, kunnes se löysi paikkansa ja rakenteensa sanoitusten kanssa. Ehkä on itsestään selvää, että itsensä löytämisestä kertova kappale etsii jatkuvasti itseään ja tapaa, jolla se lopulta päättyy.
Weight
– Ensimmäiset kokeilumme modulaarisyntetisaattoreiden kanssa eivät antaneet meille juuri muuta kuin munien paistamista muistuttavan äänen. Paistettujen munien ääni riitti kuitenkin synnyttämään Weight-kappaleen. Jokaisella lisätyllä äänellä tuntui olevan painoarvoa, mikä luultavasti vaikutti osaltaan lyyriseen teemaan. Ainoa poikkeus on kappaleen lopussa oleva Casiotone, joka kuulostaa kevyeltä kuin ylitse lentävä iibis.
All I Believe
– All I Believe on yksi albumin ainoista kappaleista, jonka sävellysprosessi alkoi kitaroilla. Tuo puhelimella nauhoitettu jammailu on edelleen mukana lopullisessa miksauksessa. Bassolinja poimittiin puhelintallenteesta ja se teki kappaleesta sen, mikä se on. Samuli Kosminen auttoi meitä taas ja soitti kappaleessa syntetisaattoreita ja perkussioita.
Midst Of Men
– Tämä kappale juontaa juurensa aina sinne asti, kun alun perin aloimme kirjoittamaan toista Kaspar-albumia, mikä ei tietenkään tapahtunut kovin nopeasti. Midst Of Men oli kappaleluonnos, jossa oli kertosäe, ja nyt siitä tuli kokonainen sävellys Tuomaksen (Hakkarainen) rummutuksen ja syntetisaattorikerrosten, samplejen ja kaiken sen kanssa, mitä löysimme äänitysten aikana.
Horizon
– Calling The Watersilla on pari kappaletta, jotka alkoivat looper-kokeiluilla. Horizonilla se oli loopattua pianoa. Luultavasti puolen tunnin mittaisista looping-pianoista tuli biisi, joka on yksi albumin haikeimmista ja riisutuimmista.
Calling
– Calling perustuu itse asiassa lyhyeen näytteeseen debyyttialbumin My Only Cage -kappaleesta. Järkeilimme, että oman musiikin samplaaminen oli turvallisinta. Mikään ei kuitenkaan ollut turvallista biisin tuotannon aikana. Oli paljon ”kill your darlings” -hetkiä, asioiden poistamista, poistettujen asioiden palauttamista, asioiden siirtelyä, biisin poistaminen levyltä ja lopulta se oli levyllä. Ehkä kappale tarvitsi ylimääräistä huomiota, koska se oli alunperin veli toisen albumi-äidin kappaleelle.
Waters
– Joskus hienoista ideoista tulee jotain muuta kuin mitä oli alun perin mielessä. Näin kävi legendaarisille metallilevyn (ei genre, huom.) samplaussessioille, joissa syntyi taustakohinaa, joka muuttui Watersin biitiksi. Kai joku voisi ajatella, että sihinä olisi voinut tulla mistä tahansa tai miten tahansa, mutta me emme ajattele niin. Selvemmin kappaleen lopullisessa miksauksessa kuuluvat samplatut vihellykset, jotka tulivat toisesta looper-kokeilusta. Mutta olisiko vihellyksiä ilman metallilevyä? Siinä vasta kysymys.