Laulun paikka, osa 1: Yona Stockan kellon alla

Soundissa 10/2013 käynnistyneessä Laulun paikka -juttusarjassa käydään paikoissa, joista laulut kertovat. Sarjan ensimmäisessä osassa Yona kertoi Stockmannin kellon alla taustoja Kellon alla -kappaleesta. Artikkeli on luettavissa nyt myös Soundin netissä.

Laulu: Yona − Kellon alla

Albumilta: Pilvet liikkuu, minä en (2010)

Sanat: Yona

Sävellys: Yona, Jorma Kalevi Louhivuori

Koordinaatit: 60° 10′ 7.445″, 24° 56′ 33.11″

Oletko koskaan sopinut tapaavasi ystävän tietyssä paikassa tiettyyn aikaan ja ystävä on tehnyt oharit? Yonan kappale Kellon alla kertoo juuri siitä. Tapahtumapaikka on Helsingin keskustassa sijaitsevan Stockmannin tavaratalon Aleksanterinkadun puoleinen sisäänkäynti ja sen päällä oleva ”Stockan” kello.

− Ennen ensimmäistä levyäni elätin itseni taidemallina. Siinä hommassa joutuu pysymään paikallaan ja odottelemaan. Kelloa tuli tuijoteltua paljon. Siitä idea lähti ja loppu on mielikuvitusta, kappaleen säveltäjä ja sanoittaja Yona eli Johanna Pitkänen (haastatteluajankohtana vielä Louhivuori) kertoo laulun synnystä.

Laulaja-lauluntekijä pitää kyseistä sijaintia klassisena kohtaamispaikkana Helsingin ydinkeskustassa. Sen tietävät melkeinpä kaikki − tulee sitten läheltä tai kauempaa.

− Halusin viedä biisin nimenomaan Stockan kellon alle. Se kello on jotain, mikä tiedetään niin maalla kuin kaupungissa. Minua on aina kiehtonut maalaisromantiikan ja urbaanin ympäristön ristiriita. Rakastan luontoa ja metsässä olemista, mutta samalla sydämeni sykkii kaupungin rytmissä.

”Ootan kellon alla ystävää, on iltapäivä puoli viis / En vielä häntä missään nää, mut tiedän, saapuu kuitenkin”

Kellon alla -laulu tapahtuu yhden illan aikana. Se kertoo odottamisesta ja odottamisen aikana tehtävistä havainnoista. Kappaleessa kohdataan ”vanhat kansakoulun kuomat nuo”, kuullaan soittoa, josta muistuu mieleen puisto Monrepos’n ja jossain vaiheessa muukalaisen katse kohtaa toisen.

− Huomaan usein jumittuvani tuijottamaan ympärillä olevia ihmisiä ja miettiväni, että mitähän he käyvät läpi elämässään. Kun esimerkiksi istuu metrossa maanantaiaamuna, ei voi tietää, jos vieressä istuva ihminen käykin läpi elämänsä emotionaalisinta hetkeä. Hän voi kuunnella musiikkia, voi olla, että hänen äitinsä on kuollut samana aamuna. Ei sitä voi tietää.

− Tällaisia huomaan kuvittelevani. Mitähän tuo ihminen kokee juuri nyt, entä tuo ja nuo tuossa.

Yona kertoo Kellon alla -kappaleen syntyneen yhdeltä istumalta. Tämä ei ole hänen kohdallaan lainkaan harvinaista.

− Kappaleeni syntyvät juuri sillä tavalla. Sävellän pianolla, jota soitan välttävästi. Kellon alla -biisin sovitus sai lopullisen muotonsa, kun Liikkuvat Pilvet -yhtyeessäni silloin vielä mukana ollut laulun toinen säveltäjä Jorma Kalevi Louhivuori sovitti kappaleen ja improvisoi siihen trumpettisoolon, Yona muistelee.

Kappaleen draaman kaari nousee toiveikkaiseen huippuunsa jammailuhenkisen c-osan ja nimenomaan trumpettisoolon aikana − jospa tarinassa odotettava ystävä kuitenkin vielä saapuisi paikalle. Näin ei kuitenkaan käy. Kappale päättyy surumielisesti.

Vai päättyykö?

− Ennemminkin teksti loppuu toiveikkaasti, Yona sanoo.

− Päähenkilö on odottamisesta huolimatta nauttinut illasta tarkkaillessaan ihmisiä ja pohtinut heidän tarinoitaan. Odottaminen on ollut sen arvoista.

”Ootan kellon alla ystävää, nyt jo taidan tietää sen / En häntä enää koskaan nää, miks silti oottaa tahtoisin”

Viime kesänä Yona kruunattiin Tangomarkkinoilla tangoprinsessaksi. Häneltä ilmestyy marraskuussa levyllinen tangoa (albumi julkaistiin lopulta helmikuussa).

− Mukana on muutama itse tekemäni kappale sekä versioita omista tangosuosikeistani. Tein levyllä yhteistyötä muun muassa Kerkko Koskisen kanssa, laulaja kertoo.

− Kolmessa vuodessa olen ehtinyt tehdä niin paljon, etten oikein itsekään käsitä. Olen vähän kuin Peppi Pitkätossu. Jos olen halunnut johonkin biisiin käyrätorvea, olen saanut tahtoni läpi. Kaikki haluamani jutut ovat menneet läpi. Voin vain tehdä musiikkia.

Yonan seuraava kokonaan omaa materiaalia sisältävä soololevy julkaistaan syksyllä 2014.

− Olen saanut neuvoja, että pitäisi ottaa vähän rauhallisemmin. En tiedä, miten maltan odottaa! Luvassa on totuttua rouheampaa soundia, jopa särökitaroita. Jousia tulee mukaan aiempaa vähemmän. Pakotan itseni nyt tekemään musiikkia vähän eri tavalla. Siitä tulee mielenkiintoinen levy.


Teksti ja kuva: Visa Högmander
Julkaistu alun perin Soundissa 10/2013