Lemmy Kilmisterin syntymästä tulee jouluaattona vierähtäneeksi pyöreät 80 vuotta. Aivan loppuvuodesta, 28.12. tulee puolestaan kuluneeksi tasan 10 vuotta rock ’n’ roll- ja Motörhead-legendan kuolemasta.
Motörheadin pitkäaikaisimman ja viimeiseksi jääneen kokoonpanon rumpali Mikkey Dee muisteli edesmennyttä bänditoveriaan hiljattain Get On the Busin haastattelussa. Dee muistaa Lemmyn ennen kaikkea älykkäänä sekä periaatteestaan viimeiseen asti kiinni pitäneenä miehenä.
”Lemmy oli älykkäin tyyppi jonka olen tuntenut. Kuvailisin häntä isäkseni, isoisäkseni ja pikkuveljekseni – joskus jopa pikkusiskokseni”, Dee toteaa.
”Hänen kanssaan tuli helposti toimeen, koska tiesit jo ennalta, mitä hän asioista ajatteli. Minä olin meistä kolmesta (Dee, Lemmy ja kitaristi Phil Campbell) ehkä kaikista eniten mukana bändin bisnespuolessa. Kaikki sellaiset asiat kasaantuivat minulle ja minä keskustelin sitten asioista jätkien kanssa. Ja joskus kun kysyin Lemmyltä jostain, tiesin jo etukäteen, mitä hän vastaa. Joskus se oli turhauttavaa, koska hän oli mielestäni väärässä, mutta hän ei koskaan tehnyt kompromisseja musiikin tai Motörheadin suhteen.”
”Esimerkiksi kerran olimme Amerikassa äänittämässä levyä. Saimme tarjouksen lähteä Argentiinaan pistokeikalle, joka olisi avannut ovet monille isoille festareille. Meille tarjottiin x-määrä rahaa ja meidän olisi pitänyt hoitaa keikka astetta pienemmällä tuotannolla. Keikkapaikka olisi hoitanut rummut ja vahvistimet ja me olisimme lähteneet matkaan tavallista pienemmän crew’n kanssa, ettei kaikkia tarvitsisi lennättää ympäri maailmaa paikalle.”
”Esittelin asian Lemmylle ja hän oli ehdottomasti sitä vastaan. ’Älä nyt viitsi, ei meillä ole varaa lennättää koko kiertueväkeä sinne’, sanoin hänelle ärsyyntyneenä ja luettelin syitä, miksi se keikka pitäisi tehdä. Mutta hän vastasi vain takaisin: ’Mikä vitun pointti on lähteä Argentiinaan ja olla Motörhead, jos ei kuulosta Motörheadiltä?’ Siinä kohtaa totesin: ’Tiedätkö mitä, Lem? Olet täysin oikeassa. Jätetään se välistä.'”
Lue myös: ”Lemmy ei taipunut” – Motörhead-rumpali olisi halunnut lykätä bändin viimeiseksi jäänyttä kiertuetta
Lue myös: Motörheadin kaltaista bändiä ei voisi enää tänä päivänä olla olemassa, tuumii Mikkey Dee
”Ja olet varmaan nähnyt dokumentteja hänestä ja siitä, miten hän asui. Hän asui hyvin pienessä luukussa, joka oli täynnä tavaraa. Se kama oli mielenkiintoista, mutta sitä oli niin paljon, että hänen kämpässään pystyi hädin tuskin kävelemään. ’Mikset hanki jotain kolmiota tai neliötä?’ kysyin häneltä. ’Mikä järki siinä on? Et kuitenkaan voi olla kuin yhdessä huoneessa kerralla.’ Haha, miten tuollaisia one-linereita voi vastustaa? Niissä hän oli fantastinen. Kuten se, miten hän tapasi sanoa: ’Jos ajattelet olevasi liian vanha rokkaamaan, sitten olet.’ Yksinkertaista, suoraan asiaan menevää ilman mitään turhaa paskaa. Sellainen hän oli.”
”Olen aina sanonut, että jos kaikki olisivat kuten Lem, maailmassa ei olisi sotia, poliittista korrektiutta ja muuta paskaa, joka ihmiskuntaa tänä päivänä tukahduttaa. Hän oli täällä pitämässä hauskaa ja rokkaamassa.”
Lue myös: Kirk Hammett ylistää Lemmy Kilmisteriä: ”Lemmy oli aitoa asiaa loppuun asti. Mikä mies!”