Metallican keikka sekoittaa Porin

8.7.2009 09:27

Satakunnan kansa -lehti varoittaa jutussaan Metallican keikan jälkeisestä tungoksesta. "60 000 Metallica-fanista ehkä 40 000 lähtee heti festivaalin jälkeen kotiin. Jotta kaikki loput eivät lähtisi samaan aikaan kaupungille, Arenan ravintolatelttojen anniskeluaikaa venytetään yömyöhään", Porin teknisen palvelukeskuksen johtaja Jukka Kotiniemi kertoo lehden jutussa.

Satakunnan kansa jatkaa: "Suurin osa faneista joutuu kulkemaan kotiinsa omin avuin. VR ajaa yhden ylimääräisen festivaalivuoron Helsingistä Poriin ja takaisin. 850-paikkainen juna lähtee paluumatkalle Helsinkiin välittömästi konsertin jälkeen. Toivottavasti juna nytkähtää liikkeelle myöhässä, sillä keikan häkellyttämät ihmiset ehtivät tuskin alle puolessa tunnissa konserttialueelta asemalle". 

Linja-autoliikenteestäkään ei ole paljon apua.

– Jos yksikin prosentti festarivieraista päättää lähteä linja-autolla, mitään ei ole tehtävissä. Silloin koko Länsi-Suomen linja-autot eivät riittäisi, suunnittelija Kalevi Lindstedt sanoo.

Sonisphere-tapahtuman esiintyjät on samalla lyöty lopullisesti lukkoon. Metallican, Linkin Parkin, Mastodonin, Lamb Of Godin ja kumppaneiden lisäksi mukana soittaa myös kotimainen Nicole.

fi.sonispherefestival.net