Megadethissa on ehtinyt soittaa vuosien saatossa reippaat parikymmentä muusikkoa. Yhtyeen maineikkain kokoonpano oli toiminnassa 1990-luvulla, kun Dave Mustaine, David Ellefson, Marty Friedman ja Nick Menza levyttivät sellaiset maineikkaat albumit kuin Rust in Peace (1990), Countdown to Extinction (1992) ja Youthanasia (1994). Jonon jatkoksi tulivat vielä pikkuisen vähemmän maineikkaat Cryptic Writings (1997) ja Risk (1999).
Kun suuret bändit ovat 2000-luvulla kasanneet yksi toisensa jälkeen kulta-aikojensa kokoonpanot uudelleen, moni on ihmetellyt, miksi Megadeth ei lähtenyt juhlakiertueelle vanhojen aikojen miehistöllään. Nythän se ei ole enää mahdollista, kun Nick Menza kuoli vuonna 2016. Blabbermouth uutisoi, että syy reunionin toteutumatta jäämiselle kerrotaan Dave Mustainen tuoreessa Rust in Peace: the Inside Story of the Megadeth Masterpiece -kirjassa, ja se on se perinteinen: raha ja erilleen vuosien saatossa kasvaneet muusikot.
Japaniin 2000-luvun alussa muuttanut ja uudessa kotimaassaan menestyksekkään soolouran käynnistänyt Marty Friedman olisi suostunut liittymään uudelleen Megadethiin, mutta kitaristi olisi halunnut projektista saman verran tuloja kuin sooloura poiki hänelle nousevan auringon maassa. Lisäksi hän oli siirtynyt Megadethin thrash metalista jo uusiin musiikillisiin suuntiin, eikä ajatus Dave Mustainen varjoon jäämisestä tuntunut houkuttelevalta.
”Pääasia on, että olisin lähtenyt mukaan mielelläni, mutta en halunnut tehdä sillä vähemmän rahaa kuin tein jo valmiiksi. Olin ollut [reunionista keskusteltaessa vuonna 2015] tuossa vaiheessa jo kymmenen vuotta Japanissa, ja urani oli hyvässä nousussa. Tienasin rahaa paitsi itselleni myös managementilleni ja muille yhteistyökumppaneilleni. Managerini on ollut mukanani jo viidentoista vuoden ajan”, Friedman kertoo kirjassa.
”En todellakaan halunnut kärsiä tappioita Megadethin vuoksi, ja mitä musiikkiin tulee, bändillä ei suoraan sanoen tuntunut olevan hirveästi annettavaa. He olivat menettäneet juuri muutamia jäseniä, enkä ollut kuullut mitään heidän levyjään pitkiin aikoihin. En tiennyt, miten relevantteja he olivat enää alalla. Ei Megadeth ollut mikään yleisön ykköspuheenaihe silloin, ei ainakaan Japanissa. Minä puolestani olin päässyt jo siihen pisteeseen, ettei yleisö enää yhdistänyt minua ensimmäiseksi Megadethiin, vaan minut tunnettiin omista jutuistani.”
Friedman lisää, että mikäli Megadeth olisi ollut enemmän bändi ja vähemmän Mustainen sooloprojekti, olisi hän saattanut lähteä mukaan jopa pienemmän rahan perässä.
”Ei siinä kuitenkaan ollut mukana sellaista neljän muusikon välistä toveruutta Beatlesin, Kissin tai Metallican hengessä. Siinä olisi ollut kyse siitä, että lähtisimme kiertueelle ja se olisi ollut Mustainen juhlaa. Jos ryhtyisin sellaiseen, en ainakaan haluaisi menettää tuloja moisen takia”, Friedman sanoo.
Ihan ymmärrettävä ajattelutapa sinänsä. Se on kyllä huomionarvoista, jos Friedman todella tienaa enemmän soolourallaan kuin mitä vaikkapa Rust in Peace -juhlakiertue olisi hänelle tuottanut. Japanissa vissiin raha liikkuu kiitettävää tahtia, sillä muualla maailmassa ei Friedmanin soolotuotanto ole kovin kummoista menestystä saanut.