Porcupine Tree -yhtyeestä ja soolopuuhistaan tunnettu Steven Wilson aloitti vuonna 2009 melkoisen urakan. Mies remiksasi Guns N’ Rosesin Use Your Illusion -albumikaksikon kokonaisuudessaan tilaääniyhteensopivaksi. Albumeilta löytyvien kappaleiden lisäksi työhön kuului b-puolia ja vaihtoehtoisia ottoja.
Sittemmin Wilson on tehnyt vastaavia projekteja Tears For Fearsille, ABC:lle, Chicille, Ultravoxille, Suedelle, The Wholle ja Van Morrisonille.
Gunnareille lopputulos ei kuitenkaan kelvannut.
”Haaste oli, että bändi ei tykännyt siitä mitä tein”, Wilson sanoo Scars And Guitars -podcastin haastattelussa. ”Homma tuli levy-yhtiön kautta, ja tein kaiken pyydetyn, mutta sitten bändi käytti veto-oikeuttaan. Ainoa julkaistu juttu oli remiksaukseni November Rainista oikealla orkesterilla höystettynä.”
”Se on sääli, sillä noilla levyillä on paljon musiikkia”, Wilson lisää. ”Luulisin työstäneeni noin 40 biisiä, vaihtoehtoiset otot, b-puolet ja luoja ties mitkä mukaan lukien. Sitten bändi vain päätti, etteivät he tykänneet lopputuloksesta.”
”He eivät pitäneet [Dolby] Atmosista, koko ajatuksesta, että heidän musiikkinsa olisi kuunneltavissa tilaäänellä. Projekti lojuu kovalevylläni, julkaisemattomana ja kuulemattomana. Se on sääli. Ne olivat hämmästyttäviä levyjä. Harmi että homma kaatui politiikkaan tai mihin lie.”