Takana platinalevyjä ja pitkälti yli 500 keikkaa. Viidennen albuminsa julkaisuun valmistautuva Haloo Helsinki! otti täysilukuisena osaa Soundin kiertuejuttusarjaan suoraan Hämeenlinnan Wanaja Festivalin backstagelta käsin.
Leo, kerroit ennen haastattelua olevasi tarkka pitämään kirjaa. Monesko keikka edessä nyt?
Leo: ”Viidessadas keikka meni rikki hetki sitten Circuksessa. Sen jälkeen en ole tilannetta päivitellyt. Varmaan joku 520.−530. keikka menossa nyt.”
Te olette nuoria tyyppejä, joilla tuntuu olevan koko ajan hirveä draivi päällä. Täysmittainen keikkabussikin löytyy, miten jaksatte tien päällä?
Jukka: ”Me lueskellaan kirjoja ja pelaillaan pleikkaria.”
Leo: ”Fifa pyörii jonkin verran aina. Leffoja tsiigaillaan myös. Duuniakin tehdään siellä läppärin kanssa, biisejä pystyy tekemään hyvin bussissa. Tekniikan tyypitkin vääntää tien päällä usein omia duunejaan, yrittäjiä kun ovat.”
Jukka: ”Kesä kun on kiireistä aikaa, niin siellä bussissa tulee aika paljon myös nukuttua.”
Entäpä pidemmät keikkareissut − mistä löytyy pohjoisin piste, jonka Haloo Helsinki! on käynyt valloittamassa livenä?
Jere: ”Oiskohan Sodankylä. Ja joka kevät meillä on pidempi Lapin rundi, jolla käydään kiertämässä muun muassa hiihtokeskuksia siellä saakka. Torniossa on kesällä myös Twin City -festari, jossa on kanssa ollut kiva käydä.”
Leo: ”Tänä kesänä ei tosin tuonne Oulua ja Rovaniemeä pohjoisemmaksi päästä. Qstockissa ja Simerockissa vedetään.”
Onko Haloo Helsingin! yleisö erilaista Sodankylässä ja Helsingissä?
Jere: ”Sodankylässä meillä oli itse asiassa inttikeikka. Eli sinällään se poikkesi aika paljonkin peruskeikasta.”
Kerro lisää.
Jere: ”Jonkun verran ollaan tehty kotiuttamiskeikkoja. Jengi on hyvällä päällä kun vetelevät viimeisiä aamuja siellä. Yleisöhän on näillä keikoilla aika miespainotteista, mikä toimii meille hyvin kun meillä on toi Elli. Tyypit intissä on just ottaneet muilta käskyjä vastaan puolesta vuodesta vuoteen, toki ne siis ottaa niitä mielellään myös Elliltä. Mutta yleisesti ottaen, joka paikassa on vähän omanlaistaan porukkaa mutta itse keikoilla on aika sama fiilis aina − ihmiset on kuitenkin tulleet sinne katsoon tätä bändiä ja kuunteleen näitä biisejä.”
Haluaako ”toi” kenties sanoa sanaisen tähän väliin?
Elli: ”Ei oo enää ollut ihan hirveän erilaista yleisöä ympäri Suomen. Varsinkin kesäisin on ollut jengiä kaikkialla ihan laidasta laitaan ja vauvasta vaariin.”
Leo: ”Ennemminkin mä sanoisin, että kellonaika vaikuttaa yleisöön. Mitä lähemmäs keskiyötä mennään, sitä enemmän jengi on pätkässä. Eikä siinä mitään. Silloin porukka yleensä riehuu menemään vähän eri tavalla, ollaan toisten olkapäillä ja sitä rataa.”
Onko keski-ikäistä kansaa mukana nykyään enemmän kuin alkuaikoina?
Leo: ”Koko meidän taival on ollut aikamoista kehityskaarta, onhan se yleisökin siinä mukana kehittynyt. Kolmannen levyn jälkeen myös vanhempi jengi alkoi löytää meidän musaa. Nykyään se ikähaarukka on se 15−65.”
Elli: ”15−100!”
Oletteko tuoneet omia isovanhempianne keikoille?
Leo: ”On ne olleet kattomassa. Omani olivat just Jyväskylän Suomipop-festareilla. Mielellään ne lähtevät katsomaan vähän nuorisomusiikkia!”
Millaisia riittejä Haloo Helsingillä! on ennen lavalle menoa tai sen jälkeen?
Elli: ”Me huudetaan, minkä jälkeen heitetään jokainen toisillemme omintakeiset yläfemmat. Eilen just vaihdettiin tyyliä Jeren kanssa. Ei varmaan olisi pitänyt, koska heti alkukeikasta lähti sähköt pois.”
Jere: ”Keikan jälkeen halataan ja tsempataan toisiamme.”
Miten pelaa Haloo Helsingin! muonitus kiertueella?
Elli: ”Mä oon ainoo kasvistyyppi meillä tässä. On kiva, että sitäkin puolta on kesäfestareilla nykyään huomioitu. Ei me mitään terveysneurootikkoja olla. Sen huomaa, että paremmin jaksaa kun muistaa syödä säännöllisesti.”
Jukka: ”Perhepizza ennen keikkaa ei toimi.”
Oletko kokeillut?
Jukka: ”Jotain sinne päin joo… Kyllä sen huomaa, että on kivempi fiilis lavalla kun on safkaillut järkevästi. Keikan jälkeen voi sitten syödä vähän raskaamminkin.”
Leo: ”Muutaman tunnin kun ruoan jälkeen sulattelee niin saa kaiken energian hyödyksi tuonne lavalle.”
Jere: ”Mähän tein pari vuotta sitten sellaisen tieteellisen tutkimuksenkin. Siinä selvisi että meillä kuluu noin 1 000 kaloria keikan aikana, mikä on verrattavissa noin kymmenen kilometrin keskitempolenkkiin. Ollaan aika liikkuvaisia lavalla. Ei siihen oikein pizzoja kannata alle kiskoa.”
Jatketaan raideriin, paljastakaapa kiinnostavimmat detaljit sieltä.
Leo: ”Se on kyllä aika maanläheinen. Ei olla oikeastaan haluttu pyytää mitään erikoisjuttuja. Perus vedet, limpparit, pikkusnacksiä ja punaviiniä löytyy. Koitetaan pitää raideri sellaisena, että se on järjestäjän helppo toteuttaa. Siellä on myös juttuja, joita tarvitaan lavalle. Esimerkiksi pyyhkeitä ja vesiä menee keikan aikana tosi paljon. Erikoiskonjakkeja tai -samppanjoita ei olla koskaan vaadittu, eikä aiotakaan.”
Elli: ”Maailman ihaninta on, kun siellä on iso kulho sipsejä.”
Kurkataanpa tarkemmin tuohon juomapuoleen, punaviinikö on teidän nektarinne?
Elli: ”On siellä sidukkaa ja bisseä myös, mutta me ei juoda ennen keikkaa. Sen jälkeen voi joskus olla kiva ottaa lasillinen.”
Jere: ”Pientä purtavaa, virvokkeita ja kahvia, aika pitkälle niillä pärjätään. Tämä myös siksi, ettei viitsitä mitään alkaa keikkapaikoilta mukaamme roudaamaan.”
Teillä on silmin nähden perhemäinen meininki. Viihdyttekö yhdessä myös ”töiden” ulkopuolella?
Jere: ”Kyllä me tykätään viettää vapaa-aikaakin yhdessä. Me oltiin 15-vuotiaita silloin kun aloitettiin, kahdeksassa vuodessa ollaan pikkuhiljaa eletty tietyn teiniuhmavaiheen yli ja hitsauduttu perheeksi. Se, että saataisiin toteuttaa itseämme ammatiksemme, on ollut meidän yhteinen haave, joka on käynyt toteen. Nykyään käydään tämän bändin kanssa esimerkiksi syömässä, tykätään kaikki hyvästä ruoasta ja viinistä. Taidetaan olla jollain tapaa vähän kulinaristeja.”
Nouseeko kahdeksanvuotiselta taipaleeltanne keikkamuistoa ylitse muiden?
Leo: ”Onhan niitä muutamiakin. Viimeisimpänä Ruisrockin rantalava. Saatiin olla lauantai-illan vika esiintyjä siellä. Oli huikea ajatella, että samalla lavalla on esiintynyt aiemmin Aerosmithiä, U2:ta, Nirvanaa ja Stingiä. Se oli yksi hienoimpia hetkiä uralla. Myös Provinssirock 2009 jäi mieleen, koska se oli meidän eka keikka ’isoilla’ festareilla ja ensimmäisiä toteutuneita haaveita siinä mielessä.”
Elli: ”Oltiin nyt juhannuksena Himoksella ja siellä oli paljon nuorisoa ihan kaatosekaisin. Tasan viikko sen jälkeen oltiin samalla lavalla Iskelmän festareilla, joilla myös oli älyttömän hyvä meininki, tosi erityyppisestä yleisöstä huolimatta. Se oli hienoa huomata. Kaikki keikat on yhtä tärkeitä.”
Jere: ”Tässä hommassa on hienoa se, miten erilaisissa paikoissa voi olla ihan erilainen ja silti loistava meininki. Ei pienempiä paikkoja ja klubeja tai isoja festareita pysty laittamaan arvojärjestykseen.”
Tässä kohden Soundi toivottaa onnea uuden albuminne valmistumisen johdosta! Haluatteko jo paljastaa jotakin siihen liittyen?
Leo: ”Lähdetään ekaa kertaa konserttisalikiertueelle. Niille keikoille pääsevät myös alaikäiset, mikä on mukavaa, koska ikärajattomia keikkoja on meiltä syksyn ja kevään mittaan toivottu paljon.”
Loppu häämöttää, Haloo Helsingin! vinkit aloitteleville bändeille, miten keikkailuun tulee suhtautua?
Elli: ”Nöyrästi.”
Jere: ”Pitää jaksaa painaa ja ottaa vastaan mitä tulee, unohtamatta kuitenkaan puntaroida niitä vastaan tulevia asioita. Jutut pitää tehdä omalla tyylillä. Nöyränä kannattaa pysyä ja kuunnella konkareita. Me ollaan nyt muutamana kesänä kierretty tosi paljon Popedan kanssa samoja festareita ja on ollut mageeta seurata läheltä niiden toimintaa. Ne on myös diggailleet meitä ja tsempanneet meitä tosi paljon eteenpäin. Avoimin mielin pitää olla näissä hommissa, tukea kannattaa ottaa vastaan silloin, kun sitä tarjotaan. Meidän taustajoukot on olleet sitoutuneesti mukana tässä jutussa alusta asti ja se apu on ollut korvaamatonta.”
Leo: ”Uskaltakaa unelmoida.”
Jukka: ”Uskokaa tekemiseenne ja pitäkää huolta kondiksestanne, jaksatte sitten painaa kun sitä keikkaa riittää.”
Omat unelmanne juuri nyt?
Elli: ”Olisi siistiä tehdä jotain, mitä kukaan ei ole vielä tehnyt.”
Jere: ”Levyjä olisi nastaa saada tehdä vielä sen verran, että pystyisi keikalla vetämään kaksi tuntia pelkkiä hittejä niin, että ihmiset laulaisivat joka biisissä täysillä mukana.”
Teksti ja kuvat: Eero Tarmo