Superyhtye Audioslave kokosi rivinsä yli kymmenen vuoden tauon jälkeen – meno (ainoalla?) paluukeikalla oli enemmän kuin kohdillaan

21.1.2017 21:00

Entisestä Soundgarden-solisti Chris Cornellista ja edesmenneen Rage Against the Machinen jäsenistöstä koostunut Audioslave suoritti eilen kauan odotetun paluunsa Los Angelesin Teragram Ballroomissa Yhdysvalloissa. Tom Morello, Tim Commerford ja Brad Wilk astelivat lavalle kera aiemmin mainitun Cornellin osana Donald Trumpin presidenttiyttä vastustavaa Anti-Inaugural Ball -tapahtumaa. Orkesteri esitti settinsä aikana kappaleet Cochise, Like A Stone sekä Show Me How To Live.

Vuonna 2001 Rage Against the Machinen raunioille perustettu Audioslave toimi aina vuoteen 2007, jolloin laulaja Cornell ilmoitti jättävänsä yhtyeen. Eilinen esitys merkitsikin ensimmäistä kertaa, kun poppoo on noussut yhdessä lavalle reiluun vuosikymmeneen. Herrojen mahdollisista yhteisistä jatkosuunnitelmista ei tällä haavaa ole sen enempää tietoa.

Nauttikaamme tästä, mahdollisesti ainutkertaiseksi jäävästä herkusta nyt siis täysin palkein ja kiitollisuutta puhkuen.

Voit katsoa yhtyeen setin kokonaisuudessaan alta.

Lisää luettavaa