Vuonna 1968 Ontarion Torontossa perustettu Rush nousi vuosien saatossa yhdeksi historian menestyneimmäksi rocktrioksi, joka tunnettiin ahkerana ja väkevänä keikkajyränä. Yhtye julkaisee tässä kuussa uuden koko uran kattavan Rush 50 -boksin, joka sisältää singlelohkaisujen lisäksi harvinaisia ja ennen julkaisemattomia keikkataltiointeja vuodesta 1974 aina vuoden 2015 viimeisen keikan viimeiseen biisiin saakka.
Classic Rock haastatteli laulaja-basisti Geddy Leetä ja kitaristi Alex Lifesonia kokoelman tiimoilta ja kaksikko äityi muistelemaan pitkää ja kivikkoista tietään kohti areenoita ja stadioneja. Trio, johon kuului Leen ja Lifesonin lisäksi aluksi rumpali John Rutsey ja vuodesta 1974 eteenpäin Neil Peart, hankki kannuksensa luonnollisesti soittamalla paikallisissa pikkupubeissa ja räkälöissä sekä koulujen tanssiaisissa. Kaksikon mieleen on jäänyt erityisen hyvin parin viikon residenssi Thunder Bayssä sijainneessa motellissa, jonne silloinen manageri Ray Danniels oli yhtyeen buukannut.
”Minulla on hyvin, hyvin vahvoja muistikuvia siitä ajasta. Kuten huomaat, en käyttänyt sanaa ’lämpimiä'”, Lee aloittaa.
”Bändit eivät suinkaan majoittuneet sviitteihin, ehei. Meidät majoitettiin isoon huoneeseen täynnä varavuoteita. Pidimme itsemme öisin lämpiminä puhaltamalla hiustenkuivaajalla lämmintä ilmaa peittojen alla. Ja ensimmäiseksi aamulla nappasit huikan ruisviskiä saadaksesi veren taas kiertämään.”
”Yleisö oli ankeaa eikä ketään kiinnostanut. Paikan omistaja antoi meille ennen keikkaa tequilaa, me Gedin kanssa vaihdoimme soittimia keskenämme ja vedimme setin lavalla maaten eikä kukaan edes räpäyttänyt silmiään”, Lifeson jatkaa.
”Muistan, miten omistaja anteliaasti tarjosi meille juomia ja ruokaa. Otimme ne tietenkin ilolla vastaan, koska meillä ei ollut rahaa emmekä saaneet keikkapalkkiosta ennakkoa. Se tuntui ystävälliseltä eleeltä – kunnes tajusimme, että hän oli vähentänyt ’ilmaiset’ voileivät ja kaljat meidän jo ennestään minimaalisesta palkkiostamme. Palasimme takaisin kotiin lähes tyhjin taskuin.”