Anna Puu: ”Kyllä minä nämä sopimukset ymmärrän”

PÄIVÄ MUSIIKKITEOLLISUUDESSA | Sarjassa tekijät kertovat, miten elämänsä kokevat
 

Taas aikainen herätys. Neljäntenä aamuna univaje alkaa tuntua jo krapulalta. Meille ei ole vielä kerrottu mitä päivä sisältää, mutta yhdeksältä pitää olla kamat pakattuna ja valmiina lähtöön. Nousen ylös pehmeästä sängystä, laittaudun ja raahaudun tavaroineni alakertaan aamiaiselle. Minua jännittää, vaikka uskon tietäväni minne olemme seuraavaksi menossa.

Selvittääkseni tilannetta hieman: nyt on maanantai 22. syyskuuta vuonna 2008. Perjantaiaamuna alkoi Suomen Idols -laulukilpailun neljännen kauden ”pahamaineinen teatteriviikonloppu” Helsingissä, Aleksanterin teatterissa. Ensimmäisenä päivänä meitä oli vielä yli 200, nyt enää 12. Rivilaulantaa, ryhmäesityksiä, soololaulua, öistä harjoittelua, aikaisia herätyksiä, unohtuneita sanoja, itsensä kipeäksi jännittämistä, haastatteluja, karsintoja, odottamista ja vähän lisää odottamista. Olen jo hyväksynyt sen, että viikonlopun perimmäinen tarkoitus on hajottaa ihminen. Näin maanantaiaamuna voin todeta, että väsymyksen määrällä mitattuna tehtävässä on onnistuttu.

Ymmärrän, että on koittanut se hieno hetki, kun allekirjoitetaan sopimuksia

Minibussi kaartaa Espoossa sijaitsevan Sony BMG:n (nyk. Sony Music Finland) pihaan. Meidät ohjataan kolmannessa kerroksessa sijaitsevan toimistotilan neuvotteluhuoneeseen. Tämä on ensimmäinen kerta, kun me kilpailijat tapaamme levy-yhtiön edustajia, joten kättelemme ja esittäydymme kohteliaasti. Pöydän päässä seisova toimitusjohtaja toivottaa meidät tervetulleiksi ja alkaa monisanaisesti kertoa kilpailun seuraavasta vaiheesta. Katoan ajatuksissani hetkeksi jonnekin, mutta ymmärrän, että on koittanut se hieno hetki, kun allekirjoitetaan sopimuksia.

Saamme eteemme kaksi erillistä sopimusta, joista ensimmäinen koskee Idols-kokoelman levytystä ja sen ehtoja, ja toinen levy-yhtiön optio-oikeutta taiteilijasopimuksen tekemiseen haluamansa kilpailijan kanssa. Jälkimmäinen sopimus sisältää myös taiteilijasopimuksen, joka on ”the” levytyssopimus, mikäli a) voitat kilpailun tai b) levy-yhtiö päättää tehdä levyn kanssasi sijoituksestasi huolimatta. Kussakin sopimuksessa on noin kymmenen sivua ja 20 sopimuspykälää momentteineen, joissa määritellään levy-yhtiön oikeudet, sopimuskaudet, taiteilijan rojaltiosuus, kilpailukielto ynnä muut sopimusehdot. Toimitusjohtaja käy sopimukset pääpiirteittäin suullisesti läpi, minkä jälkeen hän ilmoittaa, että meillä on puolisen tuntia aikaa tarkastella sopimuksia ja esittää tarvittaessa kysymyksiä. Sopimus on kuulemma aika pitkälle standardi ja sitä laatiessa paikalla on ollut meitä kilpailijoita edustava osapuoli. No, sehän on sillä selvä sitten.

Meillä on puolisen tuntia aikaa tarkastella sopimuksia ja esittää tarvittaessa kysymyksiä

Hörpin talon tarjoamaa kolajuomaa samalla kun kahlaan sopimuksia läpi. Kyllä minä nämä sopimukset ymmärrän, olenhan juuri valmistunut kauppakorkeakoulusta ja jos lakitekstin lukeminen ei tuota ongelmia, niin ei pitäisi tämänkään. Silmäni harhailevat pykälästä toiseen, luen monia kohtia useamman kerran, alleviivaan joitakin lauseita ja piirrän sivuun suuria kysymysmerkkejä, mutta aivoni eivät totta puhuen rekisteröi mitään. Kysyn, että olisiko mahdollista luetuttaa sopimus läpi jollain kolmannella osapuolella ennen allekirjoittamista. Ei ole, sopimus on luottamuksellinen. Minua harmittaa, koska kaikki meistä eivät edes puhu suomea äidinkielenään. Kysymme muodon vuoksi joitakin kysymyksiä ja nyökyttelemme päitämme kun meille vastataan.

Seuraavaksi onkin sopimusten virallisen allekirjoituksen aika. Ohjelman kuvaajat ovat valmiina ja kamerat käyvät. Jokainen käy vuorollaan rustaamassa nimensä papereihin, yhdet kappaleet kummallekin osapuolelle. Toimitusjohtaja tekee saman 12 kertaa, ojentaa sopimukset, kättelee, halaa ja onnittelee. Lopuksi kohotetaan kuohuviinilaseja uusille levyttäville artisteille. Minä hymyilen iloisena, joskin hieman hämmentyneenä. Ehkä kohta pääsen kotiin nukkumaan.
 

Teksti: Anna Puu
Julkaistu Soundissa 12/2012

(Kuva: MTV3)