Kirjoittaja: Antti Sillanmäki

Korpiklaani kannattaa FC Lahtea ja kertoo sen komealla tavalla!

Jalkapallo herättää suuria tunteita, ja kirvoittaa toisinaan myös muusikot taiteilemaan aihepiirin tiimoilta. Aiemmin FC Lahden kannattajat ovat olleet Konsta Hietasen ja Osmo’s Cosmosin sinänsä ansiokkaan Kuhnurit saalistaa -kappaleen armoilla, mutta syyskuussa Korpiklaani julkaisi astetta verevämmän kannatuslaulun.

Torilla tavattiin jo – seuraavaksi Saara Aalto esiintyy Hartwall-areenalla

Useissa kotimaisissa laulukilpailuissa toiseksi tullut Saara Aalto tarvitsi menestystä ulkomaisissa piireissä tullakseen kunnolla huomatuksi myös Suomessa. Brittien X-Factor päättyi lopulta tutuksi tulleeseen kakkossijaan, mutta käteen jäi huomattavaa näkyvyyttä mediassa ja levytyssopimus Sony Musicin kanssa. Uutta musiikkia on luvassa alkavan vuoden puolella.

50 vuotta uraa takana ja edelleen jatketaan – Hector liittyy mukaan Toton minikiertueelle

Pitkän linjan aikuisrokkarit saavat pitkän linjan suomalaisseuraa, kun Hector liittyy mukaan Toton minikiertueelle. Toto ja Hector & His Power Band nähdään Haminassa Rockin’ Bastioni -festivaalilla perjantaina 28. heinäkuuta, Tammisaaren Stallörinpuistossa Juli Festivalenilla 29.7. ja Joensuun Laulurinteen festivaalialueella 30. heinäkuuta.

Joulu pelastettu? Rock-yhteisö tuli irtisanottujen musiikkitoimittajien avuksi

Eilen uutisoimme Team Rock -kustantamon toiminnan loppumisesta ja sen myötä vaarantuneista lehdistä kuten Metal Hammer, Prog ja Classic Rock. Samalla moni menetti työpaikkansa, irtisanotuksi tuli välittömästi 73 henkilöä. Rock-yhteisö ei kuitenkaan jäänyt toimettomaksi. Ben Ward perusti tuoreeltaan eilen JustGiving-joukkorahoituspalveluun keräyksen  irtisanottujen auttamiseksi.