Vielä yhdet pikaiset – Millencolin Tavastialla

Perjantai-iltana 9.12. Tavastialla tarjoiltiin hieman harvinaisempaa herkkua suomalaisyleisölle, kun vuonna 1992 Örebrossa perustettu Millencolin saapui kahdeksan vuoden tauon jälkeen klubikeikalle Suomeen. Yhtyeen edellisestä visiitistä ei toki ollut kulunut yhtä kauaa, sillä viimeksi nelikko poikkesi Suomessa viime vuoden Provinssissa.

Joku voisi sanoa, että ruotsalaisyhtyeen skeittipunkin kovin polttoaine on tätä nykyä nostalgia, tuoksahtaahan koko musiikkityyli niin vahvasti 90-luvulle. Mutta pelkästä menneiden muistelusta tai vanhan suolan janosta ei silti ole kyse. Millencolin on julkaissut uutta musiikkia pitkin 2000-lukua ja kiertää edelleen mantereelta toiselle. Nopeatempoiselle ja melodioita tulvivalle punkille löytyy siis yhä yleisöä. Myös Tavastian-keikka myi loppuun jo pari kuukautta ennen h-hetkeä.

Helsinkiin Millencolin saapui osana viime vuonna ilmestyneen kahdeksannen albuminsa True Brew’n kiertuetta. Keikka käynnistyikin levyn avaavalla Senses & Sensibilitylla, rasisteille kaapin paikan näyttävällä julistuksella. Se toimi erinomaisena sisäänheittäjänä, mutta heti perään riuhtaistut suosikit Fox, Bullion ja Duckpond antoivat loppukeikalle sen oikean pulssin.

”Yleisössä musiikki muuttui hetkessä liike-energiaksi.”

Laulaja-basisti Nikola Sarcevic, kitaristit Mahtias Färm ja Erik Ohlsson sekä rumpali Fredrik Larzon tuuttasivat biisejä putkeen sen enempää jaarittelematta. Rutiini ei kuitenkaan näkynyt tympääntymisenä tai läpisoitteluna vaan varmaotteisuutena. Millencolin on parhaimmillaan nopea ja tarttuva, ja se on yhdistelmä, jota on vaikea vastustaa. Sitä saatiin todistaa myös Tavastialla. Yleisössä musiikki muuttui hetkessä liike-energiaksi.

Keikkasetin selkärangan muodosti edelleen Pennybridge Pioneers (2000). Siihen on hyvät syyt. Ilmestyessään albumi levitti yhtyeen soundia lähemmäs keskitien rockia – ja nosti Millecolinin yhdeksi koko genren isoimmista nimistä. Albumi saattoi olla kovimmille puristeille jopa liian lähellä valtavirtaa, mutta yhtä kaikki se on edelleen onnistunein kiteytys yhtyeen rivakasta punkpopista ja yksi tyylilajin huipuista.

Tavastialla juuri Pennybridge Pioneersin kappaleet saivat aikaan suurimman hurmoksen. Melodiakoukkuineen ne myös erottuivat parhaiten paikoin tunkkaisesta yleissoundista, joka söi hieman setin iskevyyttä. Edellä mainittujen lisäksi vaikkapa Penguins & Polarbears todisti, kuinka kappaleet ovat säilyttäneen voimansa vielä kuudentoista vuoden jälkeenkin: jokainen nykäisy ja koho irtosi paitsi yhtyeen myös yleisön selkärangasta. Saman efektin saivat toki aikaan myös vanhemman pään klassikot Twenty Two, Olympic ja Mr.Clean.

”Tyytyväiseltä vaikuttanut Tavastia sai siis mitä halusi: annoksen vanhaa kunnon Millencolinia ja vienon lupauksen tulevista vuosista.”

Tavastialla saatiin kokea myös iloinen yllätys. Kävi nimittäin selväksi, että vuosituhannen vaihdetta seuranneiden hieman laiskanpulskeaksi käyneiden levyjen jälkeen True Brew -albumi on jälleen askel oikeaan suuntaan. Esimerkiksi nimibiisi ja Bring Me Home istuivat luontevasti keikkasettiin vanhempien hittien joukkoon. Pitänee antaa levylle siis uusi mahdollisuus.

Kolmen vartin hölkän jälkeen tuli aika vetää henkeä. Aikaa ja haluja jäi silti vielä parille pikaiselle. Yhtye palasikin lavalle peräti kuuden biisin ajaksi – mikä pitää tietysti suhteuttaa biisien keskimääräiseen kestoon. Tiukassa encorerypistyksessä kuultiin vielä muiden muassa mainiot Devil Me ja Lozin’ Must. Keikka huipentui No Cigariin, joka oli selvästi yksi illan odotetuimmista. Tyytyväiseltä vaikuttanut Tavastia sai siis mitä halusi: annoksen vanhaa kunnon Millencolinia ja vienon lupauksen tulevista vuosista.

Teksti: Tuomo Yrttiaho

Millencolin
Tavastia, Helsinki 9.12.2016

Biisilista:
Senses & Sensibility, Fox, Bullion, Duckpond, Dance Craze, Autopilot Mode, Brand New Game, Twenty Two, True Brew, Penguins & Polarbears, Olympic, Bring Me Home, Cash Or Clash, Kemp, Pepper, Mr. Clean (encore) Egocentric Man, Devil Me, E20 Norr, Lozin’ Must, Farewell My Hell, No Cigar

True Brew: