Kun Amon Amarth käynnisti uransa Tukholman eteläpuolella 1990-luvun alussa, kukaan ei olisi osannut veikata, millaisiin mainetekoihin yhtye yltää melodisen death metalin maailmassa.
Bändin alkuvuosina ei mitään ihmeempää tapahtunutkaan. Amon Amarth toki julkaisi levyjä – debyytti Once Sent from the Golden Hall ilmestyi vuonna 1998 – mutta yleisö ei löytänyt ruotsalaisyhtyettä vielä näihin aikoihin.
Hitaasti mutta varmasti suosiotaan kasvattanut orkesteri osui ensimmäiseen kultasuoneen syyskuussa 2008 ilmestyneen Twilight of the Thunder Godin myötä. Tarttuvia biisejä olivat maustamassa myös suomalaismuusikot, sillä levyllä vierailivat ansiokkaasti niin Apocalyptica kuin Roope Latvalakin.
– Olimme vakuuttuneet Apocalyptican soundista ja halusimme heidät mukaan albumille. Roopeen taas tutustuimme, kun kiersimme Children of Bodomin kanssa Yhdysvalloissa. Hän paiskasikin levyn nimibiisin komean soolon, sanoo Amon Amarthin perustajajäsen, kitaristi Olavi Mikkonen.
– Twilight of the Thunder Godista tuli valtavan suosittu levy esimerkiksi Saksassa, ja yhtäkkiä huomasimme nousevamme Wackenin kaltaisten jättiläisfestivaalien pääesiintyjien joukkoon – aivan sinne idoliemme rinnalle. Se tuntui todella hurjalta, sillä Amon Amarthin ensimmäiset vuodet olivat… no, aikamoisen harmaata puurtamista.
Amon Amarth löysi lopullisen tyylinsä ja tasonsa Twilight of the Thunder Godilla, eivätkä seuraajatkaan (Surtur Rising (2011), Deceiver of the Gods (2013) ja Jomsviking (2016)) osoittautuneet pettymyksiksi. Näitä pitkäsoitoilta on kuitenkin ollut havaittavissa lievää tasapaksuutta, eikä Mikkonenkaan ole täysin eri mieltä.
– Jomsviking-maailmankiertue oli ehkä paras, jonka olemme koskaan paiskanneet. Yleisöä riitti joka puolella tungokseksi asti, ja bändi oli ilmiliekeissä kautta rundin vaikka itse sanonkin, nauraa Mikkonen.
– Kun puolentoista vuoden mittainen kierros loppui, kollektiivinen fiiliksemme oli katossa. Tämä taas johti siihen, että ryhdyin kirjoittamaan uusia kappaleita välittömästi kotiin päästyäni. Olen yleensä pitänyt vähintään muutaman viikon mittaisen paussin kiertueen päättymisen jälkeen, mutta nyt ryhdyin työskentelemään saman tien. Tämä toimi minulle itselleni todisteena siitä, että oma biisinkirjoittamisen innostumiseni on nyt aivan eri tasolla kuin vaikkapa Deceiver of the Godsin aikoihin.
Kun tuli aika tehdä uutta albumia koskevia isoja päätöksiä, Amon Amarth päätti laittaa yhteistyökumppaninsa uusiksi.
– Valmistelimme pari pitkäsoittoa Andy Sneapin kanssa, mutta hän on nykyään hirveän kiireinen Judas Priestin kanssa, joten päätimme etsiä uuden tuottajan. Tapasimme joitakin amerikkalaisia kovan luokan ammattilaisia ja Jay Ruston (Anthrax, Steel Panther, Stone Sour) vaikutti kaikista pätevimmältä, kertoo Mikkonen.
– Ruston asuu Los Angelesissa, joten päätimme työskennellä siellä. Vuokrasimme Losista talon ja nauhoitimme Berserker-albumin Sphere-studiolla noin kuuden viikon aikana. Lopputulos on vaihtelevampi kuin mikään aikaisempi levymme ja albumi myös soundaa tiukemmalta kuin koskaan ennen. Emme todellakaan voisi olla tyytyväisempiä!
Teksti: Timo Isoaho
Haastattelu on julkaistu Soundissa 5/19.
