Anni Sinnemäen ja Kerkko Koskisen lomamatkasta syntyi haikea kappale nimeltä Pärnu – analyysissä Ultra Bran Kroketti

Pärnun kaupunki talviaikaan.
Mailiis Ollino / AOP

Niko Peltosen toimittaman Martti Luther ja muovipussi -juttusarjan toisessa osassa tutkittiin Ultra Bran Kroketti-hittialbumin sisältöä ja taustoja. Artikkeli julkaistiin Soundissa 8/19.

Teksti: Niko Peltonen

Mervi Vuorelan ja Ville Similän viimevuotinen Ultra Bra -historiikki Sokeana hetkenä on mielenkiintoinen näkökulma erään kaveriporukan nuoruuteen 1990-luvulla. Yhtyeen alkuaikoina monen huomio kiinnittyi sen yhteyksiin 1970-luvun vasemmistolaiseen laululiikkeeseen, mutta tosiasiassahan Ultra Bra oli nimenomaan itäblokin romahtamisen jälkeisen aikakauden ilmiö.

Yhtye ei kyennyt olemaan poliittinen lyömättä läskiksi. Todistuskappaleita riittää Ampukaa komissaarit -pelinavauksesta Suosi ulkomaista -hirvitykseen.

Ultra Bran yksityiseen ja emotionaaliseen kurkottavat kappaleet ovat sitten eri asia ja järjestään bändin kestävintä tuotantoa. Näiden teksteistä tapasi vastata Anni Sinnemäki, jonka saumaton yhteispeli säveltäjä Kerkko Koskisen kanssa selittyy varmasti henkilökohtaisillakin syillä.

Mielenkiintoista kyllä, suurin osa Ultra Bran suorista viittauksista Itä-Eurooppaan löytyy juuri tällaisista kappaleista. Vapaaherran elämää -esikoislevyn (1996) kappalepari Helsinki / Moskova avaa pelin tähän suuntaan, vaikka ensin mainitun ”koko kaupunki muistutti Neuvostoliittoa” -säe onkin vielä tulkittavissa pieneksi jälkikekkoslovakialaiseksi piikiksi.

Toisaalta juuri tässä tulee esiin Sinnemäen tapa käsitellä Neuvostoliittoa ja itäblokkia meeminä, populaarikulttuurin elementtinä. Kenties se oli taistolaisperheen lapselle ainoa luonteva tulokulma johonkin, mikä oli 1990-luvulla, nuorena aikuisena, sekä liian lähellä että liian kaukana.

Sinnemäki tosin vieraili Sokeana hetkenä -kirjan todistuksen mukaan entisen Neuvostoliiton alueella useampaankin otteeseen ja varhaisessa vaiheessa muurin murtumisen jälkeen. Minä suojelen sinua kaikelta -kappaleessa viitattu ”eksyminen Latviassa” on tosikokemus 1990-luvun puolivälistä, ja samalla reissulla Sinnemäki matkatovereineen päätyi myös vahingossa Valko-Venäjälle.

Lounais-Viron kylpyläkaupungissa Pärnussa hän oli Kerkko Koskisen kanssa lokakuussa 1996, siis viikkokausia rantasesongin jälkeen. He yöpyivät eläkeläisten suosimaksi kuvatussa kylpylähotelli Vikingissä. Matkan paikka ja aika valikoituivat sillä perusteella, että Koskinen ei kuulemma pidä lämpimästä.

­”Tämä on kylpyläkaupunki syksyllä / Kastumme aina, kun kävelemme keskustaan / Nähtävyyksiä ei ole, mutta / taloista katsoo pyöreät ikkunat

Niin alkaa Sinnemäen suorasanainen matkakuvaus, joka sitten päätyi Pärnu-nimiseksi tunnelmapalaksi Ultra Bran valtavalle läpi murtolevylle Kroketti. Kappale ei lukeudu levyn varsinaisiin hitteihin, mutta on tunnettu ja rakastettu albumiraita. Kroketti on moodiltaan syksyinen levy muutenkin, mielikuvissani siinä on aina ollut keltaisten lehtien ja slaavilaisen melankolian tuntua. Pärnussa tämä kaikki tuodaan suoraan esiin.

Sinnemäen sanoitustyylissä konkreettinen kuvaus vihjaa aina metaforisiin merkityksiin rivien välissä. Vähän pettävästikin: onko mitään ylimääräisiä merkityksiä todella? Mutta jos arkisen todellisuuden näkee fiktiona, saa se painoarvoa jo ihan tästä tarkastelukulmasta. Samaa harrasti useissa uransa vaiheissa vaikkapa Pentti Saarikoski, jonka elämäkertaa Sinnemäki luki Koskiselle ääneen Pärnun-lomalla.

Ultra Bran kappale ei tunnu laululta kaupungista nimeltä Pärnu, vaikka itsekin siellä käyneenä tunnistan tunnelmia ja paikkoja (ja välissä on toki 20 vuoden ajallinen kuilu). Pikemminkin se on haikea elegia muistoihin tai unohduksiin häipyville asioille: tuhoutuneille järjestelmille, romuttuneille maailmankatsomuksille. Kesästä elävä kylpyläkaupunki lokakuussa on mitä ilmeisin näyttämö tällaiselle pohdinnalle.

Pärnu on Ultra Bran näsäviisaiden miessanoittajien tekeleiden käänteiskuva: ei ironista perseilyä vaan vakava todistuskappale siitä, millaista oli elää nuoruuttaan toisenlaiseksi muuttuneessa maailmassa, josta paljon kaunista tuntui kadonneen, vaikkakin ehkä uusien, loistavien mahdollisuuksien tieltä. Tällaiset ovat tärkeä luku yhtyeen arrogantissa tarinassa.

Purjehduskerhon hiljainen satama / Rannalla tietenkään / ei ole ketään.