Avaimesta Chisuun ja Beastie Boysiin – räppäri Gracias paljastaa levysuosikkinsa

Maria Moulud

Kongolaissyntyinen Deogracias Masomi on vaikuttanut jo kymmenen vuotta pääkaupunkiseudun rap-skenessa nimellä Gracias. Hän on julkaisi toukokuussa kolmantena albuminaan ensimmäisen suomenkielisen levynsä Graciasi LP, jota hän pitää tärkeänä harppauksena kielenkäyttönsä toimivuuden oivaltamisessa eli erilaisten painotusten, tavutusten ja luontevan flow’n aikaansaamisessa. Menneen vuosikymmenen mittaan hän on myös vieraillut yli 20 muun artistin levyllä sekä luonut näyttelijän uraa elokuvissa ja tv-sarjoissa.

– Kuulostaa kliseeltä, mutta suomenkielinen levy on duuni, jota olen tehnyt koko tähänastisen elämäni, Gracias naurahtaa.

– Se on kaikki ollut sellaista henkilökohtaista taistelua. Alkuun pääsin tosi varhain kuuntelemalla ja kirjoittamalla räppilyriikoita ylös ja opettelemalla niitä ulkoa, väärin kuultuine sanoineen kaikkineen. Suomenkielistä kamaa alkoi muotoutua jo kauan ennen tätä, mutta varsinainen levyn tekeminen on ottanut viimeiset kolme vuotta.

– Tällä levyllä kiteytyy oma kasvuni ihmisenä, ja sitä ennen piti oppia ymmärtämään itseään pitkin matkaa ja päästä pois tietyistä rajoitetuista ympyröistä. Viime vuonna tunsin lukkojen aukeavan oman henkisen itsekasvun kautta. Kokemus on minulle uniikki, mutta tosi tärkeää on myös kuulla, että joku löytää levyltä omia vastaavia kokemuksiaan.

– Pystyin käsittelemään sellaisia oikean elämän asioita jotenkin terapeuttisesti, voimaannuttavasti. Äidin pitkäaikainen sairaus ja kuolema, isäsuhteen ongelmat, kaikki tuntuivat löytävän paikkansa, niin kuin tekstien visuaaliset ja biittien musiikilliset elementitkin. Syntyi kokonaisuus, joka muotoutui kuunneltavaksi alusta loppuun.

– Koronaepidemia tuli tietysti ihan puskista, vaikka ei ollutkaan huolta levyn saamisesta julkaistuksi. Keikkakalenteri olisi näyttänyt hyvältä, mutta kiertueen sijasta motivoiduin tekemään lisää musaa odotellessa syksylle siirtyneitä konsertteja. Elokuvan puolellakin olisi jotain luvassa ennen pitkää.

Levy, joka tuo mieleen varhaisvuodet Malmilla

Avain: Punainen tiili (2001)

”Suomenkielinen rap-musiikki ei kiinnostanut ennen Fintelligensin Voittamatonta, vaikka tiesin, että genreä tehtiin suomeksi jossain muodossa jo ennen sitä. Heti perään julkaistu Avaimen levy räjäytti kaikkien tajunnan. Tää oli varmaan koko Malmin poltetuin levy.”

Varhaisin albumi, joka sai innostuksen musiikkiin heräämään

Beastie Boys: Hello Nasty (1998)

”Muistan olleeni kirjastossa, ja matkaan tarttui kaksi levyä, vain ja ainoastaan kannen perusteella. Yksi niistä oli Notorious BIG:n Ready To Die ja toinen Beastie Boysin Hello Nasty. Rakastuin täysin, enkä ikinä palauttanut kyseisiä levyjä takaisin. Sori, ******* kirjasto.”

Albumi, joka on kestänyt parhaiten kuuntelua kautta vuosien

Jay-Z: Reasonable Doubt (1996)

”Tähän olisi käynyt ihan hyvin myös Nasin Illmatic. Reasonable Doubtia tulee soitettua aika ajoin ja aina alusta loppuun ilman skippailuja. Ajaton soundi, tyyli, fiilis, riimit ja vierailijat.”

Levy, joka käänsi huomioni suomalaiseen populaarimusiikkiin

Chisu: Vapaa ja yksin (2009)

”Aikana, jolloin en hirveästi seurannut Suomen musiikkilistoja tai ylipäätään mainstream-kenttää, ellei kyseessä ollut räppiä, tykästyin Chisun ääneen, tunnelmaan ja tämän tosi visuaaliseen kirjoitustyyliin.”

Nopeimmin uutena hankkimani levy

Talib Kweli: Quality (2002)

”Vuodesta 2002 eteenpäin olin eniten räppipäissäni. Talib Kweli pyöri Kanyen, Bilalin, Mos Defin, J Dillan, Badun, Dave Chappellen ja muiden kanssa. Kaikki mun lemppareita, ja tää sama porukka olisi levyllä myös? Ostin heti.”

Odottamattomin suosikkilevyni musataustani tuntien

Anohni: Hopelessness (2016)

”Tää on ollu mulle aina upea levy ja kokonaisuus. Hyvä musa on hyvää, ja paska on paskaa. Ei tarvii välittää, minkä genrelaatikon sisältä se tulee. Tähän ajatteluun piti kasvaa, koska teininä kaveripiiristä kukaan harvemmin tutustutti ketään mihinkään muuhun kuin räppiin.”

Albumi, joka miellyttää eniten visuaaliselta kirjoitustyyliltään

Madvillain (MF DOOM & Madlib): Madvillainy (2004)

”MF DOOM osoitti mulle, miten pitkälle ja syvälle mielikuvitusaltaaseen voi oman kirjoitustyylin viedä. Kaverin musa on visuaalinen näyttämö, johon voi itse päättää näyttelijät ja tapahtumat.”

Suosikkilevyni elokuvamusiikin piiristä

Clockers – Original Motion Picture Soundtrack (1995)

”Soul, rap, dancehall ja muut luomassa Spike Leen upean leffan audiovisuaalista maailmaa. Marc Dorseyn avausraita People In Search Of A Life menee suoraan sieluun.”

Teksti: Asko Alanen
Artikkeli on julkaistu Soundissa 6/20.