Huomenna ilmestyy vuoden viimeinen Soundi, jossa paljastamme toimittajiemme äänestämät parhaat albumit vuodelta 2013.
Top 20 -listoille pääsi kymmeniä hienoja albumeita, mutta vähintään yhtä monta jäi niiden ulkopuolelle. Nekin ansaitsevat huomion, joten olkaa hyvä: Soundin kriitikoiden bubbling under -valintoja kuluneelta vuodelta.
Soundi – Bubbling Under 2013
The Boys: Alternative Chartbusters – 35th Anniversary Deluxe Reissue
Punkhymni Brickfield Nights ja koko vahva kakkosalbumi kolisivat poikkeuksellisen lujasti vuonna 1978. The Boys oli yksi skarpeimmista rockbändeistä koskaan eikä aika ole tylsyttänyt riffien ja melodioiden terää, kun bonuskiekkokin on silkkaa asiaa viimeistä Yobs-joululaulua myöten.
(Asko Alanen)
Chvrches: The Bones Of What You Believe
Skotlantilaisen Chvrchesin The Bones Of What You Believe on vahvimpia elektropopdebyyttejä pitkään aikaan. Loistava kappalemateriaali, kevyenkirkas tuotanto ja Lauren Mayberryn ihastuttava lauluääni tekevät albumista helposti lähestyttävän, samaan aikaan intiimin ja suureellisen.
(Antti Granlund)
Circle: Incarnation
Rakastettu kulttibändi käy läpi tosi-tv:tä hurjemman muodonmuutoksen. Incarnation on alkukantaisinta ja arvaamattominta vanhan liiton deathmetalia miesmuistiin eli täydellinen aikamatka 90-luvun alun suomalaisen kuolon kultaisimpiin vuosiin. (Albumi ei löydy Spotifysta mutta nimibiisin voi kuunnella SoundCloudissa.)
(Antti Luukkanen)
CMX: Seitsentahokas
Kohta jo kolmekymppinen Suomirockin taiteellisen laidan instituutio pääsi lähestulkoon yllättämään moniulotteisella, pakottomalla ja totta kai ehjällä albumikokonaisuudella. Niin sävellyksellisesti kuin sanoituksellisestikin vanhaa taikaa tihkuva Seitsentahokas on helposti parasta CMX:ää sitten vuoden 2005 erinomaisen Pedot-levyn.
(Eero Kettunen)
Dead Can Dance: In Concert
Dead Can Dancen viimeisimmän maailmankiertueen Budapestin-keikka nousi top 5 -osastolle kaikkien satojen näkemieni konserttien joukossa. Tunnelma = uskomaton. Arvatkaapa sitten, onko tämä yhtyeen viimeisin livepaketti hyvä?
(Timo Isoaho)
Domovoyd: Oh sensibility
Unohda turvavyöt, sulje silmät ja avaa mieli. Domovoydin debyytin psykedeelisillä siivillä singahdat myrskyisälle avaruustripille ilman mielenrelaksantteja. Hyvää matkaa toivottavat matkaoppaat sludge ja doom.
(Kaisla Leveelä)
Egotrippi: Pilvien alla, maan päällä
Sanonnan mukaan artisti, joka tekee muille biisejä, jättää parhaat itselleen. Pilvien alla, maan päällä -levyllään Egotrippi onnistuu kuitenkin mainiosti ottamaan lahjabiisit takaisin omiin nimiinsä.
(Antti Marttinen)
Howe Gelb: The Coincidentalist
Aavikkorockin suurmies kuulostaa uusimmallaan yhtä aikaa oudosti Leonard Cohenilta ja Lou Reediltä. Levy tuntuu kuuntelu kuuntelulta ystävällisemmältä ja musikaalisemmalta.
(Pauli Kallio)
Jon Hopkins: Immunity
Konemusiikin inhimillisemmäksi vääntämisessä tiputaan usein tietokoneanimaatioista tuttuun uncanny valley -kuoppaan, mutta Hopkinsilla ei tätä huolta ole. Jokin hänen musiikissaan säteilee inhimillistä lämpöä koko ajan.
(Arttu Tolonen)
Lorde: Pure Heroine
Miljoonan taalan lauluäänellä siunattu Lorde tekee kunnon poppimusaa, jossa taiteilijan henkilökohtainen maailma ja kassakoneen pirteä kilkatus soivat ihanasti harmoniassa. Partaveitsen terävä ja umpihölmö hittiputki pulppuaa Ihmelapsen itsevarmuutta ja ilmeisen myötäsyntyistä tyylitajua.
(Pekka Laine)
Steve Mason: Monkey Minds The Devil’s Time
Aiemmin The Beta Bandissa vaikuttaneen skotlantilaisen Steve Masonin toinen sooloalbumi on yltäkylläinen ja kummallisen hyvin läjässä pysyvä kokoelma uljaita poplauluja, pienimuotoisia kaunokkeja ja epämääräisempää haahuilua. Kestää todistetusti erittäin paljon kuuntelua.
(Mikko Meriläinen)
The National: Trouble Will Find Me
Ensimmäisillä kuunteluilla tuntuu siltä, että The National on haukannut liian ison palasen: Trouble Will Find Me on ylipitkä ja kaatuu raskassoutuisuuteensa. Kuuntelu kuuntelulta siihen kuitenkin koukuttuu enemmän ja enemmän. Trouble Will Find Me on edelleen kahden tai kolmen biisin verran ylipitkä, mutta parhaimmillaan se yltää High Violetin ja jopa Boxerin tasolle.
(Visa Högmander)
North Mississippi Allstars: World Boogie Is Coming
Maailmanboogie tulee, oletko valmis? Pohjois-Mississippin nuoriso päivittää bluesin 2010-luvulle; museaalisuus loistaa poissaolollaan vaikka perinne on hallussa.
(Esa Kuloniemi)
Skogen Brinner: 1st
Ruotsista pukkaa valtoimenaan 70-lukulaisesti viiksekkäitä hårdrock-porukoita. Niistä paras on svenskaksi sjungaava Skogen Brinner ja debyyttialbuminsa 1st. Ajattoman rytyytyksen äärellä määreet kuten retro, heavy, proge, punk tai viiksekäs muuttuvat tarpeettomiksi. Länge leve rock och roll!
(Ville Pirinen)
These New Puritans: Field Of Reeds
Utelias mutta vakava. Moderni mutta klassinen. Haastava mutta palkitseva. Englantilaisen yhtyeen kolmas albumi soi oivana todisteena siitä, että popmusiikin kaikkia mahdollisuuksia ei ole vielä kartoitettu.
(Tero Alanko)
Thyrfing: De Ödeslösa
Lähes täydellisen Hels Viten jälkeen Thyrfing pitää viiden vuoden tauon, joka kannattaa. Pakanahevin pioneeri yllättää De Ödeslösalla kuuntelijansa perinpohjaisesti, kun alkuun monotoniselta vaikuttava albumi rakentuu kiehtovien yksityiskohtiensa kautta jo toiseksi mestariteokseksi peräjälkeen.
(Ville Sorvali)
Kurt Vile: Wakin On A Pretty Daze
Wakin On A Pretty Dazella Kurt Vile löysi uuden vaihteen laulunkirjoittajana ja tarjoaa liki autistisen luennan classic rockista. Kanadan slackeri ei sorru tälläkään kertaa ylisuorittamiseen ja onnistuu juuri siksi tarjoten vuoden rennoimman ja kiireettömimmän rockelämyksen.
(Sami Nissinen)
Wolf People: Fain
Ainutlaatuinen yhdistelmä herkästi intensiivistä brittifolk-laulua, koukeroisia folk-proge-melodioita ja todella terävää riffittelyä upeasti psykedelisin sooloin. Levy imaisee omaan maailmaansa ensimmäisestä nuotista viimeiseen. Wolf Peoplesta kuullaan taatusti jatkossa.
(Jussi Niemi)