CMX:n Discopolis julkaistiin tasan 20 vuotta sitten – tai parin päivän heitto tässä yhteydessä sallittakoon. Yhtye on tavannut tehdä justiinsa sellaisia levyjä kuin sitä on sattunut huvittamaan, kriitikoiden ja yleisön toivomuksista huolimatta, ja 1990-luvun puolivälissä CMX:ää kiehtoi konesoundien yhdistäminen rockiin. Jos orkesterin parilla edellisellä levyllä oli kuultu bändisoitinten lisäksi akustista kitaraa, kuorolaulua, jousisoittimia ja sopraanosaksofinia, tällä kertaa kappaleissa säksättivät industrial-soundit. Vastaanotto olo asianmukaisen pöllämistynyt.
Pyysimme kitaristi Janne Halmkronaa muistelemaan hieman 20 vuoden takaisia tapahtumia ja peilaamaan, miltä pyöreitä täyttävä albumi kuulostaa nykypäivänä. Halmkrona ei näytä vanhoja levyjään liiemmin kuuntelevan, mutta kun mies pyynnöstä haasteeseen tarttui, hän havaitsi, että sehän on edelleen rautaa melkein koko levy.
CMX vuonna 1996.
Milloin olet itse viimeksi kuunnellut Discopolista? Miltä se kuulosti?
”En rehellisesti muista. Kokonaisuudessaan en ainakaan vuosikausiin. Piti käydä oikein Last.fm:stä lunttaamassa, milloin olen viimeksi kuunnellut levyä ylipäänsä. 2015 olin kuunnellut Nimettömän kerran. Toki Last.fm ei ole täysin luotettava tilasto, mutta hämmennyin, etten ole mitään muuta kappaletta siltä kuunnellut.”
”Minulla oli sellainen mielikuva, että olisin tsekannut Suljettua astiaa jossain vaiheessa, kun piti opetella biisiä keikoille. Mutta me ollaan soitettu se viimeksi 2013, joten hirveän useasti ei Discopolis kaiuttimissa pauhaa.”
Minkälaisena muistat sen aikakauden, kun Discopolista tehtiin?
”Ilman kalenteria en muista mitään! Lähinnä muistan sen, missä asuin ja mitä tein ylipäänsä. Asuin Hakaniemessä ja olin musiikkitieteen opiskelujeni loppuvaiheessa. Niin, ja koodasin meidän ensimmäiset nettisivumme! Discopolis oli meidän ensimmäinen kultaa myynyt levymme, joten varmaan ajattelin, että tämä homma oli nyt tässä.”
Uuden teknologian kanssa oli ongelmia. Äänitysohjelma Logic temppuili ja tietokone kaatuili. Nimettömän intro syntyi siitä, että Logic jumitti ja soitti samaa biisin kohtaa loopilla.
– Janne Halmkrona
Entä millainen vuosi 1996 oli tunnelmiltaan nimenomaan CMX-leirissä?
”Muistan tapaamisen Kaapelitehtaan kahviossa, missä Gabi Hakanen puhui itsensä takaisin tuottajan pallille kertomalla, että on hankkinut Herodes-studiolle digitaalisen äänityslaitteiston ja että nyt päästään vihdoin tekemään moderni ja edistyksellinen rocklevy, jossa yhdistetään raskaat riffit ja teknologian tuomat mahdollisuudet. Yrjänän kanssa ainakin olimme mielissämme ajatuksesta.”
”Chemical Brothersin eka levy taisi ilmestyä juuri silloin, ja olisiko Underworldiltakin tullut jo Born Slippy. Kanniaisen kanssa diggailtiin myös Prodigya ja itse ainakin luukutin kotona Nine Inch Nailsin Broken-ep:tä. Tähän vielä päälle orkesterin ikuinen progeintoilu, Gabin puolisalainen konemusiikkimenneisyys ja armoton Talking Headsin Fear of Musicin ja Remain in Lightin hehkutus, niin eiköhän ainesosat alkaneet olla kasassa.”
”Discopoliksesta asti meillä on käytännössä säilynyt sama työskentelytapa, jossa levy treenataan ja sovitetaan vasta studiossa. Vainajala on ainoa myöhempi levy, joka on treenattu kokonaan ennen studiosessiota. Tämän on tietenkin mahdollistanut se, että levy-yhtiön tuotantopäällikkö on aina omistanut studion, joten aikaa kokeiluille on ollut. Toivottavasti myös jatkossa!”
”Discopolista tehdessä meitä kiehtoi myös ajatus siitä että kappaleet rakennettiin palikoista. Kanniaisen ei tarvinnut opetella kokonaisia biisejä rummuilla, mihin hän itse oli varsin tyytyväinen. Hän soitti sähkörummuilla erilaisia komppeja, ja taisi vielä olla niin että pellit soitettiin erikseen, koska ne sähkörummut olivat kovaa muovia ja kapuloiden naputus olisi vuotanut peltien mikrofoneihin.”
”Toki uuden teknologian kanssa oli ongelmia. Äänitysohjelma Logic temppuili ja tietokone kaatuili. Nimettömän intro syntyi siitä, että Logic jumitti ja soitti samaa biisin kohtaa loopilla. Varmaan jo tuolloin nosti päätään studiotyöskelyn ’option anxiety’ -piru, mikä on nyttemmin jo ihan helevetin ahistavaa välillä, kun vaihtoehtoja on yksinkertaisesti liikaa.”
Mistä Discopolisin kappaleesta on muodostunut ajan mittaan oma suosikkisi? Miksi?
”Discoinferno on yksi vahva suosikki. Olin opiskellut 12-säveljärjestelmää musiikkitieteessä ja päätin soveltaa sitä niin tyhmästi kuin vain mahdollista, ja siitä syntyi se biisin riffi. Tosin soitin itse sen ihan suoraan kahdeksasosina. Lopullinen rytmitys taisi olla Yrjänän tai Rasion. Ja niin riffistä tuli nerokas!”
”Antroposentrifugi, Nimetön ja etenkin Vallat ja väet on erittäin toimivia livebiisejä.”
”Pidän myös Aamutähdestä, jossa Yrjänä ja Gabi pääsivät tuomaan julki David Sylvian -rakkautensa. Siitä me olemme kyllä soittaneet livenä lähinnä sellaista neilyoungmaista räimeversiota.”
”Epäonnisten liikemiesten helvetin tylyys ja Silmien ummistamisesta Nansenin galvanointiin -päätösraidan raukeus! Helevetti, melkein koko levyhän on rautaa!”
Paha on aivan hirveä biisi. Se olisi pitänyt jättää levyltä pois. Arcana jäi myös keskeneräiseksi. Gabi ei tajunnut biisiä. Tai siis kukaan ei tajunnut biisiä.
Mitkä asiat tai biisit levyltä jäivät kaivertamaan, että ne olisi voitu tehdä paremminkin?
”Paha on aivan hirveä biisi. Se olisi pitänyt jättää levyltä pois. Ehdotinkin myöhemmin, kun levystä julkaistiin joku juhlapainos, että jätetään Paha pois. Ei mitään bonusbiisejä erikoispainokselle, vaan yksi biisi vähemmän! Gabi melkein suostui.”
”Jerusalemin kitarasoundi on ihan tukossa, mutta siitä en voi syyttää kuin itseäni. Penäsin äänittäjä Teropekka Virtaselta Smashing Pumpkinsin Siamese Dreamin kitarasoundeja, jolloin Teropekka aavistuksen säälivästi kääntyi katsomaan minun Peavey-merkkisiä kitarakamojani ja totesi että voisitko hankkia sitten samanlaiset kamat kuin Corganilla. Noh, Tertsi kaivoi kuitenkin lähestulkoon sellaisen soundin kun halusin, ja sitten sillä piti soittaa aivan helvetisti. Aivan helvetisti liikaa. Kivaa oli tehdessä, ei niinkään jälkeenpäin kuunnellessa.”
”Arcana jäi myös keskeneräiseksi. Gabi ei tajunnut biisiä. Tai siis kukaan ei tajunnut biisiä. Siitä kertosäkeestä minulla ei ole kovin paljon kaunista sanottavaa. Ja onhan se ujo intro vähän koominen. Nyt myönnän, vuonna 1995 en.”
Mihin kohtaan CMX-tuotannon absoluuttista paremmuusjärjestystä asettelet itse Discopolisin nykypäivänä?
”Vaikeahan noita on järjestykseen laittaa, ehkä jonnekin keskivaiheille. Nyt kun tarkemmin tuota biisilistaa katsoin ja äsken vähän maistiaisia otin, niin paremmalta se kuulosti kun muistinkaan. Kuvittelin että se oli niin paljon ajassa kiinni silloin, että se soundaisi vanhentuneelta nyt. Mutta hyvältähän se kuulosti.”
Aiotteko juhlistaa 20-vuotista albumia jotenkin keikoilla tai muuten?
”Todennäköisesti juhlistamme niin kuin olemme kaikkia muitakin pyöreitä vuosia tähän mennessä juhlistaneet. Eli jätämme huomiomatta asian tyystin. En yhtään ihmettele, vaikka juuri tuolta levyltä joulukuun kiertueella ei olisi yhtään ainutta kappaletta.”