Elämäni soundit: Vilma Alina varttui Anssi Kelan ja Massive Attackin parissa ja ihailee Taylor Swiftin taituruutta

Sofia Mänttäri

Kolmannen levynsä elokuussa julkaissut Vilma Alina kertoo Soundin 9/21 Elämäni soundit -palstalla, mitkä albumit ovat tehneet häneen syvimmän vaikutuksen. Artikkelin toimitti Asko Alanen.

Kolmannen albuminsa True Crime elokuussa julkaissut Vilma Alina on kahdeksan vuoden ajan määrätietoisesti kehittänyt taitojaan laulajana, lauluntekijänä ja muusikkona erityisesti omien avomielisten laulutekstien ja iskevien popmelodioiden yhdistämiseksi toisiinsa. Runsaiden vaikutteiden kirjosta hän on kirkastanut yhtenäisempiä linjoja. True Crimen biisinteossa synakoskettimet vaihtuivat kitaraan, mikä johti muutenkin orgaanisempaan soitinnukseen levytyssessioissa.

− Parin synapop-levyn jälkeen tuntui tosi inspiroivalta äänittää levylle rumpuja, pianoa, selloa, viulua, bassoa, kitaraa ja saksofonia, Vilma Alina ihastelee.

− Sain 19-vuotiaana levydiilin ja jo silloin oli selvää, että en levytä muiden kappaleita, vaan opin kirjoittamaan itse. Alkuun tykkäsin räiskiä moneen suuntaan, mutta vähitellen alkoi tuntua selkeältä, mitkä biisit julkaisen omalla nimelläni. Laulunteko on ikuista oppimista ja uuden löytämistä. Jokaisella levyllä oon ollut entistä varmempi lauluntekijänä sekä ihmisenä siitä, kuka oikein oon.

− Tuotimme Ilkka Wirtasen kanssa True Crimen kokonaisuutena. Teimme biiseistä nopeita akkari-lauludemoja. Mietittiin kokonaissoundia ja tuotantoja vasta, kun kaikki biisit olivat kasassa. Tein myös yksin enemmän biisejä valmiiksi asti. Oli kymmeniä biisi-idiksiä, jotka ei vaan löytäneet muotoaan. Äänitysvaiheeseen pääsi ehkä 20 biisiä, ja 13 sai paikkansa kokonaisuudessa.

− On tosi hauskaa ja kiehtovaa metsästää täydellistä pop-kertsiä, ja yhdistää aito tunne tarttuviin melodioihin. Haluan julkaista vain sellaisia kappaleita, jotka syntyvät oikeasta inspiraatiosta ja vahvasta tunteesta. Jos ei ole omaa tunnesidettä, annan biisin mielelläni jollekin muulle.

− Pandemian alussa studiot oli kiinni, ja kokeilimme sessioita myös Zoomissa. Kyllä niinkin pari aika hyvää biisiä syntyi. Musaa saa sentään aina kirjoittaa, ja vapautuneen kalenterin takia vuodet on olleet tuotteliaita. Nyt keikkoja osaa juhlia ja arvostaa uudella tavalla ja tunnelma on ollut ihan erityisen korkealla! Aloin kaikessa hiljaisuudessa muotoilla uusiakin biisejä, mutta en ole vielä esitellyt niitä kenellekään.

Varhaisin albumi, joka sai innostuksen musiikkiin heräämään

Anssi Kela: Nummela

− Olin 7-vuotias, kun Nummela tuli, ja se oli varmaan ensimmäinen levyni. Biisien tarinallisuus kiehtoi. Koulun pihalla kiisteltiin siitä, mitä tapahtui Puistossa-kappaleen lopussa. Tulkitsin, että Pete ja Laura ajoivat ulos tieltä ja kuolivat. Kaverit oli eri mieltä.

Albumi, joka on kestänyt parhaiten kuuntelua kautta vuosien

Kate Bush: Hounds of Love

− Lapsuudesta asti suurin musiikillinen sankarini. Voisin valita melkein minkä vain Kate Bushin levyn, mutta tätä on varmaan eniten tullut kuunneltua. Kappaleet inspiroivat ja kiehtovat vuodesta toiseen. Teksteihin löytää uusia tulkintoja aina eri elämänvaiheissa.

Levy, jota diggailin laulajan ja muusikon uraa aloittaessa

Robyn: Body Talk

− Lapsuuden jälkeen ensimmäinen poplevy, mistä todella innostuin. Oikeastaan voisin sanoa, että tämä levy sai mut rakastumaan koko popgenreen uudestaan vuosien jälkeen ja levy tulee varmasti jäämään ikuisiin suosikkeihini!

Teinivuosien suosikkilevy

Massive Attack: Mezzanine

− Iski just sopivasti siihen teiniangstin aikaan. Olin saanut mun ekan iPodin, ja tää levy oli hyvä laittaa soimaan ihan liian kovaa luureista ja vetäytyä omiin oloihin. Kaikki trip hop -vaikutteet musassani on ammennettu tästä ja muista Massive Attackin levyistä.

Levy, joka muistuttaa Pop & Jazz Konservatorion opiskeluajoista

Kendrick Lamar: Good Kid, M.A.A.d City

− Lamarin maailma ja tarinallisuus todella imaisi sisäänsä ja pysäytti. Tämä oli vielä aikaa, kun kuuntelin fyysisiä cd:itä ja muistan että saatoin kuunnella levyn alusta loppuun neljä kertaa putkeen, koska en vain saanut siitä tarpeekseni.

Artisti ja albumi, josta innostuin keikalla

TV On The Radio: Dear Science

− Löysin yhtyeen 15-vuotiaana ekoilla festareillani 2009 Ankkarockissa. Nauliinnuin paikalleni kuuntelemaan, kun TV On The Radio soitti. Yhtye oli tehokuuntelussa pari vuotta ja yhdistyy tiiviisti niihin vuosiin elämässäni. Tuntuu aina tosi nostalgiselta mutta myös vähän vaikealta kuunnella.

Erikoisin tai odottamattomin albumisuosikkini

Brian Eno: Ambient 1 – Music For Airports

− Pelkään aika paljon lentämistä. Otin tavaksi laittaa tämä albumi lennolla luureihin. Kummasti se aina rauhoittaa. Tunnelma vangitsee ja musiikki yhdistyy uuden odotukseen, alkavaan seikkailuun mutta myös taustalla leijuvaan pelkoon. Varsinkin 1/1-raita aiheuttaa joka kerta kylmät väreet.

Levy, joka jää korona-ajan kokemusten muistoksi

Taylor Swift: Folklore

− Pandemia-ajan kuunnelluin levy, jonka levollisuus tuntui tosi lohdulliselta ja turvalliselta, ja Folklore-biisit ovat taattua laatua. Pop-kirjoittajana Taylor Swift on mestarillinen. Kuuntelen häntä melkein opiskelumielessä. Jos jään jumiin oman biisini kanssa mietin usein ”what would Taylor do?”.

Teksti: Asko Alanen
Artikkeli on julkaistu Soundissa 9/21.