Uusi energia kuuluu ilmiömäisesti Deep Purplen 23. albumilla nimeltään =1.
Deep Purple ei ole ikinä ollut se synkin ja melankolisin rock-bändi, mutta nyt levyn kappaleissa ja sanoissa voi aistia jopa vielä ilomielisempää irrottelua, hyvää fiilistä ja huolettomuutta, ihan kuin albumin teko olisi ollut hauskanpitoa.
– Halusimme tehdä yksinkertaisesti tarttuvan vanhan liiton rock-albumin ilman krumeluureja, Roger Glover luonnehtii.
– Simon McBride liittyi mukaan vuonna 2022 ja aloimme heti tehdä tätä levyä. Halusimme vangita mukaan sen luontaisen soundin, joka syntyi kun soitimme yhdessä. Se tuntui niin freesiltä, että mietimme ihan oikeasti sitä, että jossain kohtaa Simon voi alkaa pidätellä itseään ja miettiä liikaa, miten hänen kuuluisi soittaa Deep Purplessa.
Näin ei ole Gloverin mukaan muutaman vuoden aikana tapahtunut. McBride uskaltaa soittaa Purplessa omalla soundillaan, mikä on rohkaissut muuta bändiä kuulostamaan itseltään. Siksi =1 kuulostaa elävältä Deep Purplelta.
Albumi soundaa orgaaniselta. Se toimii studiossa, stereoissa, kuulokkeissa tai vaikka auton kaiuttimissa.
– Monia levyjä tehdään nykyaikana liian hyvissä studioissa siten, että ne kyllä kuulostavat helvetin hyviltä kovilla laitteistoilla ja akustiikkalevyillä vuoratuissa huoneissa, mutta eivät niissä laitteissa, joilla levyjä oikeasti kuunnellaan.
– Äänitimme kaiken livenä Bob Ezrinin studiossa, koska halusimme vangita tälle albumille sen soundin, joka juuri meissä viidessä piilee juuri tällä hetkellä. Ei ylimääräisiä raitoja, ei jälkikäsittelyä, ei mitään ylimääräistä.
Glover kääntää koko ajan kunnian uuden albumin onnistumisesta muualle kuin itseensä. Now What?! -albumista (2013) asti bändin kanssa työskennellyt Bob Ezrin saa toistuvia kehuja. Sitten puhe kääntyy taas McBrideen.
– On käsittämätöntä, miten hänen mielikuvituksensa lentää pienten ideoiden äärellä. Kuunnelkaa A Bit On The Side. Se on levyn pisin kappale. Se lähti liikkeelle ihan pienistä ideoista. Yhdestä melodiasta ja fiiliksestä. Simonin ei tarvinnut kuulla kuin pätkä demoa, niin hän muutti demon ilotulitukseksi vain improvisoimalla kappaleen mukana.
– Olen hirvittävän onnekas basisti. Minulla on ympärilläni lahjakkaita ihmisiä, joiden kanssa jamitella ja jotenkin siitä kaikesta syntyy Deep Purplea ja vain Deep Purplea. Rockia, joka on vielä tänäkin päivänä tuoreen kuuloista.
Iloinen basisti kuulostaa suorastaan huojentuneelta hehkutellessaan kaikkea =1-albumiin liittyvää. Hän heittäytyy jopa hieman nostalgiseksi ja sanoo, ettei tämän päivän Deep Purple lopulta eroa paljon 50 vuoden takaisesta.
– Tuolloin olimme se bändi, joka teki suurimmat hittinsä vahingossa ja juuri nyt minusta tuntuu siltä, että parhaat ideamme syntyvät ihan samalla tavalla: irrottelemme yhdessä, asioita tapahtuu ja emme ymmärrä sitä itsekään.
– Et uskoisi kun kertoisin, miten monesti meitä on käsketty kirjoittamaan uusi Highway Star. Ongelma on se, ettemme tiedä miten sellainen kappale syntyy. Meidän kappaleemme tapahtuvat. Deep Purplen kappaleet ovat usein onnekkaita onnettomuuksia ja en voi uskoa, että meille on käynyt taas onnekas onnettomuus kokoonpanon ja albumin kanssa.
Deep Purple elää tätä hetkeä, mutta Glover itse myönsi jo aiemmin, että hän on malttanut kurkistella myös menneisyyteen. Työn alla on kirja, joka on yhtä aikaa Roger Glover- ja Deep Purple -teos.
Millainen kirja tästä vuosikymmenen verran työstämästäsi opuksesta vaikuttaa olevan tulossa?
– Minulle on kerrottu, että siinä tulee olemaan kovat kannet ja paljon valkoisia paperisia sivuja kansien sisällä, Glover naurahtaa kuin summatakseen yhdessä lauseessa, miksi brittiläinen kuiva huumori on maailman hienoimpia asioita.
– Olen tehnyt kirjaa niin kauan, että minulle kuittaillaan jatkuvasti, etten varmasti saa sitä valmiiksi. Olen yrittänyt sanoa, ettei kirjan julkaisu ole edes minulle tärkeintä. Tärkeintä on kirjan kirjoittaminen. Se ei ole minulle mitään vanhojen aikojen haihattelua, vaan iloinen prosessi, jossa saan huomata, miten hienoja asioita olen saanut kokea.
Yhtä asiaa Glover harmittelee. Hän kertoo pitäneensä erittäin yksityiskohtaisia päiväkirjoja lähes koko elämänsä ajan, paitsi 70-luvun hulluimpina vuosina. Tuolloin elämä meni niin lujaa eteenpäin, ettei kirjoittamiselle ollut aikaa.
– Päiväkirjoja on niin paljon, että jo niiden lukeminen, yhdistäminen oikeisiin kiertueisiin ja kuvien haaliminen niiden rinnalle on täysin itsekäs prosessi, jonka avulla haluan kertoa itselleni oman totuuteni elämästäni.
– Voi olla, että joku fani kirjoittaisi Roger Gloverista musiikin ja kiertueiden kannalta tarkemman kirjan, mutta voitte olla ihan varmoja, että minun kirjaani tulee myös sitä pilkettä silmäkulmassa, joka on aina ollut osa minua.
Teksti: Aki Nuopponen
Haastattelu on julkaistu Soundissa 6/24.
Lue haastattelun edellinen osa täältä.