Tämän vuoden aprillipäivän seutu ei unohdu Lordin faneilta koskaan. Monsteriyhtyeen ystävät ovat toki tottuneet kaikenlaisiin hullutuksiin, mutta tuskin kukaan osasi silti odottaa bändiltä seitsemää uutta studioalbumia.
Eikä Lordi olisi Lordi, jos se ei olisi kertonut asiasta hillittömällä tyylillä. Ensin – aprillipäivänä – yhtye ilmoitti julkaisevansa neljä studioalbumia tulevan syksyn aikana. Seuraavana päivänä orkesteri korjasi tiedonantoaan: ”Lordi ei tietenkään julkaise neljää uutta levyä samanaikaisesti. Se olisi hullua… Mutta ei tarpeeksi hullua Lordille. Totuus on se, että Lordi julkaisee seitsemän uutta studioalbumia.”
Se ei ollut vitsi. Mistä tuli idea seitsemän uuden pitkäsoiton tekemiseen?
– Julkaisimme Killection– teoksen alkuvuodesta 2020, ja sehän oli hyvin erilaisia kappaleita sisältävä ”fiktiivinen kokoelma-albumi”, joka esitteli Lordin kuvitellut hitit 70-luvulta asti. Levyn ilmestymisen jälkeen aloitimme mittavan Euroopan-kiertueen, mutta se jäi kesken koronan takia, sanoo Mr. Lordi eli Tomi Putaansuu.
– Aloin saman tien miettiä seuraavia siirtoja. Kun keikoille ei ollut asiaa, uuden musiikin tekeminen näytti ainoalta järkevältä vaihtoehdolta. Yhden tavallisen levyn duunaaminen ei kuitenkaan tuntunut kiinnostavalta, ja kehitinkin sitten hieman villimmän idean: Lordi julkaisee kymmenen uutta levyä, eli teemme ikään kuin todeksi sen Killectionin pontimena olleen fiktiivisen backkataloogin.
– Toki mietin hetken, että olenko menettänyt järkeni lopullisesti. Ajatus kymmenestä albumista ei kuitenkaan jättänyt minua rauhaan, ja päätin esitellä idean muulle yhtyeelle ja yhteistyökumppaneille.
Mitä ihmettä he sanoivat?
– Bändin jäsenet ovat tottuneet päähänpistoihini, ja palaute oli tyyliä ”joo-o, ei kai siinä sitten”. Managerimme Frank Süpfle taas hehkutti, että ”tämä on paras idea koskaan”. Frank alkoi neuvotella asiasta AFM Recordsin kanssa, ja levy yhtiön epäilykset olivat ymmärrettävästi aikamoisia. Pitkien neuvottelujen jälkeen he näyttivät vihreää valoa seitsemälle uudelle albumille. Toisin sanoen kymmenen levyä oli sulaa hulluutta, mutta seitsemän oli ihan okei, nauraa Mr. Lordi.
– AFM:n hyväksynnän jälkeen päätin ensimmäiseksi päivittää tietokonekalustoni. Tein nimittäin vuosikymmenien ajan Lordin demot Macintosh Performa 450 -koneella – vuosimallia 1992 – eikä niin vanha masiina ole enää mitenkään yhteensopiva tämän maailman kanssa. Eihän siinä ole mitään USB-liitäntää, vaan se syö diskettejä!
Biisejä nopeammin ja nopeammin
Lordiversity-nimen saanut levykokonaisuus sisältää seitsemisenkymmentä kappaletta. Kaikki biisit ovat uusia, ja Putaansuu kirjoitti ne noin kolmen kuukauden aikana kesällä 2020.
– Olen tehnyt jokaista vanhempaa Lordin levyä varten 20–60 demoa, joista olemme sitten valinneet albumin lopulliset biisit. Nyt kirjoitin vähän täsmällisemmin, ja seitsemältä levyltä jäi yli vain 40–50 biisiä.
Miten ihmeessä sinulla voi olla niin paljon ideoita?
– Kun alan säveltää, kuuntelen kuvainnollisesti oman pään sisällä soivaa radiota. Sitten otan skitan tai syntikan ja alan tehdä todeksi näitä ”radiobiisejä”. Päivän päätteeksi käsissä saattaa olla uusi valmis biisi ja kolme muuta pitkällä olevaa raakiletta. Toisin sanoen yhdestä hyvästä ideasta saattaa rönsyilyn kautta syntyä vaikka neljä eri kappaletta. Lisäksi minulla on sellainen tyyli, että sävellystyön edetessä biisejä alkaa syntyä yhä nopeammin ja nopeammin.
– Kun uppoudun uusien juttujen maailmaan, touhu on ihan totaalista. En muista syödä, juoda, nukkua tai käydä pesulla. Vasta sitten kun iho alkaa maistua niin hyvältä, että koirat tulevat innoissaan nuolemaan jalkoja, muistan käydä suihkussa!
Tulitko missään projektin vaiheessa katumapäälle?
– En. Päinvastoin. Yritin itse asiassa venyttää homman kahdeksan levyn mittaiseksi, vaikka seitsemän levyn suunnitelma oli jo lyöty lukkoon. Olisin esimerkiksi halunnut tehdä kantrialbumin ja Die Krupps -henkisen konelevyn.
– Turnausväsymys iski lopulta päälle, mutta silloin elettiin jo viime kesää. Vastasin tuttuun tapaan myös kaikkien levyjen visuaalisesta puolesta, ja vähän liian moni asia alkoi lopulta kaatua päälle. Stressitaso oli korkealla!
– Kansista puheen ollen… Yhden levyn kannessa on flipperi. Duunasin sen alun perin U.D.O.:n Game Over -albumia varten, ja tekemisen äärellä harmittelin moneen kertaan, että miten ihmeessä en ole itse keksinyt laittaa minkään Lordin levyn kanteen flipperiä… Lopulta kävi kuitenkin niin, ettei levy yhtiö halunnut Game Overin kanteen niin värikästä teosta, ja flipperikansi vapautui Lordille!
Vapaata mellastusta
Sukelletaanpa sitten hieman syvemmälle uusien Lordi-levyjen maailmaan. Lordiversity koostuu seitsemästä erilaisesta kokonaisuudesta, ja niiden otsikot sekä kuvitteelliset ilmestymisvuodet näyttävät seuraavilta: Skelectric Dinosaur (1975), Superflytrap (1979), The Masterbeast From The Moon (1981), Abusement Park (1984), Humanimals (1989), Abracadaver (1991) ja Spooky Sextravaganza Spectacular (1995).
– Kirjoitin musiikin aikajärjestyksessä, eli tein ensin kaikki Skelectric Dinosaurin biisit ja niin edelleen.
– Skelectric Dinosaur on 70-luvulta tuoksuvaa hard rockia. Kun aloitin säveltämisen, kuuntelin muutaman päivän ajan pelkästään vanhaa Kissiä, Black Sabbathia, Alice Cooperia ja AC/DC:tä. Sitten kun päänuppi oli totaalisesti sen maailman sekoittama, kirjoitin materiaalin nopeasti valmiiksi.
– Superflytrap on diskoa, ja sen sävellysvaiheessa uppouduin muun muassa Earth, Wind & Firen, Boney M:n ja Bee Geesin juttujen pariin. Risto ”Hämis” Hämäläisen miksaama soundi on silkkaa 70-lukua – ja niin sen tietysti pitikin olla. Eihän kuvainnollisesti vuonna 1979 ilmestynyt albumi voi kuulostaa yhtään modernimmalta. Tähän liittyen: jokaisella levyllä oli oma äänittäjänsä ja miksaajansa – muuten aika olisi loppunut kesken!
– The Masterbeast From The Moon on progea. Kissin The Elderin lisäksi minua innoittivat ainakin Rush ja Pink Floyd. Abusement Park taas on nahkahevilevy Twisted Sisterin, Judas Priestin, Dion, Acceptin ja W.A.S.P.:n hengessä.
– Yltiömelodinen AOR-levy Humanimals on ehkä oma suosikkini. Kissin Crazy Nightsin ohella diggailin muun muassa Def Leppardia, Van Halenia, Bon Jovia ja Michael Boltonia. Päätavoite oli saada aikaiseksi levy, jollaisen Lordi olisi tehnyt Desmond Childin kanssa vuonna 1989.
Thrash metalia ei ole Lordin levyillä aiemmin pahemmin kuultu.
– Abracadaverin tekeminen oli haastavinta. En ole nimittäin koskaan ollut pikametallifani, mutta toki genren merkkiteokset ovat hyvinkin tuttuja. Kuulin Metallican, Slayerin, Anthraxin, Testamentin ja kumppaneiden levyt jo 1980–90-luvuilla, sillä monet kaverini rakastivat speed ja thrash metalia.
– Kokonaisuuden täydentävä industrial metal -levy Spooky Sextravaganza Spectacular taas syntyi kaikista helpoimmin. Kun perustin yhtyeen 90-luvulla, musa oli Rob Zombien, Clawfingerin, Shotgun Messiahin ja Nine Inch Nailsin innoittamaa kamaa. Lordin ensimmäinen julkaistu sävellys Inferno on vuodelta 1995, ja mietinkin hetken, että nauhoittaisimme siitä uuden version, ja laittaisimme sen mukaan Spooky Sextravaganza Spectacularille. Se olisi nimittäin sekoittanut hienosti oikean ja fiktiivisen aikajanan, mutta vähän ajan kuluttua totesin, että Inferno on yksinkertaisesti sen verran kehno biisi, ettei sitä kannata tuoda päivänvaloon!
Millainen urakka kappaleiden sanoittamisessa oli?
– Olihan siinä… Se toki helpotti paljon, että tein ne amerikkalaisen Tracy Lippin kanssa. Minulta tulee kappaleen nimi ja aihe, mutta sen jälkeen Tracy saa mellastaa aika vapaasti, ja välillä häneltä tulee kokonaisia säkeistöjäkin, kuvailee Mr. Lordi.
– Kirjoitimme kaikki tekstit ”ajan hengessä”, eli esimerkiksi hard rock -levyn sanoitukset ovat ikään kuin vuodelta 1975. Ja niin edelleen.
Aika monet artistit ovat viime aikoina pahoitelleet vanhoja tekemisiään ja sanomisiaan.
– En mieti näitä juttuja yhtään. En yhtään. Ajatellaanpa Lordin kohdeyleisöä… Se olen minä. Teen tämän kaiken viihdyttääkseni ensisijaisesti itseäni. Pistän siis Lordin levyille diggaamiani juttuja – kauhua, seksiä ja niin edelleen – enkä todellakaan suostu sensuroimaan itseäni. Sen takia tulee ”ei noin voi kirjoittaa” palautetta, mutta se ei hetkauta minua mitenkään. Ei ole pakko kuunnella!
Teksti: Timo Isoaho
Haastattelu on julkaistu Soundissa 10/21.