Vestan uteliaasti odotettu toinen albumi Uskon tulevaan on vihdoin julkaistu. Lähes neljä vuotta Lohtulauseita-debyytin (2018) ja melkein kaksi vuotta uuden levyn esirippua kohottaneen Valonsäteet-singlen jälkeen.
Heti puhelun alussa kuluneista vuosista alkaa jutella artisti, joka on ilmiselvästi antanut kaikkensa levylleen.
– Mun tekee mieli sanoa, että tämä on ollut maailman rankin, karsein ja vaikein projekti, mutta niin sanomalla mä valehtelisin, koska on tähän matkaan mahtunut paljon ihaniakin hetkiä, helpottuneen kuuloinen Vesta kertoo ja sanoo sitten hymyä äänessään, miten tärkeää on ollut, että albumi syntyi läheisten ihmisten seurassa ja tukemana.
– Koronan ohella näihin vuosiin on mahtunut vaikeita aikoja, jotka ovat vaikuttaneet tähän mun eloon, ja sen kaiken kuulette nyt levyllä. Siksi olen todella iloinen siitä, että levy on valmis, ja voin päästää sen käsistäni.
Kuvajaisia todellisuudesta
Debyytin myötä Vestan tähti leimahti nopeasti. Singlet soivat isosti radiossa. Hän esiintyi kaikkialla pieniltä klubeilta suurille festareille. Televisiossakin. Emma-ehdokkuuksia siunaantui hänelle eniten vuoden 2018 gaalassa.
Hetkeä myöhemmin alkoi tuntua siltä kuin Vesta olisi tovin empinyt, haluaako hän kaikkea sitä huomiota, mitä musiikin julkaiseminen toi mukanaan.
Musiikkia hän halusi selvästikin tehdä, mutta sen tuoma menestys arvelutti.
– Koen hieman luotaantyöntävänä asiana valittaa julkisuudesta, koska kaikki muuthan vain toivoivat, että nauttisit nyt siitä mitä saat, mutta kyllä, kyllä mä hieman vetäydyin, Vesta pyörittelee varovaisesti.
– Mulle tällä levyllä on paljon itsensä opettelua, mutta myös itseinhoa. Siinä käsitellään itsensä kanssa elämistä suhteessa muihin ihmisiin, ja muiden kanssa elämistä samalla, kun yrittää elää itsensä kanssa. Siinä työnnetään kauheasti kaikkia pois, mutta myös vedetään lähelle.
Vesta täsmentää, että suoraan sanomisen sijaan hänen tapansa käsitellä noita aiheita on pukea ne ”satumaisiin runomuotoihin”. Siten kuulijat voivat ymmärtää kappaleen välittämän tunteen omalla tavallaan.
– Tarina kaiken takana on mun ja se on lähtöisin sellaisista lähtökohdista, joissa mä koin niin paljon suosiota, että se alkoi ahdistaa, mutta kirjoitin aiheesta siten, että se voi istua muidenkin ihmisten omiin sisäisiin taisteluihin.
– Coolrnb on sellainen biisi, jossa näen monen parikymppisen itkevän sisäisesti tuolla elämissään, että missä on mun fucking boring normal life, eikä sen tarvitse millään tavalla tarkoittaa oireilua kokemastani tuhkimotarinasta.
Laulaja lauluntekijä kuvailee olevansa herkkä sille, mitä hänen ympärillään ja maailmassa tapahtuu. Se purkautuu usein musiikkiin, joka heijastelee Vestan kokemuksia maailmasta pelottavankin suoraan.
– Moni biisi on käynyt läpi pitkän evoluution, mutta ehkä eniten mieleen nousee nimikkokappale. Se on sellainen laulu, joka nyt taaksepäin katsellessani tuntuu aika erikoiselta, Vesta alustaa arvoituksellisesti.
– Se oli joulukuuta 2019, kun menin studiolle tosi ahdistuneena ympäröivästä maailmasta. Tuntui, että maailmassa vallitsee tosi kireä jännite. Olin puoli vuotta aiemmin päättänyt, että levyn nimeksi tulee Uskon tulevaan. Vielä puuttui se biisi, jossa nuo sanat laulettaisiin.
– Siinä hetkessä kirjoitin, kuinka mä odotan että maailma pelastuu, mutta sitä ennen odotan että se tuhoutuu. No, aika pian sen jälkeen maailma, tai ainakin maailma sellaisenaan kuin sen tunsimme, tuhoutui.
– Painin myöhemmin tosi paljon sen kanssa, pitäisikö mun muuttaa siitä lyriikasta aikamuotoja ja laulaa, kuinka odotin että maailma pelastuu ja sitä ennen odotin, että se tuhoutuu. Lopulta mä en vaihtanut mitään.
Itkua pidättelemättä
Uskon tulevaan ei ole mikään tavallinen popalbumi, jolla kuultaisiin joukko tietyn tunnetilan tarttuvia lauluja.
Sen katkeamattomassa flow’ssa on nousuja, laskuja, suuria biittejä, orgaanista haurautta ja niin paljon toisiaan täydentäviä vastakohtia, että tanssittava ja liikuttava draaman kaari tuntuu kuin dj-keikalta elämän yökerhossa.
Lopulta kaikki tunnekirjojen laidat tuntuvat osuvan yksiin. Jopa se, kun nimikkolaulu lainaa hetken Olavi Uusivirran varhaista On niin helppoo olla onnellinen -hittiä ja alleviivaa samaan aikaan, miten vaikeaa se onnellisuus voikaan olla.
– Suoraan sanoen mä olen kahden vuoden ajan stressannut biisijärjestystä vähintään yhtä paljon kuin itse biisien syntymistä, Vesta hymähtelee hiljaisesti, melkeinpä epäuskoisen itseironian kera.
– Sitä olen punnertanut, sen kanssa olen paininut, sen takia olen menettänyt yöunia ja olen käynyt tosi syvissä vesissä monta kertaa, kun olen yrittänyt fiilistellä sitä, missä järjestyksessä tämä tarina pitää kertoa.
– Sen on saanut taas huomata, miten kokonaisvaltaista tämä musiikin tekeminen on ja miten se vaikuttaa ihan jokaiseen soluun ja ihmissuhteeseen. Kaikki ovat kyllä saaneet huomata, mille mun elämä on ollut omistettu tämän levynteon aikana. Samalla sen on saanut myöntää itsellekin, että on aika rankkaa olla laulunkirjoittaja. Se on vähän vaarallista.
Debyytille Vesta teki lauluja itsekseen pianon ääressä ja Jori Sjöroosin kanssa studiossa. Nyt hän kertoo tehneensä levystä noin promillen verran kotona, ja valtaosa syntyi studiossa Matti Ahopellon ja Atso Soivion kanssa.
– Tosi monia, melkein kaikkia näistä biiseistä, me ollaan tehty Matin kanssa käytännössä siitä asti, kun Lohtulauseita julkaistiin, Vesta sanoo ja naurahtaa sitten, ettei oikeastaan enää muista, miten albumin vähintäänkin vaiherikas aloituskappale Saavun kyllä syntyi, kun ihmettelen ääneen sen vallatonta sovitusta.
– Olen nauttinut siitä, ettei kaikki ole mun omissa käsissäni ja minusta tuntuu, että tämän työtavan ansiosta minusta on tullut rohkeampi musiikintekijä. Odotan innolla, että pääsen tekemään tämän levyn jälkeen biisejä itsekseni ja näkemään, miten tämä kaikki on vaikuttanut mun omaan touchiini.
Levyllä lauletaan samaan tapaan kuin musiikki soi: isoimmillaan Vestan ääni on voimakasta ja äärimmilleen efektoitua, mutta esimerkiksi Periodi-balladissa kuullaan riipaisevan heittäytyvää tulkintaa.
– Se on sellainen biisi, jota en pysty laulamaan millään muulla tavalla kuin suuren tulkinnan kautta, Vesta muotoilee.
– Kivaa on se, että tämän levyn aikana olen uskaltautunut laulamaan enemmän. Ekalla levyllä koin, etten ihan kauheasti laulanut, vaikka toki mä lauloin sen koko levyn. En nyt sano että olisin ollut robottimainen, mutta en ihan hirveästi laittanut tulkintaa laulusuorituksiini studiossa, vaan keskityin soundaamaan mahdollisimman hyvältä.
– Periodin sovitus antaa myöten sille, että viitsin laulaa tulkiten. Siten kuin laulan yksin himassa pianoa soittaessani, jolloin laulu on just tuollaista itkuvirttä. Studiossa olen usein ollut paljon maltillisempi mun tulkintojeni kanssa, koska onhan se tosi henkilökohtaista itkeä tuolla tavalla mikkiin. Nyt en enää pidätellyt itseäni.
– Kun laulan rivejä ”Ottaisit varovasti / oon tippunut / Ja sitä sun pitää sietää nyt / et selviydyn”, menen lauluissa ihan mun rekkarin ylimpiin ääniin asti. Se vaatii hirvittävästi herkkyyttä ja keskittymistä.
Postikortteja elämältä
Uskon tulevaan -albumista ei voi puhua nostamatta esille sen visuaalisuutta, joka yltää maalauksellisista levynkansista sinkkujen kuvastoon, musiikkivideoihin ja vielä paljon pidemmälle.
– Olen tehnyt paljon visuja itsekseni sekä Andre Pozusisin kanssa. Kannen maalaus oli yhteissommitelma Anetta Lukjanovan kanssa, Vesta avaa levyn kuvallisten maailmojen lähteitä.
– Tietynlainen satukirja on se mun toive-estetiikka tässä kaikessa. Suomalaiset maisemat, kiiltokuvat ja postikortit ovat mun työkaluja visujen teossa. Kollaasitaide on ollut minulle ominainen ja hauska muoto, mikä keskustelee hyvin myös tämän musan kanssa, koska molemmissa on sitä tärkeää tulkintojen vuorovaikutusta.
Satumaisen värikäs kuvasto on kuin kolikon toinen puoli albumin inhimilliselle, raa’alle ja todelliselle sanastolle.
– Toivon, että levy antaa tilaa mielikuvitukselle. Ihan kaikessa. Musassa, sanoissa ja visuissa. Kun visuaalisuus on näin värikästä ja herkullista ja musa puolestaan synkänpuoleista, nämä maailmat voivat kohdata kaikkien meidän mielissä.
Teksti: Aki Nuopponen
Haastattelu on julkaistu Soundissa 3/22.
