Haastattelu: Pois ahdistus, pelko ja ankeus – Knipi halusi tuoda masentavien aikojen keskelle Valoilmiöitä

Kristian Stierncreutz

Menneet pari vuotta ovat olleet masentavaa aikaa ihmiskunnalle. Egotripistäkin tunnettu, pian 50 vuotta täyttävä Knipi ei halunnut Valoilmiöitä-albumillaan lisätä tätä kurjuutta. Aki Nuopponen haastatteli lauluntekijää Soundiin 2/22.

Onneksi olkoon, Knipi! Miltä tuntuu täyttää muutaman kuukauden päästä 50 vuotta?

– Ajatukseen on alkanut jo vähän tottua, mutta kun mä havahduin asiaan viime vuonna, tuli hetkeksi sellainen tunne että ei saakeli, koska koen olevani ihan samanlainen kuin aina.

– Muistan kun Tuomari Nurmio täytti 50 vuotta. Olimme Tavastialla hänen synttäribileissään ja oltiin Egotripin kanssa hänen pyöreitä juhlistavalla cover-levylläkin. Ajattelin jo tuolloin, miten siistiä olisi tehdä tätä vielä silloin, kun oon itse viisikymmentä. Ei sitä osannut tuolloin ajatella, miten nopeasti tällaiset numerot tulevat vastaan.

Erilaisien kitaroiden ja äänityslaitteiden keskellä työhuoneellaan istuva Zachris ”Knipi” Stierncreutz sanoo ensin, ettei keski-iän kriisiä ole vielä kuulunut, mutta korjaa sitten, että ehkä niitä kriisejä on ollut tavallaan jo useampia.

– Mulla on ollut muutamia aika vakaviakin masennuskausia vuosien saatossa. Yksi noin kolmevitosena ja toinen vähän yli nelikymppisenä. Sellaisia, jolloin mietin ihan vakavasti, haluanko oikeasti tehdä tätä hommaa koko ikäni.

– Vaikeimmat ajat ovat niitä, jolloin musiikkia ei synny. Niissä hetkissä oikeasti miettii, että oliko tämä tässä. Mulle on siunaantunut paljon vuosia musa-alalla, mutta joskus menee toista vuotta tyhjäkäynnillä. Se saa epäilemään itseään.

– Sellaisen pienen kriiseilyn jälkeen oon aina palannut siihen, etten saa mistään muusta samalla tavalla kiksejä. Vaikka oonkin tehnyt graafikon työtä, ollut vapaaehtoisena urheiluseurassa ja tuottanut musiikkia, musiikin tekeminen ja sen esittäminen ovat kuitenkin kaiken A ja O sen suhteen, kuka mä olen.

Sopivan sovitettua

Egotripissä Knipi on totuttu näkemään useimmiten sähkökitaran varressa. Nyt soolobändinsä kanssa esiintyessään hän laulaa ja soittaa tämän työkalun lempeämpää serkkua, akustista kitaraa.

Millaiset välit sinulla on akustiseen kitaraan verrattuna Telecasteriisi?

– Kyllä mulla on aavistuksen läheisemmät välit akustiseen kitaraan siinä mielessä, että teen lähes aina biisit sillä.

– Toisaalta oon kyllä soittanut sähkökitaraa bändissä nyt 30 vuotta, että ei sekään sinänsä kovin vieras ole. Nyt soolohommassani tein ihan selkeän päätöksen, etten soita sähkistä ollenkaan, koska haluan keskittyä laulamiseen ja akustinen tuo hyvää rytmistä elementtiä myös siihen.

Akustinen kitara on niin hieno soitin, että jo yhden ainoa punotun kielen sointi resonoi jossain syvällä mielen syvyyksissä. Sen sijaan haastavampaa on tehdä akustiselta pohjalta soivia, mutta oikeasti koukuttavia kappaleita.

– Tällä hetkellä mä keskityn siihen, etten soita liian vaikeita juttuja, jotta pystyn laulamaan samaan aikaan, Knipi hekottelee viitatessaan toisen sooloalbuminsa kappaleisiin.

– Myös soolobändini keikoilla yritän minimoida oman osuuteni, eli soitan vain sen mikä on tarpeen.

Knipin bändissä soittavat Egotripistäkin tuttu basisti Anssi Maasalo, kosketinsoittaja Jussi Liimatainen, kitaristi Jaakko Murros ja rumpali Heikki Kytölä.

Valoilmiöitä-levyllä Knipin akustisen kitaran ympärillä soivat sähkökitarat, rummut, synat ja jopa jouset, mutta eivät liikaa.

– Siitä asti, kun teen biisistä ensimmäisen version akustisella, kaikki loput on kokeilemista. Äänitän aika simppelin demon ja tunnustelen sitten, mitä kaikkea siihen rungon ympärille voisi rakentaa.

– Mulla on aika rajallinen tietotaito äänitysohjelmien käyttämisessä, joten useimmiten fiilistelen juttuja korvakuulolla. Jos biisi vaatii jotain, mitä en itse osaa toteuttaa, etsin sopivan kaverin tuomaan siihen sitä.

– Oma roolini on tällä kertaa siinä mielessä vähän isompi kuin ensimmäisellä levyllä, että nyt olen vienyt demot sovituksellisesti pidemmälle ja monessa biisissä ollaan käytetty mun alkuperäisten demojen raitoja.

– Ensimmäisellä levyllä Immosen Jukka saattoi tuottajan ominaisuudessa olla enemmän läsnä jo ihan alkuvaiheessa. Jukka on tosin aina läsnä vaikkei suoranaisesti olisikaan. Ajattelen aina biisejä tehdessäni, että miten saisin tehtyä ne niin hyvin ja valmiiksi, ettei minun tarvitsisi hirveästi selitellä, kun soitan niitä Jukalle.

Leikittelyä ja sydänverta

Myös Knipin kirjoittamat lyriikat tukevat ajatusta peittelemättömistä sävellyksistä. Sooloalbumeillaan Knipi laulaa monista asioista todella suoraan siten kuin ne on koettu ja tunnettu.

Sanat eroavat aika paljon siitä, mistä Egotrippi tuli varsinkin uransa alkuvaiheessa tunnetuksi?

– Parikymmentä vuotta sitten mä havahduin siihen, että haluan aina tehdä oman ikäistäni musaa.

– En halunnut olla viisikymppisenä möhömahana pukemassa spandekseja jalkaan. Aina kun julkaisen levyn, se on meikäläistä just tuolloin, enkä halua väkisin pitää kiinni jostain vanhasta ihanteesta.

– Viime kesänä alkoi tuntua siltä, että koronavuodet ovat olleet niin masentavaa aikaa, että päätin jättää monta synkempää biisiä pois levyltä. En halunnut olla omalta osaltani lisäämässä kurjuutta.

– Keskityin ennemmin elämän valonpilkahduksiin. Levyllä käsitellään paljon ihastumista, rakastumista, pitkää rakkautta, parisuhdetta ja kaikkea sellaista, mitkä tuntuivat oikeanlaisilta aiheilta juuri nyt.

Suomalaisessa musiikissa jako vakavasti otettavan musiikin ja huumorimusiikin välillä on usein mallia joko–tai.

Knipin levyitä on hauskaa löytää kiperien aiheiden seasta sanontoja kuten ”ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella”, ”maitojunalla kotiin” tai ”halpaa makkaraa” ilman, että ne muuttavat vakaviakaan lauluja meemimäisiksi iskulauseiden jonoiksi, joista monet suomiräppärit ja esimerkiksi Arttu Wiskari ovat tehneet oman taiteenlajinsa.

– Tasapainottelu tämän kanssa on äärimmäisen vaikeaa. Raja on todella häilyvä siinä välissä, missä kohdassa pilke menee vitsin puolelle ja millä sävyllä lyriikoihin saavuttaa sen halutun sympaattisen lähestymistavan, Knipi sanoo.

– Tykkään itse sellaisista biiseistä, joissa on jonkinlainen pieni kevennys, vaikka aihe saattaa olla raskas. Tom Petty oli mahtava kirjoittaja, koska sen teksteistä löytyy aina snadi hilpeä twisti, joka vetää vähän mattoa jalkojen alta.

– Olin ihan fiiliksissä kun mietin, voinko sanoa Sä pelastat mut -biisissä ”halpaa makkaraa” ja tajusin heti, että totta kai voin. Toinen samanlainen pätkä biisissä on: ”Minä yllätän sinut, ällistytän sinut.”

– Kahdessa ensimmäisessä säkeistössä ote on aika kepeä, kunnes c osassa sävy onkin yhtäkkiä vakavampi. Tykkään siitä ristiriitaisuudesta, joka alkaa pienestä leikittelystä ja päättyy sydänverellä kirjoitettuun rakkaudentunnustukseen.

Näennäisen helppoa

Yle Areenastakin löytyvässä Katkoviivoja ja tien varsia -nimisessä Ylex-livetallenteessa voi aistia, että Knipi on soolobändinsä kanssa solistina esiintyessään hieman eri maailmoissa kuin Egotripin kanssa kitaristina lavalla ollessaan.

Miten erilainen muusikko olet nyt soolona kuin aiemmin urallasi?

– Ekaa sooloa tehdessäni pelkäsin sitä, että miten mun ”pitää” alkaa tehdä biisejä nyt, kun teen sooloalbumia.

– Aika nopeasti havahduin siihen, että oon tehnyt musaa yli 30 vuotta, joten miksi mun juuri nyt pitäisi alkaa muuttaa asioita ihan vain muuttamisen takia? Ei miksikään. Se oli aika vapauttava oivallus.

– Olin itsekin yllättynyt siitä Ylex-tallenteesta, koska pystyin itsekin katsomaan sitä ilman sellaista ihan järjetöntä myötähäpeää, joka mulle yleensä tulee, kun katson omia esiintymisiä. Nyt oli tämänkin asian suhteen levollinen olo.

Solistin paikka on ollut Knipille uusi haaste, jonka haltuun ottamiseen avain on ollut kokemuksen kartuttaminen.

– Tärkeintä on ollut tehdä paljon. Laulaa livenä, laulaa studiossa ja laulaa ihan kotonakin, Knipi sanoo.

– Siitä asti kun päästiin vauhtiin soolobändin kanssa, aloin löytää rauhan omaan tekemiseen. En sano, että olisi ollut ihan yliyrittämistä siinä alkupäässä, mutta kun tekemiseen löytyi tietynlainen lepo, aloin suhtautua tähän rennommin.

– Mä näen paljon vaivaa sen eteen, että asiat kuulostavat helpolta. Se, että saa musan kuulostamaan siltä, että se on syntynyt ihan tuosta vain ja että se on koukuttavuudessaankin näennäisen helppoa, on oma taiteenlajinsa sekin.

Teksti: Aki Nuopponen
Haastattelu on julkaistu Soundissa 2/22.