Teksti: Aki Nuopponen
Suomalainen itseään ruoskiva ja sisäänpäin kääntynyt melankolia on ollut aina osa Insomniumia, mutta nyt uudella Heart Like a Grave -albumilla leukaa lasketaan suomalaisittain kohti rinnuksia vielä tavallistakin enemmän.
– Taisimme olla juuri täällä Jenkkilässä kiertämässä viime vuonna, kun jossain Dallasissa istuskellessamme keksimme Markus Vanhalan kanssa ajatuksen synkimpien suomalaisten laulujen teemasta, Niilo Sevänen avaa.
Siitä se ajatus sitten lähti muhimaan. Teemasta mudostui aika samanlainen kuin Hesarissa muutamia vuosia sitten järjestetyssä äänestyksessä Suomen synkimmistä lauluista, jonka ”voitti” Peltoniemen Hintriikan surumarssi.
– Meidän levyllä kuultava And Bells They Toll on eräänlainen versiointi tästä sävellyksestä, ja vaikka nimeä olikin ihan ulkomaisia ajatellen vähän muutettava, oli tuo kappale monella tapaa koko levyn teeman alkupiste.
Kun suomalaisen melankolian alku lähteille oli kerran päästy, alkoi sieltä pulputa albumille vaikutteita lajin monen alakuloisimman pelimannin ja taiteilijan kynästä.
– Tapio Rautavaara ja Junnu Vainio ovat tietenkin läsnä useammassa kappaleessa. Sellaisessa nuoruuden muisteluissa ja kaihoissa, joissa todetaan elämän olleen silkkaa pettymystä, ja lipuneen huomaamatta ohi, Sevänen sanoo.
– Varsinkin nimikkobiisi Heart Like a Grave on todellinen Junnu Vainio mash-up siitä, kuinka nuoruudessa kaikki oli mahdollista, ja nyt jäljellä on vain vanhan miehen rauniot. Siellä sitten haikaillaan kultaisen nuoruuden perään, kun ollaan joko itse tehty ansiokkaasti tyhmyyksiä, tai sitten elämä on vain kulkenut koko ajan sivuraiteille.
– Näiden ohella Neverlast on yhdistelmä Sentencedin Nepenthea ja Rautavaaran Väliaikainen-kappaletta, ja myös Saima Harmajan (1913–1937) runojen kaikuja voi kuulla ainakin kappaleissa Pale Morning Star ja The Offering.
– Kaiken summaa parhaiten Wail of the North, jossa on sellaista Vesa-Matti Loirin Lapin kesän sekä Petri Laaksosen ja Turkka Malinin Täällä pohjantähden alla -kappaleen kaikuja. Siinä todetaan kylmän rauhallisesti, että suomalainen kesä on lyhyt, kaamos on lähellä ja mitä tahansa teemme, maadumme pian kaikki yhtä merkityksettöminä mullassa.
Albumin tiedotteessa todetaan puolivakavasti, että suomalaisten melankolian mestareiden ohella suurimmat vaikuttajat levyllä olivat keski-ikäistyvien Insomnium-ukkojen omat surkeat elämät.
– Niin, kyllähän tässä itselläkin tuli juuri 40 vuotta mittariin, ja elämänkokemus alkaa tihkua läpi, Sevänen hymähtää.
– Vaikka muodikkaita kriisejä koittaisi miten väistellä, niin kyllä tässä alkaa keski-ikäistyvä mies väkisinkin miettiä omia elämänsä tekoja ja sen tulevaisuutta.
– The Offering -kappale viistää läheltä itseäni. Tässä Harmajan runoon perustuvassa kappaleessa päähenkilö on tilanteessa, jossa hänelle läheinen ihminen on todella sairas, ja tämä päähenkilö haluaisi uhrata itsensä pelastaakseen läheisensä. Vaikka runo on Saiman, on teksti hyvin henkilökohtainen myös itselleni.
Mitä itse musiikkiin tulee, oli Insomnium nyt Heart Like a Graven kohdalla mielenkiintoisen haasteen edessä. Orkesterin edellinen albumi Winter’s Gate kun sattui olemaan yhdestä 40-minuuttisesta kappaleesta koostuva kokonaisuus.
Sellaisen teoksen jälkeen on kaksi vaihtoehtoa: joko on täysin mahdotonta kuvitellakaan, miten tuollaisen sävellyksen voi enää ylittää, tai sitten ei malta odottaa, että pääsee jälleen tekemään niin sanotusti tavallisia kappaleita?
– Kyllä se tuntui ennemmin vapauttavalta päästä väkertämään perinteisiä normaalimittaisia biisejä, joiden yhteensovittamista ei tarvitse miettiä tuollaisen yhtenäisen kokonaisuuden ehdoilla, Sevänen myöntää.
– Me ei ajatella minkäänlaisia ulkopuolisia paineita sävellysvaiheessa, joten ei me osattu ajatella sitä, mitä ihmiset odottavat meiltä Winter’s Gaten jälkeen. Oltiin veivattu sitä ympäri maailmaa sadoilla keikoilla, ja päätettiin pistää se nyt joksikin aikaa täysin telakalle, keskittyen ihan uuden musiikin luomiseen.
Heart Like a Gravella Insomnium onnistui ammentamaan suomalaisen melankolian teemasta melodiamaailmoja, jotka yltävät jopa aiempaa syvemmälle tekijöidensä omille juurille.
– Jotenkin pääsimme heti lähtöruudussa yhteiseen fiilikseen, jossa kenenkään ei tarvinnut arvuutella, mihin suuntaan tämä musiikki on nyt menossa, Sevänen toteaa.
– Kukin toimi tahollaan tovin, ja kun niputimme näitä kappaleita, melo dioita ja ideoita yhteen, huomasimme kaikki pitäneemme tavallaan kiinni Insomniumin melankolisen melodeathin ytimestä, mutta jotenkin kaikkiin kappaleisiin oli puristunut vielä sellainen sanoinkuvaamaton Pohjolan tuulahdus, jollaista musiikissamme ei ole aiemmin ollut.
Sevänen nauraa pitkään kertoessaan, että vaikka Heart Like a Grave on puhdasveristä Insomniumia parhaimmillaan, löytyy albumin ääristä myös irtiottoja varsin mielenkiintoisissa muodoissa.
– Olen ollut pitkään aikamoinen synthwave-fani, joten teimme levyn bonusraitoihin synthwave-version kappaleesta Karelia, jonka nimi on nyt uutena versiona osuvasti Karelia 2049!
– Sen ohella sovitimme myös Pale Morning Starin akustiseen muotoon, mikä onnistui myös niin hyvin, että se sai pohtimaan mahdollisuuksia sovitella juttuja samalla tavalla tulevaisuudessakin.
– Ei kannata huolestua! Bonusraitojen kokeiluista huolimatta Insomnium tulee kuulostamaan Insomniumilta jatkossakin. Ei me aleta koskaan jazz- tai reggae-bändiksi, emmekä tule esittämään joululauluja millään kielellä.
Lue koko haastattelu Soundista 9/19.
