Haastattelussa Amorphis: Päättömiä ideoita, täydellisiä ottoja, uusia tuulia

Pitkässä haastattelussa komean albumin ruotsalaisissa ohjaksissa tehnyt Amorphis.

Kuva: Ville Juurikkala

Kun kokeneista kehäketuista koostuvan rockyhtyeen plakkarista löytyy neljännesvuosisadan mittainen ura ja yli kymmenen studioalbumia niin työskentelytapojen luulisi olevan melkoisen kiveen hakattuja.
Mutta niin vain Amorphis huomasi hämmästelevänsä itseään ja yhteistyökumppaniaan tuoreen Under The Red Cloud -albumin valmisteluprosessin aikana.
| Teksti: Timo Isoaho

Sankka käsimeri nousee kohti aurinkoista taivasta. Heinä-elokuun vaihteessa järjestettyä jättimäistä Wacken Open Air -metallifestivaalia ankaralla tavalla päivä- ja yökausia kurittaneet rankkasateet ovat viimeinkin poistuneet pohjoisen Saksan yltä ja Wackenin hienoista fasiliteeteista aikaisemminkin nauttimaan päässyt Amorphis saa kunnian nousta tuhansien ja taas tuhansien tyytyväisten festivaalivieraiden eteen.

Helsinkiläisorkesterin ohjelmisto koostuu tänään vanhasta ja vähän vanhemmasta – nimittäin 20-vuotisjuhlia viettävästä Tales From The Thousand Lakes -klassikosta ja muutamista muista ikivihreistä iskusävelmistä: encoreosuus käynnistyy Amorphisin esiasteen Abhorrencen jo vuonna 1989 julkaisemalla Vulgar Necrolatry -järkäleellä. Viime vuosien Amorphis-tunnelmia on tarjolla vasta outron aikana, sillä välittömästi konsertin päättymisen jälkeen Black Stagen PA-tornistosta kajahtaa Eläkeläisten Vaivaistalossa – siis mainio versio Amorphisin House Of Sleep -hitistä.

Vähän myöhemmin artistialueelta löytyy toimitukseensa tyytyväisiä Amorphis-muusikoita. Hetken keskustelun jälkeen basisti Niclas Etelävuori naurahtaa ”kuluvan vuoden tuntuneen varsin skitsofreeniselta”.

– Tarkoitan tällä sitä, että olemme juhlistaneet konserttilavoilla Talesin vuosipäiviä kerran jos toisenkin, kun taas treenikämpän ja studion agendana on ollut upouusi materiaali.

Tosiaan, tuore Amorphis-julkaisu Under The Red Cloud, yhtyeen kahdestoista pitkäsoitto, on tätä luettaessa jo julkaistu. Albumi on saanut lähes poikkeuksetta ylistävän vastaanoton ja esimerkiksi saksalainen Metal Hammer, raskasta rockia rakastavan maan johtava hevilehti, nosti Under The Red Cloudin syyskuun ykkösjulkaisuksi. Ei ole siis mikään ihme, että Amorphisin kaltaisia kokeneitä kehäkettujakin hymyilyttää – jäihän listauksessa taakse muun muassa Iron Maidenin odotettu The Book Of Souls.

– Omalle musiikille on aina enemmän tai vähemmän kuuro, mutta olenhan minä pirun tyytyväinen Under The Red Cloudiin. Levy nousee omassa Amorphis-rankkauksessa kevyesti sinne top kolmoseen, sanoo kitaristi Esa Holopainen.

Kuva: Ville Juurikkala
Kuva: Ville Juurikkala

Kohti uusia toimintatapoja

Under The Red Cloudin jäljet johtavat orkesterin edellisen albumin maailmaan. Kun Amorphis ryhtyi tosissaan miettimään Circle-pitkäsoiton työstämistä jossakin vaiheessa vuotta 2012, päätti yhtye uudistaa toimintapojaan ja soundiaan.

– Olimme tehneet muutaman edellisen levyn täsmälleen samalla jengillä ja sapluunalla. Silent Waters, Skyforger ja The Beginning Of Times ovat mainioita albumeja, mutta kaipasimme hommaan silti jotakin uutta kulmaa. No, olimme puhuneet Tägtgrenin Peterin (Lindemann, Hypocrisy, Pain) kanssa jo monen vuoden ajan yhteistyöstä ja tämä kulma nousi taas esille, kertoo rumpali Jan Rechberger ja jatkaa:

”Peter vei meitä pois siltä kaikkien omimmalta mukavuusalueelta”

– Circlen kohdalla aikataulut osuivat onneksi yksiin, viimeinkin! Kyselimme sitten ennen studiosessioita Peteriltä, että haluaisiko hän tutustua uusien biisien demoihin. ”Voittehan te kappaleita toki lähettää, mutta en minä niitä ehdi kuitenkaan kuunnella”, Peter kommentoi suorasukaiseen tapaansa. Painelimmekin sitten muitta mutkitta Hollolan Petraxille ja ryhdyimme taltioimaan materiaalia.

Etelävuori nappaa kiinni puheenvuorosta.

– Peterin kanssa olikin sitten hienoa työskennellä. Studiosessio oli suhteellisen nopea ja kaikkiaan varsin kivuton. Aivan kuten olimme etukäteen toivoneetkin niin Peter vei meitä pois siltä kaikkien omimmalta mukavuusalueelta ja hän toi Amorphisin soundiin uusia vivahteita. Soittimia viritettiin matalammalle, Tomi (Joutsen) mietti aikaisempaa enemmän omia laulujuttujaan ja niin edelleen.

– Amorphisilla näyttää muuten synkkaavan varsin hyvin ruotsalaisten kanssa. Mehän teimme The Karelian Isthmusin sekä Talesin aikoinaan Tomas Skogsbergin avustuksella ja Peterin kanssakin hommat sujuivat mainiosti. Päätimme siis jatkaa uusien tuulien etsimistä Circlen jälkeenkin ja toiveissa oli eräs yhteistyökumppani – tietenkin – Ruotsin suunnalta, sanoo Holopainen.

Seitsemältä sorvin ääreen

Toiveet toteutuivat. Tällä kerralla ne kaivatut uudet tuulet veivät Amorphisin Suomenlahden länsipuolelle myös fyysisesti, vaikka maineikas ruotsalaistuottaja Jens Bogren saapuikin projektin alkuvaiheessa Suomeen.

– Esituotanto ei tosiaan kiinnostanut Peteriä, mutta Jens oli tässä suhteessa täydellisesti eri linjoilla. Mies tuli Helsinkiin ja soitimme hänelle uusia biisejä päiväkausien ajan. Jens äänitti kaiken ja teki vaikka minkälaisia ehdotuksia kappaleisiin, Holopainen kertoo.

”Olette siitä harvinainen yhtye, ettei yksikään tyyppi ole lähtenyt studiosta ovet paukkuen!”

– Vaatii muuten jonkinlaista pokerinaamaa ja itseluottamusta tuottajalta marssia reilusti yli parikymppisen kuusijäsenisen bändin treenikämpälle ja ilmoittaa porukalle saman tien, että tuo ja tuo kappale ei muuten toimi. Toisaalta Jens myös myönsi auliisti, mikäli joku hänen ehdottomansa idea ei lopulta toiminutkaan. Ei hän mikään kusipäinen diktaattori siinä mielessä ollut, Rechberger hymähtää ja jatkaa:

– Pelisäännöistä pitää tietenkin sopia, jos palkkaat tuottajaksi tuollaisen omaehtoisen tyypin. Pitää myös olla täydellinen luottamus siitä, että tämä kaveri hoitaa homman himaan. Meiltä löytyi sitä luottamusta senkin vuoksi, että Jens on tehnyt helvetin hyviä levyjä esimerkiksi Opethin ja Paradise Lostin kanssa. Jens muuten huomautti meille jossakin vaiheessa, että te olette siitä harvinainen yhtye, ettei yksikään tyyppi ole lähtenyt studiosta ovet paukkuen!

Eikö teidän päänuppejanne kiristänyt edes se, että Bogrenin valtakunnassa studiosessiot alkavat usein jo aamuseitsemältä?

– Minulla on lapsia. Olen tottunut heräämään aikaisin, hymyilee Holopainen.

– Jos sovitaan, että hommat alkavat seiskalta niin silloin kannattaa mennä nukkumaan ajoissa. Ei siinä sen kummempaa, lisää Rechberger.

– Voin myös kertoa, että Jensin liidaaman nauhoituspäivän jälkeen muusikon olo on hyvällä tavalla ryytynyt. Kyllä siinä uni maittaa, Holopainen lisää.

Kuva: Ville Juurikkala
Kuva: Ville Juurikkala

Kaikki langat käsissä

Jo Helsingissä tapahtuneessa esituotantovaiheessa tuli siis selväksi, että Jens Bogren ottaa homman kokonaisvaltaisesti haltuun. Tämä ratkaisu totisesti miellytti Amorphista.

– Jens tosiaan piti kaikkia lankoja käsissään koko projektin ajan. Se esituotti, tuotti, äänitti ja miksasi. Tuntui itse asiassa hemmetin turvalliselta, kun porukka ympärillä ei vaihtunut koko ajan. Jossakin vaiheessa aloimme miettiä, että tällä tavallahan näitä levyjä pitääkin tehdä… Onhan se ihan hyvä, että tällaiset muutaman biisin joskus julkaisseet kaveritkin oppivat jotakin uutta, nauraa Holopainen.

”En ole ennen nähnyt tuottajaa, joka haluaa vaihtaa peltejä kesken biisin.”

– Jensiin oli todella helppo tukeutua, kun sehän tuntui lopulta tuntevan biisit paremmin kuin me itse. Ukko saattoi sanoa yhtäkkiä, että ”soitit mielenkiintoisen bassarikuvion silloin toisena treenipäivänä, muistatko vielä”. No, en todellakaan muistanut. Sitten Jens avasi tietokoneensa ja sanoi, että kuuntelehan täältä muistin virkistykseksi, kertoo Rechberger.

Under The Red Cloudin varsinaiset nauhoitukset tapahtuivat siis Ruotsin puolella – rummut taltioitiin Tukholmassa ja muut instrumentit sekä lauluosuudet Örebrossa.

– Bogrenin tarkkuus on tunnetusti omaa luokkansa. En ole esimerkiksi ennen nähnyt tuottajaa, joka haluaa vaihtaa peltejä kesken biisin. Ukko vaan tuumi, että tähän muuten sopii tuo pelti ja tuohon toiseen kohtaan taas tuo toinen. Jens kuitenkin muisti perustella aina nämä oudommatkin ratkaisut eikä niitä siis tarvinnut jäädä kummastelemaan, rumpali sanoo.

– Oli itse asiassa todella hienoa ja rentoa soittaa Jensin komennossa. Riitti hyvin, kunhan vain skulasi hyvällä fiiliksellä. Mielessä oli kuitenkin tieto siitä, että Jens kyllä soitattaa niin kauan, että täydellinen otto on hallussa, Etelävuori lisää.

– Sama juttu kitarahommien suhteen – Jens oli esimerkiksi todella tarkka siitä, millä kitaroilla vedetään. Vein Ruotsiin läjän omia keppejä ja Bogrenin studiosta löytyy myös iso kattaus instrumentteja. Vertailimme sitten kaikkien kitaroiden akustista sointia ja sieltä ne oikeat soittimet valikoituivat biisiin kuin biisiin. Jens ei myöskään ole mikään copy/paste-ukko vaan kaikki kappaleet soitettiin alusta loppuun, kehuu Holopainen.

Päättömin idea pitkään aikaan

Kuten jo aikaisemmin ehdittiin todeta, Amorphisin ja Jens Bogrenin yhteenliittymä on jo poikinut kehun jos toisenkin. Mutta millaista levyä yhtye itse asiassa lähti aikoinaan tekemään ja ovatko ylistykset tulleet lainkaan yllätyksenä?

– Meillä ei ollut mitään isoa suunnitelmaa. Ei me kappaleiden suhteen mietitty, eikä yleensäkään mietitä, että tehdäänpä nyt erilaista tai samanlaista verrattuna edellisiin levyihin. Kokonaiskuva hahmottuu useimmiten vasta valmiin levyn äärellä, joten siinä mielessä hehkutus on yllättänyt ja ei ole yllättänyt, rumpali nauraa.

”Under The Red Cloud on rankempi kiekko edellisiin Amorphis-albumeihin verrattuna.”

– Ainakin uusi materiaali muuttui matkan varrella varsin reilusti. Ensinnäkin Jens nosti melkein jokaisen kappaleen tempoa. Myös örinälauluja ja aggressiivista meininkiä tuli levylle yllättävänkin paljon. Under The Red Cloud on melkein kautta linjan rankempi kiekko edellisiin Amorphis-albumeihin verrattuna, sanoo Holopainen ja jatkaa:

– Videobiisi Sacrificeen muuten liittyy kiintoisa tarina. Meillä oli kaksi vähän samantyyppistä kappaletta, Sacrifice ja eräs toinen, ja Jens tuumi yllättäen, että nämä jututhan voisi muuten yhdistää. Mietin ensiksi, että voi hemmetti, tämä on aivan ehdottomasti päättömin kuulemani idea pitkään aikaan… Mutta kappas vain, eipä ollutkaan, ei ollenkaan!

Seuraavaksi Amorphis suuntaa tien päälle. Omien Suomen-keikkojen lisäksi yhtye ehtii loppuvuodesta Manner-Eurooppaan Nightwishin ja Arch Enemyn matkassa.

– Tuntuuhan se todella hienolta päästä soittamaan uusia kappaleita livenä. Ja voi olla, että Talesin biisit, tai ainakin suurin niistä, ovat pannassa lähiaikoina, nauraa Etelävuori.

Teksti: Timo Isoaho