Muistan Tampereellakin seisahtaneen mainosrundin, jonka merkeissä soitit klinikan kahdestaan Twist Twist Erkinharjun kanssa.
– Twist Twist! Jumalauta, miten tyylitajuinen rumpali. Se mies kuuluu sukupolveen, jonka edustajat soittavat aina biisiä. Tajuttoman musikaalinen ukko. Mutta joo, se rundi oli hauska. Kiersimme Suomen musakauppoja ja paiskoimme menemään. Sessiohommat maittoivat muutenkin. Pääsin soittamaan eri staileilla eri ihmisten kanssa. Koska minähän soitan vaikka eläinkunnan edustajien kanssa! Koiran kanssa olenkin jo samalla (Päivi Mäkisen) levyllä, mutta emme kyllä olleet studiossa samaan aikaan.
Missä vaiheessa tutustuit kitaristi-laulaja Heikki Silvennoiseen, jonka kanssa teet edelleen töitä?
– Se oli 1990 tai seuraavana vuonna. Soitin Pepe Ahlqvist H.A.R.Pissa, ja Hessu tuli katsomaan meiltä jonkun keikan. Q.Stone oli jo olemassa, mutta mies suunnitteli ensimmäistä soololevyään, mitä kautta päädyin hänen bändiinsä.
– Se oli hienoa, koska Tabula Rasa ja Friendz olivat pyörineet meikäläisen levylautasella huolella. Huomasimme kohtuullisen äkkiä, että musiikilliset rootsimme ovat aika samoissa mullissa. Teimme ensin melko intensiivisesti hommia, mutta sitten tuli melkein kymmenen vuoden tauko. Kunnes taas jokin aika sitten aloimme soittaa yhdessä. Huikea, luontainen muusikko ja hieno mies. Heikki on yksi kovimmista soittajista, joita on vastaan tullut. Hieno, sementtipäinen äijä ja sitä kautta myös aika uniikki tuottaja studiossa.
Suuren sankarisi Pekka Pohjolan piiriin livuit vuonna 1992 ilmestyneen Changing Watersin äänitysvaiheessa.
– Jep. Tuntui hienolta päästä kuulemaan ja äänittämään Pekan uutta musaa. Soitin Ounaskarin Markun kanssa levyn biisit puoliksi sisään. Sitten minä ajauduin keikoille, joiden jälkeen jäin yhtyeeseen.
Soitit ilmeisen sopivasti, koska Pekka piti sinut bändissään loppuun asti, kahden studio- ja kahden livelevyn verran. Tiedän, että ehdit nähdä taiteilijan kaikki puolet.
– Meillä oli sen yhtyeen kanssa niin monia niin hienoja hetkiä, etteivät tämän lehden sivut riittäisi kaiken kertaamiseen. Niin ikään näimme kyllä niitä huonojakin hetkiä, mutta käsittääkseni vähemmän kuin hänen aiempien kokoonpanojensa musikantit.
– Ja sinähän osuit tosiaan kerran paikalle kun Pekalle pidettiin Lutakon takahuoneessa pikku kurinpalautus. Onneksi hänen äänimiehenään siinä vaiheessa vuosikymmenet toiminut Tage Ylitalo otti tilanteen haltuun. Hän astui ihan Pekan eteen ja sanoi tiukasti, että ”nyt kammataan tukka”. Sukimisen jälkeen hän talutti Pekan lavalle ja istutti tuolille. ”Nyt istut tässä ja koetat soittaa. Etkä spiikkaa kertaakaan mitään”, Tage ohjeisti. Eikä tilanne siitä onneksi enää huonommaksi mennyt ja keikka saatiin soitettua.
Kun päätitte palata Pohjolan materiaalin pariin hänen muistokonsertissaan tammikuussa 2009, basistiksi valittiin Lauri Porra. Eikä muita ole tarvinnut tuuraustehtäviin sittemmin pyytää.
– Minä olin soittanut Laurin kanssa, tunsin miehen muutenkin ja siksi ehdotin häntä. Myös Make (Markku Kanerva, kitara) ja Seppo (Kantonen, koskettimet) pitivät ideaa elinkelpoisena, joten juttu meni lopulta aika helposti. Onneksi Lauri on aina löytänyt jutulle aikaa, vaikka onkin niin haluttu muusikko. Ja hän totta kai hoitaa leiviskän jo omista lähtökohdistaan ensiluokkaisesti.
Nylon Beat starttasi 1990-luvun lopussa.
– Joo, ja sehän oli ihan pirun hieno jakso. Yli sata keikkaa vuodessa monta vuotta putkeen älyttömän taitavan porukan kanssa. Mukana oli Rantasen Harri, ja viimeistään nyt meistä tuli täysin paita ja perse. Sitä kesti vuoden 2003 loppuun ja tosi mahtavaa oli. Jonnasta (Geagea) ja Erinistä (Anttila) tuli ihan maailmanluokan tähtiä ja esiintyjiä lyhyessä ajassa ja bändi hitsautui sikatiukaksi.
Käynnistyivätkö työt Paula Koivuniemen kanssa heti perään?
– Melkein. Aikuinen nainen starttasi minun ja Harrin osalta 2006, kun Paulalle tuli jostain julkaisusta vuosia täyteen ja taustajoukot pistivät pystyyn kunnon konserttikiertueen. Hän oli nähnyt siinä vaiheessa jo kaikki iskelmämaailman puolet. Ja halusi rajoittaa keikkojen määrää ja panostaa samalla laatuun ja show’hun. Viivähdin organisaatiossa oikein mielelläni, koska bändiä pidettiin kuin kukkaa kämmenellä. Kaikkiaan upea kokemus, kymmenen pojoa. Ja jatkan kokoonpanossa edelleen enemmän kuin mielelläni.
Tekst: Petri Silas
Lue koko haastattelu Soundista 1/20.
