Bono
Surrender – 40 laulua, yksi elämä
Tammi
Kirjan puolivälistä löytyy Bonon elämänfilosofian kantava teema: ”Olen aina mieltänyt itseni yhdenlaiseksi kauppamieheksi – olen myynyt lauluja, ajatuksia, bändiä ja parhaina päivinä, no, toivoa.” Sitaatin sävy kuvastaa myös Bonon tyyliä elämäkerturina: hän yhdistelee itsetietoisuutta ja -ironiaa vaihtelevin painotuksin.
Hän on hyvä kirjoittaja – joskin turhan sentimentaalinen ja paikoin ylinokkela – joten Surrender on enimmäkseen viihdyttävää luettavaa. Tero Valkosen suomennos on huolellinen ja sujuva, vaikkakin käännös väistämättä tuo kieleen alkuteoksesta puuttuvaa jäykkyyttä.
Lapsuuskuvaukset lukee sujuvasti ihan jo Bonon värikkään kielen ansiosta, mutta kirja lähtee todella lentoon vasta siinä vaiheessa, kun U2 syntyy. On aina yhtä maagista seurata, millaisesta epävarmuudesta megatähteydet saavat alkunsa.
Bono kuvailee kiehtovasti, miten U2:n tunnistettava soundi syntyi ja kuinka maailma lumoutui siitä. Haaveilu Yhdysvaltojen valloittamisesta ja sen onnistumisen riemu tuntuvat käsinkosketeltavilta. Muutamin paikoin romahtamassa ollutta bändikemiaa, yhtyetovereitaan ja myös itseään hän käsittelee avoimen tuntuisesti, joskin varovaisen kohteliaasti. Huomattavan paljon tilaa kirjassa saavat Bonon suuret rakkaudet: vaimo Ali ja Jumala.
Vaikka kirjan jaksot on nimetty U2:n biisien mukaan, sävellysten ja albumien tekoprosesseihin kirja pureutuu harmillisen satunnaisesti ja melko kevyesti. Musiikin osuus kirjassa vähenee melko tarkalleen siinä vaiheessa, kun yhtyeen levytkin muuttuvat vähemmän kiinnostavaksi, eli 90-luvun puolivälissä. Samalla luku-urakka muuttuu raskaammaksi, koska painopiste siirtyy hyväntekeväisyyteen.
On kiistämätöntä, että Bono on kerännyt huimia summia aidsin ja köyhyyden vastaiseen taisteluun, mutta aivan jokaista tapaamaansa Yhdysvaltain kongressin jäsentä hänen ei olisi tarvinnut 600-sivuisessa kirjassaan esitellä. Toki Surrenderissa muutenkin tavataan noin kaikki maailman julkkikset, mutta sellaistahan se Bonon elämä on. Ja kuten hän itsekin toteaa: ”Pohjimmiltani olen aina fani. Ja yksi tämän saamani ultraelämän hyvistä puolista on se, että aina välillä pääsen viettämään aikaa sellaisen ihmisen kanssa, jonka fanina ainiaasti pysyn. Kuten vaikka Princen.”
Teksti: Mikko Meriläinen
Arvio on julkaistu Soundissa 11/22.