”Konserteissa olen todella vakuuttunut siitä, että musiikillani on myös oma elämä elokuvien ulkopuolella” – Ennio Morricone Soundin haastattelussa

Ennio Morricone.
EPA-EFE/Rodrigo Jimenez/AOP

Elokuvamusiikin suuri mestari Ennio Morricone menehtyi 6. heinäkuuta 91-vuotiaana. Maestron muistoksi julkaisemme nyt netissä Soundissa 10/2016 julkaistun Sami Nissisen toimittaman haastattelun, joka tehtiin ennen Morriconen Helsingin-konserttia.

Sergio Leonen ohjaaman ja nuoren Clint Eastwoodin tähdittä­män Hyvät, pahat ja rumat -­elokuvan (1966) viheltämällä esitetyn teeman tunnistavat lähes kaikki länsimaisen kulttuurin vaikutuspiirissä eläneet. Ennio Morricone on tunnelmien ja tiivistämisen mestari. Synonyymi cooliudelle filmimusiikin maailmassa.

Morriconella on oma tyylinsä ja siksi hän on aina ajankohtainen. Tänä vuonna hän pokkasi Oscar-­palkinnon Quentin Tarantinon The Hateful Eight -­elokuvaan säveltämästään musiikista. Vuonna 2007 hänelle myönnettiin kunnia-­Oscar elämänmittaisesta työstä elokuvamusiikin parissa. 87-­vuotiaana Ennio Morricone on vanhin koskaan Oscarilla palkittu taiteilija. Lisäksi hänet on aateloitu kolmella Grammylla, kolmella Golden Globella ja kuudella BAFTA-palkinnolla. Morriconelle säveltä­minen on kutsumus ja elämäntapa, eikä hän ole aikonut vieläkään jäädä eläkkeelle. Meneillään oleva maailmankiertue juhlistaa mestarin 60­-vuotista taiteilijauraa.

Marraskuussa Helsingissä konsertoiva Morricone on asunut Italiassa koko ikänsä, eikä hän puhu englantia. Myös Hollywood­-elokuviensa soundtrackit hän on säveltänyt Rooman keskustassa sijaitsevassa asunnossaan. Kysymys taitaa olla periaatteesta ja arvokkuudesta. Puhelinhaastattelussa välillämme on tulkki. Olen lukenut ennalta eräästä haastattelusta, että Morricone on edellyttänyt toimittajilta heidän käyttävän hänestä maestro-puhuttelunimeä. Hän kuulemma myös turhautuu, jos häneltä kysytään vain hänen 1960-luvun saavutuksistaan Leonen kanssa. Tästä viisastuneena harjoittelen muutaman kerran sanomaan mahdollisimman pätevästi ”Maestro Morricone” ja kuulostan aivan Kari Väänäsen roolihenkilöltä Giancarlo Rossolta Mika Kaurismäen Rosso-elokuvasta.

Heti alkukohteliaisuuksien jälkeen käy selväksi, ettei Morricone ole ajatellut avautua lyhyen haastattelun aikana. Hän vastaa useimpiin kysymyksiin lyhyesti parilla sanalla, aivan kuin hänellä olisi jo niihin punnittu vastaus valmiina. Kun mainitsen haastattelun alkuun hänen pitkän uransa monipuolisuudesta ja tiedustelen, mitä Morricone itse pitää uransa parhaana saavutuksenaan, hän mykistyy. Hän sanoo, ettei osaa eikä halua arvioida omaa työtään, se on hänen mielestään jonkun muun tehtävä. Mutta kun kysyn maestrolta itse työstä, säveltämisestä, vaikuttaa hän innostuvan.

– Kun sävellän elokuvamusiikkia, katson elokuvan aina ensin. Elokuvan objektiiviset vaatimukset synnyttävät sävellyksieni perustan. Se on jotakin, minkä voin tavoittaa elokuvan historiallisen kontekstin tai henkilöhahmojen ja heidän persoonallisuuksiensa kautta. Myös filmin genre vaikuttaa musiikin tyyliin.

– Kaikki nämä komponentit yhdessä johtavat tiettyyn tunnelmaan, jota yritän säveltäessäni tavoittaa.

Luottaako tuhansia kappaleita uransa aikana säveltänyt taiteilija inspiraatioon? Vai onko säveltäminen silkkaa tekniikkaa, johon on muodostunut selkeät rutiinit?

– Inspiraatio on kokemus, mikä kyllä saavuttaa minut toisinaan, mutta minulla ei ole aavistustakaan siitä, miten tämä kokemus syntyy.

Maestro miettii hetken ja jatkaa.

– Inspiraatio on kumulatiivinen prosessi. Se tulee useasta lähteestä. Se on tulosta musiikin opiskelustani ja rakkaudesta ihailemieni säveltäjien musiikkia kohtaan. On monia lähteitä, joita hyödynnän säveltäessäni, en imitoi niitä, mutta yritän ammentaa niistä vaikutteita ja innoitusta.

Onko olemassa jotain tiettyä instrumenttia, jonka äänenväristä pidät erityisen paljon?

– Suosikkisoittimiani ovat kaikki instrumentit. Kaikki riippuu siitä, miten käytät soitinta, ja kuinka ihmiset soittavat niitä.

– Suosin mielelläni kaikkia mahdollisuuksia ja äänenvärejä. Pidän vaskipuhaltimista, mutta niitä ei pidä koskaan käyttää liikaa. Se olisi liian helppoa. Rakastan myös jousiorkesterin sointia hyvin paljon.

”Elokuvamusiikki on aina toisen taidemuodon palveluksessa.”

Ennio Morriconen isä Mario oli trumpetisti ja ammattimuusikko. Nuori Ennio aloitti musiikkiuransa myös trumpetilla isän ohjauksessa, ja 12-vuotiaana hän pääsi Santa Cecilan konservatorioon, missä hän opiskeli myös säveltämistä sekä kuoromusiikkia. Vapaa-ajallaan teini-Ennio soitti trumpettia paikallisissa jazz-yhtyeissä. Ammattilaisura alkoi RCA-tuotantoyhtiössä, jossa Morriconen tehtävänä oli säveltää musiikkia elokuviin ja teatteriin. Uransa alkuajoista lähtien hän toimi myös popkappaleiden säveltäjänä ja sovittajana.

Sergio Leonen menestyksekkäisiin spagettiwesterneihin säveltämänsä omaperäisen musiikin myötä Morricone nousi 1960-luvun lopulla kerta heitolla maailman maineeseen. Siitä lähtien työtarjouksista ei ole ollut puutetta. Morriconen vaikutus länsimaiseen populaarimusiikkiin on ollut valtava. Tunnetut rock-artistit Metallicasta Radioheadiin ovat maininneet Morriconen musiikilliseksi innoittajakseen. Hänen musiikkiaan on uudelleen versioitu ja samplattu enemmän kuin laki sallii.

Se mistä suuri yleisö harvemmin tietää, on Morriconen ura klassisen musiikin säveltäjänä. Morriconen portfoliosta löytyy yli sata teosta, joista enemmistö sijoittuu kokeellisen modernin klassisen alueelle. Vuosien 1966–1980 välisenä aikana Morricone toimi maineikkaassa kokeellisen musiikin säveltäjien kollektiivissa Il Groppossa jonka ohjelmisto koostui avantgardistisista vapaista improvisaatioista. Kun Morriconen tuotantoa tutkii, tulee nopeasti päätelmään, että hänellä on säveltäjänä tunnusomainen tavaramerkkisoundinsa sekä toisaalta täysin toisenlainen identiteetti tinkimättömänä modernistina.

Morriconen mukaan elokuvamusiikin säveltämisen prosessi eroaa selkeästi instrumentaalisen taidemusiikin säveltämisestä.

– Elokuvamusiikki on aina toisen taidemuodon palveluksessa. Absoluuttinen musiikki on vain minun omassa palveluksessani. Saan tehdä mitä haluan. Se edustaa vain minua itseäni.

Erotatko musiikkisi kaupallisempaan ja toisaalta taiteellisesti vakavampaan ja kunnianhimoisempaan tuotantoon?

– Teen kyllä eron, Maestro toteaa lyhyesti ja vaikuttaa hieman ärtyneeltä.

Onko olemassa jonkinlainen soundtrack, jonka haluaisit vielä tehdä? Kuka ohjaisi elokuvan ja millainen se olisi?

– En tiedä miten vastata tähän, koska kysymys on abstrakti. Sinun täytyy olla täsmällisempi.

Yritän keventää hieman jäykkää tunnelmaa ja siirrän keskustelun nykyhetkeen ja työskentelyyn Quentin Tarantinon kanssa. The Hateful Eight on jo parin viides yhteistyö. Tarantino on itse kutsunut Morriconea suosikkisäveltäjäkseen ja yhteistyötä fantastiseksi. Muutama vuosi sitten asia oli toisin. Morricone julisti mediassa kovaan ääneen, ettei hän aio enää koskaan työskennellä Tarantinon kanssa. Syyksi Morricone kertoi sen, että Tarantino käyttää musiikkia elokuvissaan mielivaltaisesti, säveltäjän tahtoa kuuntelematta. Nyt riidat on sovittu ja seuraavasta yhteistyöstäkin on jo sovittu.

– Työskentely Tarantinon kanssa sujui erittäin hyvin, koska hän antoi minun tehdä mitä ikinä halusin. Totta kai kerroin hänelle, mitä olin kulloinkin tekemässä, mutta hän antoi minulle täydellisen taiteellisen vapauden.

– Tällä kertaa onnistuin mielestäni tekemään jotain, mikä oli myös itselleni uutta. En ajatellut The Hateful Eightia perinteisenä westerninä, ja siksi halusin tehdä myös musiikillisesti jotain perinteisestä western-tyylistäni tyylistäni poikkeavaa. Yritin olla välillä ironinen.

Mitä sinulle merkitsee Oscar–palkinnon saaminen tässä vaiheessa uraasi?

– Se tarkoittaa sitä, että ihmiset ilmeisesti pitivät musiikista, mitä he kuulivat. Ainakin he, jotka valitsivat minut palkinnonsaajaksi.

– Oscarilla on aivan sama merkitys kuin kaikilla aikaisemmin voittamillani palkinnoilla. Se ei muuta mitään menneisyydestäni eikä se myöskään vaikuta työskentelyyni. Kaipa se kertoo kuitenkin arvostuksesta työtäni kohtaan.

Hartwall Areenalle Morricone saapuu marraskuun 30. päivä valtavan produktionsa kanssa. Morricone johtaa lavalla liki 200 muusikosta ja laulajasta koostuvaa orkesteria.

– Aiomme soittaa Helsingissä kappaleita, jotka ovat pysyneet ohjelmistossani hyvin pitkään. Tällaisia ovat esimerkiksi tietyt kappaleet Sergio Leonen filmeistä sekä The Mission -elokuvasta. Muuten kaikki on vielä auki. En ole vielä valinnut muuta ohjelmistoa.

– Pidän todella orkesterin johtamisesta. Konserteissa olen todella vakuuttunut siitä, että musiikillani on myös oma elämä elokuvien ulkopuolella.

Teksti: Sami Nissinen
Julkaistu Soundissa 10/2016