Nyt selviää, kuka on maailman paras pano – haastattelussa kursailematon Sorsajengi

Järvenpäästä kajahtaa kelpo annos räävitöntä punkrockia. Sorsajengi julkaisi esikoisalbuminsa helmikuussa, ja vuoden ensimmäisessä Soundissa Aki Nuopponen uteli yhtyeeltä kuulumisia. Mistä näin suorapuheista metelöintiä kumpuaa? Otetaanpa selvää.
23.2.2021 10:34

Syyskuussa 2018 kerroitte Soundin Tarkkailuluokalla-palstalla, että bändi sai aikoinaan alkunsa tarpeesta purkaa riittämättömyyden tunnetta. Vieläkö näitä patoutumia riittää?

– Kyllä. Edelleen tuntuu riittämättömältä. Se on se pienen ihmisen osa tässä suuressa sekopäisessä maailmassa, Sorsajengi-laulaja Ida Niemi kertoo Skype-videopuhelun aluksi.

– Viime vuosi ei varsinaisesti helpottanut asiaa. Fiilikset ovat olleet aika turhautuneet, jopa toivottomat.

– Kyllä sen on huomannut, että kun ei pääse riehumaan keikoilla, niin tekee melkein mieli riehua jossain muualla, basisti Santeri Kettu jatkaa nauraen.

– Tekohengityksenä on sitten joutunut riehumaan vähän himassa! Laitan hyvää musaa kaiuttimista ja annan mennä.

Purkautuuko vallitseva tilanne nyt levylle samassa suhteessa kuin sen nimi antaa ymmärtää? Vielä edellisellä demollaan Sorsajengi julisti tappavansa, mutta nyt debyyttialbumin kannessa lukee Sorsajengi tuhoaa.

– Ollaan tultu siihen pisteeseen, että halutaan tuhota vähintään kaikki epäreiluus ja typeryys maailmasta. Vaikka sitten biisi kerrallaan, Niemi toteaa.

Eka demo ei ole paras

Moni bändi menettää demoilta levyttäväksi yhtyeeksi siirtyessään osan energiastaan, mutta teidän kohdalla vaikuttaa siltä, että bändi kuulostaa nyt enemmän omalta itseltään kuin ikinä?

– Se johtuu siitä, että nyt levyllä me äänitettiin kaikki ihan oikeasti livenä, Kettu avaa.

– Aiemmin ollaan kyllä tehty pohjat livenä, mutta laulut on aina äänitetty erikseen niiden pohjien päälle.

– Nyt haluttiin mukaan koko livemeininkimme, koska ymmärrettiin, että siinä me loistetaan. Lavalla on kivointa olla, ja sen huomaa nyt myös musassa. Live on meidän luonnollisin tila.

– Mistään biisistä ei taidettu ottaa edes paria ottoa enempää? Niemi lisää.

– Oltiin treenattu biisit niin hyvin, että ne sai vedettyä talteen ihan parilla kokonaisella vedolla, ja sitten ne kuulosti siltä miltä kuulosti. Eli meiltä itseltämme.

Vaikuttaisi siis siltä, että puheet ensimmäisen demon ylivertaisuudesta ovat Sorsajengin kohdalla vahvasti liioiteltuja?

– Todellakin. Joo! Meidän eka demohan on ihan karsea! Se biisikin tuntuu ihan lapselliselta nykyään, Niemi hymähtää.

– Mehän äänitettiin se täysin itse ja siinä on kaikenlaista epämääräistä. Se on kaikin puolin aika nolo.

– Ei meillä ollut tuolloin ekan demon aikoihin oikein selkeää omaa soundia tai edes kirkasta yhteistä työskentelytapaa siinä vaiheessa, Kettu komppaa.

Mikä oli se hetki, jolloin huomasitte sen yhteisen sävelen toden teolla löytyneen?

– Kyllä se oli se Sorsajengi tappaa -demo, jonka kohdalla huomasin, että tästä tulee hyvät fiilikset, ja että tätä voi oikeasti kuunnella itsekin. Ehkä sen takia uskaltauduttiin laittamaan se Spotifyhin asti, Kettu kertoo.

– Tärkeää muutoksessa oli se, miten bändin keskinäinen dynamiikka oli kehittynyt viime demoon mennessä vähän valmiimmaksi. Nykyään tiedetään melkein sanomattakin, mitä kukin diggaa tässä musassa tehdä, Niemi lisää.

Niin paskaa että naurattaa?

Kun Sorsajengi tuhoaa -levyä nyt kuuntelee, huomaa joka riffin kohdalla ihmettelevänsä, voiko levyllä olla edessä enää kovempaa riffiä. Ja sitten sellainen kuitenkin soitetaan. Mikä on suosikkiriffinne levyllä?

– Kyllä se on se Jumala-biisin väliosan revittely, Ida sanoo ja hyräilee mainitsemaansa punkkiriffiä.

­– Olisin sanonut ihan saman! Se kyllä potkii. En varmasti keksi parempaa riffiä tähän hätään. Toivottavasti keksin sellaisen vielä tulevaisuudessa, Kettu hehkuttaa.

Ette ole koskaan pelänneet purkaa biiseihin sekä kiukkuisinta turhautumista että herkintä fiilistelyä. Mitkä ovat debyytillä ne vihaisimmat ja lempeimmät hetket?

– Kyllä se Toiset ihmiset taitaa olla levyn herkin ja haavoittuvaisin hetki… Niemi sanoo ja empii sitten hetken.

Spermaapillussa_xD on sitten ihan päinvastainen purkaus siitä, että rakkaus on vain paskaa, sydämesi särkyy aina ja siinä tilassa kaikki muutkin asiat on oikeastaan ihan paskaa.

­– Siitä on aikaa kun kirjoitin sen biisin, mutta näin muistelisin. Se taisi olla eka biisi mikä ikinä tehtiin. Ihan ekoissa treeneissä. Mutta voin kyllä yhä samaistua siihen fiilikseen, joka siitä paskasta välittyy.

xD-emoji nimen perässä antaa jo ymmärtää, että kun asiat menevät tarpeeksi huonosti, ei voi kuin nauraa?

– Kyllä! Elämä on siitä mahtavaa, että jos asiat menee oikeasti ihan totaalisen perseelleen, niin tietyssä pisteessä se alkaa olla tavallaan jo hauskaa.

Sanoista huokuu välittömyys ja hetkien ikuistaminen muutaman minuutin punkralleihin. Jos kirjoittaisitte nyt yhden kappaleen asiasta, joka risoo ja toisen asiasta, joka liikuttaa juuri nyt eniten, mitä paperille syntyisi?

– Eniten vituttaa työt. En jaksaisi mennä sinne. Se pyörii mielessä ihan koko ajan. Jos tossa soisi nyt uusi riffi, niin varmaan kirjoittaisin siitä, miten paljon duunit vituttaa, Niemi myöntää.

– Mutta oon kyllä myös lukenut paljon kodittomista koirista. Kaikkia löytökoirasivustoja joissa on niiden tarinoita. Ne koskettaa vähän liikaakin, ja siinäkin tuntee itsensä aika pieneksi ja voimattomaksi. Niistäkin voisin kirjoittaa.

Suoria sanoja, parhaita panoja

Levyllä ollaan monin paikoin suoraakin suorapuheisempia. Siellä ei kierrellä tai kaarrella. Pitäisikö bändien uskaltaa olla useammin vähintään yhtä suorapuheisia?

– Musta tuntuu, että aika monilla bändeillä on sellainen taka-ajatus, että haluavat olla osa jotain valmista skeneä. ja jotta siihen skeneen istutaan paremmin, muutetaan omia ilmaisutapoja sen mukaiseksi, Niemi pohtii.

– Ymmärrän sen hyvin. Skenettäminenhän on siistiä! Mutta itse oon lähtenyt liikenteeseen ennemmin sillä ajatuksella, että huudan ennemmin vähän ylirehellisesti kuin lähden kaunistelemaan asioita. Teen asiat kerralla selväksi.

Suorilla sanoilla on myös seurauksena. Vilkaisu Sorsajengin Facebookiin paljastaa, että bändi herättää tunteita.

Jumala-kappaleen päivityksen alta löytyy kovasanaisia avautumisia, joiden mukaan sanoitukset ovat vääränlaista uskontokritiikkiä ja biisikin on oikeastaan ihan surkea.

Miltä tuntuu herättää näin voimakkaita tunteita musiikilla?

– Siis sehän on ihan mieletön fiilis, kun joku näkee biisin takia oikein erikseen vaivaa, että pääsee kertomaan meidän olevan väärässä, että musammekin on muuten ihan perseestä ja ollaan varmaan paskoja ihmisiäkin, Niemi nauraa.

– Sanon asiat biiseissä suoraan. Esitän kritiikkiä asioita kohtaan. Voisi helposti käydä niin, että tätä musaa kuuntelisi vain sellaiset ihmiset, jotka on asioista samaa mieltä. On siistiä ettei näin ole käynyt.

– Siitä on saanut huomata, että kritiikki on mennyt perille. Enkä todellakaan aio jättää väittämättä vastaan, kun joku tulee sanomaan, että olen väärässä.

Hyviä esimerkkejä sekä kiperistä että virnistelevistä aiheista löytyy pitkin levyä.

Miksi toteatte heti albumin kärkeen, että on vaikeaa olla perverssi salaa?

– Biisissä käsitellään sitä, miten vaikeaa on peitellä todellista luontoaan, Niemi paljastaa.

– On ihan tiettyjä hetkiä, jolloin se oma pervo luonne pääsee esille, ja aika usein se tapahtuu paikoissa ja tilanteissa, joissa niin ei välttämättä tarvitsisi käydä.

– Väitän, että on aika vaikeaa olla salaa sitä, mitä oikeasti on, mutta siitä huolimatta me ihmiset yritetään sitä kovasti, koska halutaan tulla hyväksytyksi.

Entä millä perusteella Tiisun laulajakitaristi Henrik Illikainen on maailman paras pano, kuten yhden biisinne nimi väittää?

– Tämähän perustuu ainoastaan minun kokemuksiini, koska en ole pannut kaikkia maailman ihmisiä, Niemi naurahtaa.

– Mutta tällä kokemuksella se on ollut tähän mennessä paras. Voin suositella!

Teksti: Aki Nuopponen
Haastattelu on julkaistu Soundissa 1/21.

Lisää luettavaa