Tarkkailuluokka | Sorsajengi: Herkkyyttä, rajuutta ja punastelevia katsojia

"Te näytte ihan punkkareilta, mut te soitatte ihan liian hyvin."
27.9.2018 14:35

Tarkkailuluokka nostaa esille uusia ja tuoreita artisteja, joita kannattaa pitää silmällä.

Nuori ja äkäinen Sorsajengi on kotoisin Järvenpäästä. Vasta reilun vuoden ikäinen punkyhtye sai alkunsa laulaja Ida Niemen hengentuotteena tarpeesta purkaa omia kokemuksiaan riittämättömyyden tunteesta.

Mutta mikä saa nuoren ihmisen tuntemaan olonsa riittämättömäksi? Suorituskeskeinen, kaksinaismoralistinen ja yksilön asemaa korostava, mutta tabuja sekä erilaisuutta välttelevä yhteiskunta, Niemi kertoo. Perimmiltään taustalla olivat siis samat syyt, jotka ovat houkutelleet ihmisiä nopean ja äänekkään soundin pariin läpi punkin ja vaihtoehtorockin historian.

Niemellä oli paljon valmiita biisejä odottamassa bändisovituksia ja niinpä hän heitti ideansa basisti Santeri Ketulle, joka otti ajatuksesta kopin ja kokosi bändin tämän ympärille.

Mistä nimi Sorsajengi on peräisin?

– Istuttiin kerran jossain kuistilla yhden kaverin kanssa, kun siitä yli lensi joukko sorsia ja ystäväni totesi jotain, että: ”Vitsi mikä sorsajengi”. Ajattelin heti, että toimispa toi hyvin punkbändin nimenä, Ida Niemi kertoo.

Sorsajengin jäsenet kertovat, että vaikka yhtyeen sävellykset nojaavat vahvasti punk- ja rockmusiikkiin, haluaa bändi haastaa musiikilliset konventiot ja rikkoa perinteisen bändimusiikin rajoja. Joillain keikoilla tämä on näkynyt yleisön kommenteissa.

– Kerran joku tyyppi tuli sanoo että ”te näytte ihan punkkareilta, mut te soitatte ihan liian hyvin”, kitaristi Sakari Kumpula kertoo.

”Et sä et sais tykkää mut kuitenki tykkäät. Ahistaa ja kiihottaa samaan aikaan.”

– Tota on sanottu monesti! Ja että jengi kertoo punastuneensa kesken jonku biisin, rumpali Jukka Heikkilä jatkaa kitaristin kertomaan.

Miten punk voi armon vuonna 2018?

– Punk voi näennäisesti todella hyvin, mutta jotain puuttuu, Kumpula tuumailee.

–Se voi hyvin mutta liian vähän säväyttäviä bändejä, rumpali Heikkilä lisää.

Sorsajengin jäsenet kuvailevat yhtyeen lavapresenssiä tunteita herättäväksi, vihaiseksi, rakastavaksi. Herkkyys ja rajuus kulkevat käsi kädessä, kuten asiaan kuuluu.

– Ihmisii vähän hävettää ja niist tuntuu et ne ois just pissannu housuun. Et sä et sais tykkää mut kuitenki tykkäät. Ahistaa ja kiihottaa samaan aikaan, Sakari Kumpula innostuu runoilemaan.

Mitä tulevaisuus tuo tullessaan Sorsajengille?

– Tehdään semmonen punk-EP tässä lähiaikoina ja keväällä levy, Ida Niemi visioi bändin tavoitteita.

Sorsajengi on:
Santeri Kettu – basso
Sakari Kumpula – kitara
Jukka Heikkilä – rummut
Ida Niemi – laulu

Sorsajengi Facebookissa: https://facebook.com/Sorsajengi-159029298112527/


Tiedätkö yhtyeen tai artistin, joka ansaitsee pulpettinsa Soundin Tarkkailuluokalle? Ilmianna heidät meille seuraavalla kaavakkeella:

Hups! Emme löytäneet lomakettasi.

Muista seurata myös Soundin Tarkkailuluokka-soittolistaa, jolta löydät (lähes kaikki) sarjassa esitellyt artistit nätisti yhdessä paketissa:

Lisää luettavaa