Lähiöbotox käytti koronakuukaudet hyödyllisesti tekemällä toisen albuminsa. laulaja Hanad Hassan kertoo, että paineita oli aivan riittävästi.
– Jengi tykkäsi meidän ekasta levystä tosi paljon. Se sai miettimään, että miten tästä edetään. Eka ajatus oli tehdä jotain parempaa, mutta itseä vastaan kilpaileminen alkoi nopeasti tuntua hölmöltä.
Kitaristi Harto Haukkaluoma jatkaa Lähiöbotoxin päättäneen tehdä erilaisen levyn. Se ei tuottanut ongelmia. Uusissa biiseissä kuuluu maailmantilanne, jossa ne tehtiin.
– Ekalla levyllä oli enemmän svengimenoa. Nyt ollaan syvemmällä huuto-, hardcore-, ja metalliosastolla. Tää on hyvä hetki näyttää, että me osataan myös tämä juttu. Jos me halutaan, me voidaan aina palata svengipuolelle.
Paineet tuntuivat selvimmin sanoittamisessa. Sävellykset valmistuivat hyvää vauhtia, mutta lyriikoiden kirjoittaminen takkusi.
– Jäbillä oli ideoita, mutta kynnys kirjoittaa ne valmiiksi oli hirveä. Meidan manageri Ewo Pohjola ehdotti, että Jarkko Martikainen voisi olla hyvä apu ideoiden pallottelussa. Itsehän diggasin YUP:ta jo Huuda harkiten -levyn (1991) aikoihin. Heiluin niiden keikoilla kunnon laitamyötäisessä tietämättä, että Martikainen vielä joskus editoi meidän bändin sanoituksia, Haukkaluoma nauraa.
Martikainen tuli Lähiöbotoxin treenikämpälle Myllypuroon ja auttoi Hassanin ja Konssin paineista rakennetun kynnyksen yli.
– En ollut koskaan ennen kuullut Jarkosta, mutta sain tutustua huikeaan tyyppiin, Hassan sanoo. – Meillä oli rakennuspalikat valmiina, ja Jarkko sai ne loksahtelemaan oikeille paikoilleen. Siitä oli älyttömän iso apu. Tuli oivalluksia, että ai, tän voi tehdä näinkin. Jarkko sanoi, että sai itsekin paljon irti meidän yhteistyöstä. Se pääsi näkemään maailmaa, jossa moni asia oli sille täysin tuntematon.
Hassan nostaa esimerkiksi Ei pyhiä -biisin, joka kertoo hänen isänsä elämästä.
– Mun iskä ei pidä vapaapäiviä. Mutta vaikka se painaa ja painaa duunia, se ei pääse ylöspäin tietyltä leveliltä, koska on tietynlainen. Sitten vielä sanotaan, että sä olet pummi, joka ei ansaitse sitäkään, mitä sulla on.
– Hanan faijalla on siis sekä lääkärin että hammaslääkärin koulutus, Haukkaluoma selventää. – Suomessa se ajaa taksia, koska perhe pitää elättää jollain. Voin kuvitella, että muutaman kerran on joutunut puremaan hammasta, kun joku kouluttamaton kantis tulee vittuilemaan.
Epäkohtia löytyy myös yhteisöjen tasolta. Kasvoton kansa kertoo siitä, kuinka tietynlaiset ihmiset laitetaan asumaan tietyille alueille.
– Sieltä ei ole mahdollisuuksia nousta parempiin kouluihin, joissa on paremmat opettajat. Jos vertaa vaikka Kontulaa ja Ullanlinnaa, koulutustaso on täysin eri. Se, että asut tietyssä paikassa sanelee, millaiset kortit sulla on kädessä, Hassan sanoo.
Kyse on mahdollisuuksien epätasaisesta jakautumisesta ja etenkin sen seurauksista.
– Kun ihmiset tungetaan yhteen tiettyyn paikkaan, ongelmat tiivistyvät. Syntyy kattila, jossa paine alkaa kasvaa, Hassan sanoo. – Vaikka tietyt jutut eivät alunperin olisi sun ongelmiasi, niistä tulee sellaisia, koska asut niiden keskellä.
Haukkaluoma latelee Lontoon, Pariisin, Tukholman ja Malmön ja kysyy, miksi niistä ei ole opittu mitään.
– Porukka ajettiin yhteen lähiöön sen jälkeen, kun ne olivat ensin tehneet halvalla rakennusduuneja. Siitä syntyy niin hirveä viha yhteiskuntaa kohtaan, ettei ole ihme, jos alkaa räjähdellä. Suomessa olisi vielä mahdollista vaikuttaa tähän asiaan, koska väestörakenne mahdollistaa sen.
Mitä ajatuksia herättää jengiytyminen, josta mediassa on viime aikoina puhuttu paljon?
– Mä olin 15-vuotias 80-luvun puolivälissä. Siihen aikaan steissille ei ollut mitään asiaa. Siellä kysyttiin, mistä sä oot kotoisin, ja sitten tuli pataan. Jengiytyminen, väkivalta, puukottelu ja tappelut olivat ihan samanlaisia kuin nykyisinkin. Nyt asia vain nostetaan esiin ja sanotaan, että nää maahanmuuttajat tekee tällaista, Haukkaluoma sanoo.
– Jos sulla ei ole mitään mahdollisuuksia saada duunia, sä etsit mahdollisuuksia hankkia rahaa. Mä tunnen mamujabiä, enkä ole nähnyt kantiksissa vastaavaa yritteliäisyyttä ja onnistumisen halua. Joka ikinen kokemus, joka mulla on noista, on positiivinen. Enkä mä halua edes puhua heistä ja meistä. On vain erilaisia suomalaisia. Duunit pitää antaa niille, jotka haluaa ja osaa tehdä niitä, millään muulla ei ole mitään merkitystä. Ihmisten pitäisi tajuta, ettei mikään ihonväri tai uskonto tee kenestäkään huonompaa, kitaristi jatkaa.
Lähiöbotox kertoo elämästä nurjalla puolella, mutta ei romantisoi sitä. Yhtyeen biisit eivät kerro elämästä yhteiskunnan ulkopuolella vaan osana yhteiskuntaa. Se on taiteena huomattavasti haastavampaa ja merkityksellisempää kuin lapsellinen roadman-larppi.
– Meidän AK47:t on laulumikit. Viki ja Hana pistää niillä tulemaan rehtiä palautetta siitä, mitä elämässä on tullut vastaan. Siitä, millaista on, kun joka päivä kysytään, mistä olet kotoisin, eikä vastaukseksi riitä ”Kontulasta”, vaikka olisit syntynyt siellä.
– Niin, mitä sä haluut? Katuosoitteen ja ovikoodinko? Hassan jatkaa. – Omasta elämästä ja kokemuksista on helppo kirjoittaa mutta vaikea puhua. Tällä levyllä on paljon sellaisia biisejä. Näkökulma on se, miten on tottunut näkemään tän maailman. Meidän kokemukset ovat universaaleja idässä. Kuka tahansa kantasuomalainen itähelsinkiläinen voi ymmärtää ne. Tämä ei ole maahanmuuttajan vaan kontulalaisen näkökulma.
Teksti: Ari Väntänen
Lue koko haastattelu Soundista 5/22.
