Make Parola great again! The Holy ymmärsi jotain olennaista siitä, miten suomalaista rockia tulee tehdä

Eetu Kevarinmäki

Kovana livebändinä tunnettu The Holy julkaisi kaksi vuotta sitten lupaavan Daughter-debyytin. Nyt kaksi vuotta myöhemmin yhtye on saanut etäisyyttä ensilevytykseensä ja ymmärtää myös itseään paremmin. Aki Nuopponen haastatteli yhtyettä tuoreen Mono Freedom -albumin tiimoilta.

Daughterin tekemisestä jäi sellainen krapula, etten kuunnellut sitä vuosiin. Ikään kuin hylkäsin ekan lapsen, mutta nyt kun on tullut uusi muksu, niin esikoistyttäressäkin näkee hyviä puolia, laulaja-kitaristi Eetu-Henrik Iivari nauraa.

– Tuntui, että Daughterin tekeminen vain jatkui ja jatkui ja jatkui, kunnes se valmistui, ja sen jälkeen sitä tehtiin vielä lisää. Siitä jäi vähän ähky, ja nyt ne tunnot purkautuivat ihan erilaisena albumina, kitaristi Pyry Peltonen komppailee.

Kaksikko valottaa, että metodit uuden Mono Freedom -albumin teossa olivatkin lähes edeltäjänsä vastakohtia.

– Jos lasketaan Daughterin sessioista yhteen koko kesä Tyrvännön koululla ja kaikki ne ajat työhuoneella ja treeniksellä, puhutaan varmaan sadasta työpäivästä, Eetu ynnäilee.

– Nyt studiopäiviä oli kaikkiaan kuusi, vietettiin sitä ennen enemmän aikaa treeniksellä, vähän neppailtiin juttuja omillamme ja kaikella sillä tekemisellä oli jokin koherentimpi tarkoitus.

– Esituotantoon panostettiin enemmän, eikä menty heti niiden ekojen demojen kanssa suoraan studioon. Tehtiin kaikkea pakottamatta, ja se välitön fiilis kuuluu levyllä, Pyry jatkaa.

Joskus käy niin, että paljon keikkaillut bändi onnistuu vangitsemaan juuri debyytilleen koko raa’an live-energiansa.

The Holyn tapauksessa Daughterista tuli moneen kerrokseen rakennettu studiomammutti, kun taas Mono Freedom ilmentää suoremmin bändin elävää soundia.

Moni indiebändi lähtee siihen, että yrittävät omaksua jonkin jutun ulkomailta, kopioida sen sellaisenaan täällä Suomessa, ja myydä sitä sitten takaisin ulkomaille. – Eetu-Henrik Iivari

– Nyt ei käytetty ”esteettisiä jippoja” tai ”kikkakutosia”, vaan äänitettiin kaikki tosi koruttomasti, Eetu kertoo.

– Esimerkiksi kaksi rumpalia on aina haastava juttu äänityksissä, mutta nyt kräkättiin niiden koodi, ja äänitettiin rummut isossa tilassa, pienellä mikkimäärällä, ja levy soi jo tuon yhden ratkaisun ansiosta avoimemmin.

Mono Freedomilla soivat ihmiset ja soittimet, eivät studio tai jokin tietty genre.

– Aiemmin tungimme paljon asioita pieneen tilaan, nyt tuntuu siltä kuin lapsi juoksisi vapaana niityllä, Pyry sanoo.

Eetu ja Pyry pohtivat The Holyn soundin ydintä: Mono Freedomilla bändin ei voi sanoa peilailevan minkään muun artistin, maan tai vuosikymmenen tyyliä, mutta suomalaisuuskaan ei ole alleviivattua.

– Moni indiebändi lähtee siihen, että yrittävät omaksua jonkin jutun ulkomailta, kopioida sen sellaisenaan täällä Suomessa, ja myydä sitä sitten takaisin ulkomaille, Eetu pohtii.

– Sehän on sama kuin jokin ulkomaalainen bändi tekisi huonosti lauletulla suomella silkkaa eppunormaalia ja tulisi sitten Suomeen rundaamaan. Nehän naurettaisiin ulos täältä!

– Me tehdään epäromanttisesta suomalaisuudesta romanttista maailmalla. Me tehdään musiikkia Parolassa ja Helsingissä, ja yritetään tehdä siitä mielenkiintoista muille.

– Tottakai musiikissamme kuuluu viiden ihmisen mieltymykset, joiden kanssa ollaan vartuttu, mutta ne ovat ennemmin murusia, eikä jonkin tietyn ulkomaisen jutun omaksumista, Pyry jatkaa.

– Aina kun fiilistelen vaikkapa soitta jia, ei minulle tule mieleen ulkomaisia kitarasankareita, vaan ennemmin vaikka Liekin Janne Kuusela, ja se ihan tietynlainen paikallinen kitaran luonne.

The Holy ei aio jatkossakaan vastata kaikkien odotuksiin, vaikka moni tuntuu yrittävän ohjailla yhtyettä.

– Jo ensimmäisen ep:n jälkeen ihmiset ihan label-porukkaa myöten tulivat jatkuvasti kertomaan, että he odottavat The Holylta ”parempia tuloksia”, ”isompia hittejä” ja ”suurempia kertsejä”, Eetu paljastaa.

– Siinä sai olla toistuvasti selittelemässä sitä, että tässä bändissä on kyse ihan erilaisesta mindsetistä kuin helpoista hiteistä, läpimurroista ja oikoteistä onneen.

Eetu sanoo, että nämä periaatteet summautuvat Mono Freedomilla musiikin symboliseen draaman kaareen.

– Me ei pelätä kontrasteja. Hyväksyn sen, että jos haluamme tehdä levyjä, joiden kappaleet muodostavat musiikillisen tarinan, se ei tule kolahtamaan kaikille.

– Haluamme luoda mielikuvia omasta maailmastamme, jossa hyväosaisten parolalaisten tunnontuskat muuttuvassa maailmassa ovat läsnä, ja halutaan tehdä näin siitä omasta henkisestä Parolastamme parempi paikka.

Teksti: Aki Nuopponen
Haastattelu on julkaistu Soundissa 9/20.